Kesästä alkaen olen saanut niin työn, opintojen ja kodin osalta yllättäviä positiivisia tilanteita. Toivon osaavani tulkita tilanteita oikein. Kiitos jos saan vahvempaa ohjausta tulkintaan 🙏🙏❤
Kiitos kiitos kiitos ✨🙏🙏🙏✨ olen ryhtynyt seuraamaan kanavaasi ja saanut todella paljon uskoa ja luottamusta, vaikka juuri se hämmentää, kun tuntuu, etteivät asiat lutviudu, vaan jatkuvasti tuntuu satavan lunta tupaan. Jossain sisälläni jokin sanoo, että kaikki järjestyy, 💞Kiitos että Olet💞
Kiitos 🙏 Juuri kun tänä aamuna silmäsairauteni alkoi taas vaivaamaan ja tuntui, että ei tästä elämästä tule mitään. Periksi en anna. Kiitos, kiitos, kiitos 🙏❤️
Tämä tuli kohti ja resonoi todella. Paikallaan polkeminen taas ei, tuntuu että nyt mennään vaan taaksepäin yhä enempi vanhoihin raskaisiin muotteihin. Valorukous antaisi potkua nyt kun ei tiedä miten jatkaisi eteenpäin.❤Kiitos❤
Kiitos ❤ otan mielelläni vastaan valorukouksen ja kaiken avun ❤✨️ että saisimme hurjan remontin tehtyä istamaamme taloon js pääsisimme muuttamaan sinne mahdollisimman nopeasti, ensi keväänä. Se olisi meidän kaikkien korkeimmaksi parhaaksi 💜🙏
Kiitos paljon ❤ Pikku hiljaa pojan kanssa pitkään olleet solmut meidän välillämme on ehkä aukeamassa. Kuitenkin pelkään miten asiat menee. Myös tuleva eläköityminen jännittää, mitä sitten. Mutta iloakin on. Muutan kuukauden päästä uuteen kotiin💓
Kiitos ❤ Olen aloittamassa prosessia jonka läpimenoon en usko, tämä oli hyvä muistutusviesti, täytyy vaan jatkaa eteenpäin. Valorukous voisi olla hyvä tuon asian läpiviemiseen 🤟
Ilolla ja kiitollisuudella otan valoa viimeiseen rutistukseen🎉❤ 7 vuotta parannettu kehoa ja mieltä hoitovirheestä. Isot kiitokset jo aiemmista energioista🙏
Tämä tuli vastaan täysin oikealla hetkellä. Kiitos johdatukselle ja kiitos viestistäsi. ✨️🙌💜
Kiitos, kiitos, kiitos. Olen toivonut kovasti uutta alkua, uudella paikkakunnalla.Tämä resonoi kovasti 🙏
Kiitos Mahtava Valotyöntekijä ja Parantaja Anu, Kiitos Kiitos💚💚💚🔥🔥🔥🧡🧡🧡💜💜💜🌹🌹🌹🍀🍀🍀🫶🫶🫶☀️☀️☀️🌊🌊🌊💎🥇👑🏆💛💛💛🩷🩷🩷🌈🌈🌈
Tuntuu tämä viesti olevan juuri oikeassa hetkessä minullekin❤. Kiitos paljon❣️
Kiitos, kiitos , kiitos ❤🙏 tarvitsen apua , että löydän itselleni ihanan juuri minulle tarkoitetun uuden kodin ❤
Kiitos 🙏 ValoaTarvitaanTänne Hämärään. Valoa Sinullekin 💕🤗
Kiitos. Muutos ja uudistuminen on todella tervetullutta ❤
Kiitos ihanasta viestistä🙏tämä tuli tarpeeseen, otan kiitollisena vastaan valorukouksen❤❤❤kiitos,kiitos,kiitos🙏
Kiitos kiitos kiitos. Resonoi tosiaankin ja haluaisin päästää nyt koko vanhasta elämästä ja energiasta irti ja aloittaa uudenlaisen elämän 🙏🙏🙏
Tämä antoi toivoa ❤ Kiitos Kiitos Kiitos otan kiitollisena vastaan Valorukouksen 🙏💖
Tunnen tämän väsymyksen alta miten asiat etenee. Kiitos, olen valmis vastaanottamaan kaiken ihanuuden elämääni 🙏💚
Kiitos kiitos kiitos ❤️🙏❤️
Kesästä alkaen olen saanut niin työn, opintojen ja kodin osalta yllättäviä positiivisia tilanteita. Toivon osaavani tulkita tilanteita oikein. Kiitos jos saan vahvempaa ohjausta tulkintaan 🙏🙏❤
Kiitos, kiitos, kiitos.🙏🙏❤🧡💚
Anu kiitoskiitos,kiitos valtavat jumitukset yms ovat olleet läsnä lähiaikoina jne ja tämä tuli jälleen ihan äärimmäisen oikeaan kohtaan 🤗💖🙏
Kyllä resonoi! Kiitos kiitos kiitos! ❤❤❤
Kiitos kiitos kiitos ihana viesti ❤❤❤
Kiitos valorukouksesta ❤
Kiitos kiitos paljon Ihanasta viestistäsi❤ Sain rohkaisua uutta toivoa tulevaan Kiitos sydämeni pohjasta..Oot Ihana empaattinen ihminen❤😊 Otan vastaan kiitollisena Valorukouksen T.maippi😊
Just näin, ylös ja alas menee. Kiitos otan vastaan ❤
Kiitos kiitos kiitos ❤️
Jotain kaunista on tulossa kiitos, kiitos, kiitos❤❤❤
Kiitos! Juuri eilen tuntui asiat menevän pieleen ja epäilys täytti mielen uusien suunnitelmien suhteen. Kiitos viestistä ❤
Kiitos kyllä tuli tarpeeseen🙏🙏🙏❤️❤️❤️❤️ja otan kiitollisena vastaan valorukouksia❤️
Kiitos kiitos kiitos ✨🙏🙏🙏✨ olen ryhtynyt seuraamaan kanavaasi ja saanut todella paljon uskoa ja luottamusta, vaikka juuri se hämmentää, kun tuntuu, etteivät asiat lutviudu, vaan jatkuvasti tuntuu satavan lunta tupaan. Jossain sisälläni jokin sanoo, että kaikki järjestyy, 💞Kiitos että Olet💞
Kiitos todella sydämestä sinulle ja otan kiitollisena vastaan valorukouksen 🙏🏼💗🕊💫
Kiitos, tuntui että tämä oli tarkoitettu minulle kun meinaa usko loppua. ❤
Kiitos kiitos kiitos ❤ isojen asioiden äärellä...luotan tulevaan. Valorukouksen otan mielelläni vastaan ❤
Kiitos tuli juuri sopivasti nostamaan ja vahvistamaan uskoa.
Kiitos, otan vastaan valohoidon kiitos paljon. ❤
Täydellinen ajoitus 😊 kiitos kiitos kiitos ❤
Sain nyt vahvistuksen että asiat alkaa mennä eteenpäin ja pahin on takanapäin.Kiitos,kiitos,kiitos❤❤❤
Ihana viesti tähän hetkeen, kiitos ❤
Kiitos❤❤❤🙏🙏🙏
Kiitos tämä oli minulle juuri tarkoitettu tähän hetkeen
Kiitos. Tällä viikolla olen nähnyt kahtena päivänä valkean höyhenen. 😇❤
Kiitos rohkaisevasta viestistä turhautumisen hetkiin 🙏❤️
Kiitos❤ kiitos❤ kiitos ❤
Kiitos🙏Tämä viesti tuli just mulle sopivaan aikaan ja tarpeeseen❤
Kiitos💎💖💎🙏🕊️🌿🌟💫✨, oli juuri niin tarpeellinen muistutus universumilta🎆👋🏻👋🏻
Viesti tuli hyvään hetkeen ja tarpeeseen❤
Kiitos , tämä tuli just paikalleen. Juuri samaan aikaan kettu juoksenteli pellolla n.50m päässä. 🫶🌹
Kiitos ❤ Tuli oikeaan hetkeen tämä ❤
Kiitos ❤☀️
Kiitos, kiitos, kiitos. ❤
Kiitos 🙏 Juuri kun tänä aamuna silmäsairauteni alkoi taas vaivaamaan ja tuntui, että ei tästä elämästä tule mitään. Periksi en anna. Kiitos, kiitos, kiitos 🙏❤️
Kiitos kiitos kiitos ❤ ihanaa että välität näitä viestejä 😊
Kiitos💟 Juuri oikeaan hetkeen tuli viesti🙏🏻
Kiitos paljon!!! 🙏❤️. Tuli kyllä juuri oikeaan hetkeen. On tullut valvottua, murehdittua ja itkettyä, mutta nyt sain vahvistuksen! 💕
Kiitos tämä tuli juuri oikeaan hetkeen minulle.T.Pirjo ❤
Oikea hetki ❤näin vasta tämän..mutta juuri tuntemukset näitä samoja mitä kerrot. Kiitos 💖
Kiitos, tuli kyllä tosiaan sopivaan hetkeen 🙏🏻❤️
Kiitos❤❤❤ Eteenpäin. Outo olo. Sisältä sanotaan, että kyllä me vielä nähdään. Jatka eteenpäin.
Kiitos ihanasta muistutuksesta ❤
Otan kiitollisena vastaan valorukouksia❤❤❤ kiitos kiitos kiitos❤❤❤
Kiitos 🤗
Kiitos viestistä . Ja otan vastaan ❤, Kiitos 🙏
Tällä hetkellä olen ymmälläni ja melko ristiriitaisin tuntein, joten ohjausta tarvitsen. Kiitos.
Kiitos, kiitos, kiitos✨✨✨
Kiitos ❤
Kiitos paljon Anu. Osui tämän hetken tunnelmiin.
Kiitos tämä resonoi
Minulle tärkeä viesti.Kiitos 💕 Taaksepäin ja usko koetuksella
Kiitos ❤ Tuli oikeaan hetkeen vahvistusta.
Kiitos kiitos kiitos.❤ Mielelläni otan hoitoa tilanteeseeni. On ollut haastavia aikoja.🙏🏽🌹
Kiitos 🩷
Kiitos, kiitos, kiitos ❤
Kiitos Anu!❤
Kiitos,kiitos,kiitos.Olen murehtinut seuraavasta askelmasta että osaanko.❤❤❤
Tämä tuli kohti ja resonoi todella. Paikallaan polkeminen taas ei, tuntuu että nyt mennään vaan taaksepäin yhä enempi vanhoihin raskaisiin muotteihin. Valorukous antaisi potkua nyt kun ei tiedä miten jatkaisi eteenpäin.❤Kiitos❤
Kiitos kiitos kiitos ❤❤❤
kiitos. 👋
Kiitos ❤ otan mielelläni vastaan valorukouksen ja kaiken avun ❤✨️ että saisimme hurjan remontin tehtyä istamaamme taloon js pääsisimme muuttamaan sinne mahdollisimman nopeasti, ensi keväänä.
Se olisi meidän kaikkien korkeimmaksi parhaaksi 💜🙏
Kiitos paljon, toivon selkeyttä ratkaisuihin ❤
❤Kiitos,Anu. Otan valobuustauksen vastaan. Ja kiitos paljon työstäsi❤ voimia myös sinulle🎉❤
Timanttisäde valo resonoi, kiitos
Kiitos kiitos 🙏💗💗
Kiitos Anu 🧡💚❤️
Kiitos kiitos kiitos❤❤❤Lohdullisesta viestistäsi.
Kiitos paljon ❤ Pikku hiljaa pojan kanssa pitkään olleet solmut meidän välillämme on ehkä aukeamassa. Kuitenkin pelkään miten asiat menee. Myös tuleva eläköityminen jännittää, mitä sitten. Mutta iloakin on. Muutan kuukauden päästä uuteen kotiin💓
Kiitos Kyllä osittain. Resonoi Kiitos. Valoa ja Rakkautta.
Kiitos paljon Anu kannustavasta viestistä!💖💖
Kiitos, juuri epävarmalla hetkellä tulit feediini ❤❤❤
Horjuvaa oloon jaksamista jatkaa eteenpäin!❤❤❤
Raskasta aikaa, paljon muutosta. Kiitos❤
Kiitos kiitos kiitos❤️
Kyllä resonoi, kiitos paljon ❤
Kiitos sinulle❤
Kiitos, otan vastaan rukouksen ❤🙏
❤Kiitos juuri oikeaan aikaan täällä juuri jumitusta ammatinvaihto ja, opiskelu asioiden kanssa ❤
Kiitos ❤ Olen aloittamassa prosessia jonka läpimenoon en usko, tämä oli hyvä muistutusviesti, täytyy vaan jatkaa eteenpäin. Valorukous voisi olla hyvä tuon asian läpiviemiseen 🤟
Kiitos paljon🙏❤️
❤🎉Kiitos kiitos kiitos!
Kiitos kovasti tästä viestistä🙏❤
Tuli oikeaan kohtaan tämä ihan sattumalta❣️
Elämän suuntaa miettinyt ja toivonut sopivaa hetkeä sen toteuttamiseen.
Kiitos, tuntui osuvan oikeaan hetkeen. ❤
Kiitos, tuli keveämpi olo🥰Kiitos!❤️❤️❤️
Toivotan tervetulleeksi ❤🙏❤️
Kiitos, tämä halusi tulla minulle tiedoksi vaikka en vielä ollut edes seuraajana ❤
Kiitos jälleen ❤🙏
Ilolla ja kiitollisuudella otan valoa viimeiseen rutistukseen🎉❤ 7 vuotta parannettu kehoa ja mieltä hoitovirheestä. Isot kiitokset jo aiemmista energioista🙏
Kiitos, tuli kuin tilauksesta eteen, otan kiitollisuudella vastaan hoitoa ❤ Kiitos Anu❤
Kiitos, kaunis viesti ❤
Kiitos, päästän irti ja soljun kuin lastu lainehilla❤