Tuolla uniikilla vuoden 2000 keikalla Joensuun Laululavalla olin, heti tossa lavan edessä. Aika kaljoissani olin, mutta yhtäkään kaveriani ei kiinnostanut että lähdetkö mukaan? Taksilla ajelin yksinään 20+km laululavalle ja HASSISEN KONEen keikalle, toihan oli uniikki keikka eikä siis missään yhteydessä esimerkiksi Ilosaari-Rock viikonloppuun. Yksi yhtye, yksi keikka, yksi ilta Joensuun laululavalla eli se oli aitoa Suomi rokkia. Kuka oli paikalla, oli paikalla tuolloin. Kiitos, Hassisen Kone! Minä olin siellä!
Tuli nähtyy ekat versiot 80-luvun alussa, ja täytyy sanoo, et taas osu ja uppos. On se sairaan kova. Melkeen lähin vanhasta muistista finnejä puristelee ennen baanalle lähtöö:-)
Voisin sanoa että vitutti olla 800m päässä yökkönä eräässä laitoksessa mulle sattui viikonputki just tähän ikkunasta kuuntelin ja surkeaa netti lähetystä seurasin. Kyllä vitutti. Niin lähellä mutta kaukana.
Saattanu sanoo ennenkin mutta mitä ymmärtäny harjottelivat paljon ja oli tärkeetä että osaa soittaa ja sehän vaikka ns. koska, voivat soittaa tänkin biisin, näin sen koen. Vaikka vuosien jälkeen, nuotit suljuu ja homma toimii. Yks parhaita bändejä uskallan sanoa jopa maailmassa. Arvostan mutta varsinkin, tykkään hyvästä musasta ! :) Cheers...
Muistoja jep, tosin siskolla oli tää lpnä, mut on tätä kuunneltu mm lp:ltä, musta tän paras kappale, ite oon eniten led Zeppelin miehiä, jo natiaisesta asti, zeppelinillä alotin ja kai lopetan kans!
Sampyy en ymmärrä tätä v:llä alkavan sanaa käyttöö netissä? jotenki kamalaa lukee täälä aina, pitäs joskus miehistyäkin, ihan epäkypsää käytöstä, hyi hyi.👎
ei todellakaan ole finaalissa.. ääni ei ehkä enää kuulosta samalta näissä vanhoissa, mutta silti on kyl vielä todella hyvän kuulosta. Uudemmat biisit, mitä esim. Säätiöltä tuli on mielestäni parhaita Ismon biisejä
Basisti on tämän livevedon laulamaton sankari. Ai saatana että on mehevää riffitystä. Kerrankin basso kuuluu ja pomppii.
Todella mahtava biisi!!! Rappiolla on hyvä olla!!!
Tuolla uniikilla vuoden 2000 keikalla Joensuun Laululavalla olin, heti tossa lavan edessä. Aika kaljoissani olin, mutta yhtäkään kaveriani ei kiinnostanut että lähdetkö mukaan?
Taksilla ajelin yksinään 20+km laululavalle ja HASSISEN KONEen keikalle, toihan oli uniikki keikka eikä siis missään yhteydessä esimerkiksi Ilosaari-Rock viikonloppuun.
Yksi yhtye, yksi keikka, yksi ilta Joensuun laululavalla eli se oli aitoa Suomi rokkia. Kuka oli paikalla, oli paikalla tuolloin. Kiitos, Hassisen Kone! Minä olin siellä!
Tuli nähtyy ekat versiot 80-luvun alussa, ja täytyy sanoo, et taas osu ja uppos. On se sairaan kova. Melkeen lähin vanhasta muistista finnejä puristelee ennen baanalle lähtöö:-)
Ihan vitun kova biisi,iho meni kananlihalle!
Loistavat sanat!
Huligaanit huutaa ja raggarit räyhää!!
we need this song in My Summer Car
Ofcourse
pedazo de cancion y de banda
Tulee ihan nuoruus mieleen, aika jolloin Hassisen kone oli number one!
Rutinoffin kuski juu. Tosin ite oon led Zeppelin miehiä en suomirockin mut on tätäkin kuunneltu.
Todella hieno kappale ja totta Jussi Vaasasta vm67 ❤❤❤❤❤❤🎉
Aivan taivaasta, tai sitten Joensuusta,tai molempia...loistavia miehiä.
Fan since 2003
In difficult times at 2006 Amorphis helped
@piraan2
Hassisen koneen ja Jussi Kinnusen bassolinjoja kannattaa muutenkin kuunnella. Taatusti yks suomen kovimmista
Voisin sanoa että vitutti olla 800m päässä yökkönä eräässä laitoksessa mulle sattui viikonputki just tähän ikkunasta kuuntelin ja surkeaa netti lähetystä seurasin. Kyllä vitutti. Niin lähellä mutta kaukana.
Makes69 s
Came here from metallica
En tiedä sitte kumpi osasi paremmin suomea :D
Mutta aika veto Metallicalta.
Arvostan.
classics of Finnish punk.
Somebody likely has the lyrics translated here on YT
from metallica
Saattanu sanoo ennenkin mutta mitä ymmärtäny harjottelivat paljon ja oli tärkeetä että osaa soittaa ja sehän vaikka ns. koska, voivat soittaa tänkin biisin, näin sen koen. Vaikka vuosien jälkeen, nuotit suljuu ja homma toimii. Yks parhaita bändejä uskallan sanoa jopa maailmassa. Arvostan mutta varsinkin, tykkään hyvästä musasta ! :) Cheers...
ei ole hassisen koneen voittanutta
Love this choon! :)
Tykkää jos kuuntelet 2021
Rappiolla on hyvä olla niin pitkään kuin joku pitää taikaseinää pystyssä.
Ihan hiton kova biisi
Muuten tää sana tuli siitä että eppu normaalin kappaleessa tahroja paperilla niin joku laitto kommentiksi ihan hiton kova biisi
Joensuusta keksivät nimen kaljapäissän ompelukone liike Hassisen kone Jari luhtala
Ompelukone liike Hassisen kone oli tulliportinkadulla Jari luhtala
Pirun hyvää musiikkia. Kännykässä on :)
jokuqwer kännyssä oleva on paskaa musiikkia, lp:ltä kasari musiikki täytyy kuunnella, miks ei kasetiltakin.
Pirssissä taksinkuljettajana Joensuun torilla ehkä -79 tai jotakin, minä ja Lievosen Kalle. Yölöysissä. Kuunneltiin Hassisen Konetta.
no voi jummi jammi:) Tuolla minäkin olin mukana heilumassa ja osittain alkoholin vaikutuksen alaisena.
LEGENDA!!!!
Tämä toimii yhä!
Lyömätön Hassisen kone vuosikymmenten takaa puree yhä.
Rappiolla ei ole hyvä olla. Päivät ja elossa pysyminen on jatkuvaa taistelua. Hassisen Kone kuitenkin rakas bändi.
jeajeajea
buenisimo
Tykkää, jos kuuntelet vielä vuonna 2012! :)
Toimii, tää on Rock.
Klassikko, harvoja suomalaisia biisejä josta tykkään. =D
Muistoja, nuoruus
Terveiset Ihoden miehille..onhan siitä jokunen vuosi.. Lipon Satu
Ismo on sentään aina Ismo. Eli paras !!
Näkyy tiedoissa Lapinlahti 89 markit Lahtinen jari
Olihan ainakin 2 noista Sliippareissa vähä niinku jatkokurssilla. :)
This is very nice.
❤❤❤✌✌✌☝
Så bra.
Suomalaisen rock -historian paras bändi!
Näin on ja pysyy!
Paisti oli. Samaan aikaan minun kanssa ammattikoulussa Jari luhtala
Just jumala joo!
Tätä kuunneltiin ja se oli se niin jausaaa
vaa tiäkkö torstain....
Yö
I wanna be sedated! Eiku siis, tahdon olla rappiolla
Joo vialakin rappiolla nyt Enkuissa!
Oletko hengissä 2024 ?
Freestyler!
Hienoa ja parasta 1980lukua
huippu musaa
Sehan on kun jukka,,,,,, :-) :-) :-)
Muistoja jep, tosin siskolla oli tää lpnä, mut on tätä kuunneltu mm lp:ltä, musta tän paras kappale, ite oon eniten led Zeppelin miehiä, jo natiaisesta asti, zeppelinillä alotin ja kai lopetan kans!
Loistava!
🙇♀️🤷♀️
iha vitun mahtava !
Sampyy en ymmärrä tätä v:llä alkavan sanaa käyttöö netissä? jotenki kamalaa lukee täälä aina, pitäs joskus miehistyäkin, ihan epäkypsää käytöstä, hyi hyi.👎
Hassisen kone
80 olin fasulla Vantaalla Jari luhtala
hassisen konen sais tehä jonku kiertueen taas ois kiva mennä katoon.
Tää muuten toimii yhä. kuten 30 v sitten !
nuoruus tulee mieleen elävästi.1967
Rock and roll
Suomen kieli kunniaan!
666k visuals v:
Alanko on ihan saman näköinen kuin 80-luvulla, hiukset vaan lähteny.
Siis c-kasetilta.
Juu, levyversio löytyy levyltä. HTH.
Yeeeéeeéeeéeéeeèds
ei todellakaan ole finaalissa.. ääni ei ehkä enää kuulosta samalta näissä vanhoissa, mutta silti on kyl vielä todella hyvän kuulosta. Uudemmat biisit, mitä esim. Säätiöltä tuli on mielestäni parhaita Ismon biisejä
❤
😎😁🤣😎
kuinka vanha tämä video on? ismo näyttää niin nuorelta.
vitun boss:D
Samaa mieltä, kyllähän Hassisen Kone oli paljon parempi ku Sielun Veljet
Vittu, että on kiva olla rappiolla ja täysi nolla!!
Parikytä vuotta ollu mutta vielä tämä tästä
Infossa lukeepi etä 2000 vuodelta tämä video.
En kuulluut sitä jos sanaa kertsin alussa, josta on nyt ollut puhetta.
jojensuun poikana, tuli käytyy kattoo monii keikkoi
Ai niin ,,,,RAUTIOILLE,,,,,, :-) :-) :-) :-) :-) eri jukka,,,, :-) :-) :-) :-)
Miksei tällaista musiikkia tehdä enää?
Voidaan tehdä vielä
Täähän on ihan ok cover metallican biisistä
Aulis Hietalahti
tulee ihan nuouruus mieleen
tää on paras
Ollu aina ihan paras
iha ok
Ei paljoa kännykät paista yleisössä vaan kaikki nauttii...olisinpa ollu tarpeeksi vanha tuolloin että olisin päässy mukaan :(
otan osaa ite en ollu ees syntynyt
Ei äänessä enää nuoruuden kapinaa mutta ymmärtäähä tuo ku ikää kertyy
tomii
ismo on paras.....
olen ollu jo 25.v
tää on ok biisi mut on vähä tulee kans nuoruus mielee ;D
Finnish gaming :) juu, sama täällä, rappiolla taitaa olla legendaarisin kappale mitä tällä on.
luulin pitkän aikaa että siinä sanotaan että "tappiolla on hyvä olla" mutta sitten ukko korjasi mut kun lauleskelin sitä
RaamAnkka kyl se on ihan, "rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina", lpltä tää täytyy kuunnella kuten tein silloin 80's.
ihanku 80 luvulla
niin se menee,kun osaa poika voiton
Nää yli nopeat versiot paskoja... Eputkin teki paljon... oliko idea päästä nopeemmin itse juomaan.
Voi että mikä lapsi
Muuten on kyllä ihan upea biisi
oi jumalani, miksi hylkäsit mut.... mut onnex et kuiteskaan...
öh