Suomalaisista aika näkyvä osa haluaa venäläistää näiden alueiden historian ja esittää että me suomalaiset teimme sinne "rosvoretkiä"... Siitä ei tainnut kuitenkaan olla lainkaan kysymys vaan sikäläiset katsoivat varmaankin Suomen suuntaan aivan kulttuurinsa pohjalta ja elinkeinojen harjoittamismielessäkin. Näitä asioita on hyvä pitää esillä jatkuvan disinformaation virratessa myös tänä päivänä. Hyvä että on olemassa todisteita ja kävijäkertomuksia - ei niitä pysty enää tyhjiksi tekemään (varmaan yrittävät kyllä).
Iso kiitos Ensiolle näistä videoista, olen kyllä tykännyt katsella, aina kiinnostanut hisriamme siksikin kun mummo oli Karjalasta
Kiitos näitä on ollut mukava seurata,on saanut nähdä ja kuulla paljon uutta sinun kertomana.Kaunis Kiitos🇫🇮
Kaunis kiitos.