Kova setti! Uskaltaisikohan sitä itsekin ottaa kameraa mukaan kertausharjoituksiin 🤔 Pakko myöntää, että ole viihdyttävää katsottavaa tämä video. Hyvä Jalmafi!
Just tässä pari päivää sitte muistelin kaiholla sun inttivideoita, kiitos youtuben algoritmin tämä paukahti etusivulle. Ite kotiuduin nyt joulukuussa vänskänä ja kyllä kaipuu takas on kova.
Hyvää settiä taas! Kiva nähä vapaaehtoisestakin reservin treenistä materiaalia. Veheissä ja MPK:n kursseilla on tosiaan yleensä aika tiukka aikataulu ja päivät tosi täysiä, mikä on ihan hyvä juttu -- ei sinne tulla viikonlopuksi kännykkää näpläämään ja munia kaivelemaan :)
"Jotenkin oli sellainen kuva että olisi vähän chillimpi ollut" Eka kertaus itsellä oli 5 pv sotaharjoitus maastossa kevättalvella -10c pakkasilla eli täysiä päälle vaan ja ekana päivänä KoHu-joukkue unohti täyttää vesisäiliöt lähtiessä joten sitä oli vain siinä tapauksessa jos oli kenttäpullon keksinyt täyttää kasarmin vessasta. Tuli sitä ajateltua että mihin helvettiin tässä taas on joutunut, mutta siitä alkusäikähdyksestä kun toipui niin sehän oli ihan saatanan hauskaa ja makkaraakiin paistettiin kyllä ja tupakkia poltettiin hymyssä suin koko viikko, melkein jo uutta kutsua tässä odottaa.
Äijä on päässy pitkälle tässä parin vuoden aikana herran jesta 30k lähenee jo :O Tää video tuli ehdotuksii ja oli kyl pakko kattoo kun äijän inttivideot aikoinaa oli niin huvittavaa ja mielenkiintosta settiä! Tsemppii jatkoo
Kävin nyt alkuvuodesta MPK:n järkkäämässä MAAK:in haussa, eikä jääny mitenkää hyvä fiilis tapahtuneesta... YVnä voin kertoa tarkemmin tapahtumista ja syistä miks oli huono kokemus. Tälleen julkisesti en ala mitään tietoja tapahtumista jakamaan. Harmittaa kovasti, kun tahto kehittää maanpuolustustaitoja on suuri. Oma päätös on se, että SRA + fyysisestä kunnosta huolehtiminen on mulle parempi, ku MAAK.
Kuinka monta kertaa vielä sun tulee käydä noissa harjoituksissa? Ja voiko olla käymättä harjoitkusissa jos joskus ei sovi aikataulun mukaan ku ne onkin vapaaehtoisia?
Hauskaa videoo...itse kotiuduin 2/99... nii oli hauska nähdä että liikuntasali oli saanit uuden lattian ja oli näköjään helsinki simulaattori muuttunut tai hävinnyt kokonaan sieltä...oli silloin omaan aikaan alikki talon edessä...:)
Ne jo kutsu mua kertaamaan kun joulukuussa tuli vapaaehtoinen kertaus joka olisi ollu helmikuussa ja josta sitten kieltäydyin kun oli töitä tiedossa sille ajalle.
Hienoo nähä pitkästä aikaa äijä tutuissa kuviossa, Mahtavaa! Harmi kun ette majoittuneet Ässä-kasarmin tuvasa 8, tuttuja muistoja sieltä? ;) Pitäiskö enskerralla lähteä mukaan kertaamaan? :D
pakko nostaa hattua, että edes joku "nykyajan nuorista" ottaa intin vakavasti...muutaman sun inttiajoilta kuvaaman pätkän kattoneena...aluksi luulin, että oot movettaja yms, mutta keep on going! t: 3/93 jääkäriprikaati+ vuodesta 99 vehheissä käyneenä. ps. maakuntajoukot haisee :)
Siistiä taas nähdä intti klippiä sun kanavallas. Itellä tänä syksynä kutsunnat mutta kolmen vuoden päästä inttiin ku lukio eka alta pois. Saa nähdä minne joutuu palvelukseen.
Ois kyllä paljon mukavempaa jos ei ois aina pakko ottaa sieltä VV:ltä niitä mitä ei tarvihe. Turhautti kaikkia kun piti ottaa täys sipulisäkki, kun sieltä olis tarvinnu vaan palveluspuvun ja tetsarin.
Jännitän itsekin, että milloin pääsee kertaamaan. Tuo johtajana kertaus mietitytti itseänikin. Jännä, että saitkin keskittyä ns. miehistöhommiin. Olis hauska, jos sit itekin! :D T: kotiutunut 18.5.2020 vänrikki (nainen)
Olipa mukava katsella tämä video. Palautu taas mieleen millanen olet "normaalisti" . Tarkoitan tällä kun videoita on nyt paljon painottunut haasteisiin tai siten, että elät jonkun toisen mukaan. Tavallaan sekin on haaste aina. Itse tykkään ylipäätään katsella sisältöä joka on normaalia arkea, koska siihen samaistua. Oon seurannut sua jo aika pitkään ja teet mielenkiintoisia videoita.
Kova setti!
Uskaltaisikohan sitä itsekin ottaa kameraa mukaan kertausharjoituksiin 🤔 Pakko myöntää, että ole viihdyttävää katsottavaa tämä video.
Hyvä Jalmafi!
Just tässä pari päivää sitte muistelin kaiholla sun inttivideoita, kiitos youtuben algoritmin tämä paukahti etusivulle. Ite kotiuduin nyt joulukuussa vänskänä ja kyllä kaipuu takas on kova.
Maski väärinpäin 1:56 😂😂💪🏻✌🏻
ihan samaa katsoin kans,onhan ne kertaus harjoitukset :D
Kertaamassa vähän kaikenmoista
Maski päin persettä
Hyvää settiä taas! Kiva nähä vapaaehtoisestakin reservin treenistä materiaalia. Veheissä ja MPK:n kursseilla on tosiaan yleensä aika tiukka aikataulu ja päivät tosi täysiä, mikä on ihan hyvä juttu -- ei sinne tulla viikonlopuksi kännykkää näpläämään ja munia kaivelemaan :)
eih en kerenny ensiesitykseeb mut loistava ja mielenkiintonen video!
Kiitos!
"Jotenkin oli sellainen kuva että olisi vähän chillimpi ollut" Eka kertaus itsellä oli 5 pv sotaharjoitus maastossa kevättalvella -10c pakkasilla eli täysiä päälle vaan ja ekana päivänä KoHu-joukkue unohti täyttää vesisäiliöt lähtiessä joten sitä oli vain siinä tapauksessa jos oli kenttäpullon keksinyt täyttää kasarmin vessasta. Tuli sitä ajateltua että mihin helvettiin tässä taas on joutunut, mutta siitä alkusäikähdyksestä kun toipui niin sehän oli ihan saatanan hauskaa ja makkaraakiin paistettiin kyllä ja tupakkia poltettiin hymyssä suin koko viikko, melkein jo uutta kutsua tässä odottaa.
kuinka usein noita kertaus kutsuja tulee?
Hienosti toteutettu video! Hyvä energia välittyy👍🏼
Kiitos!
Hyvä video jalma! Mukavata että ruk kurssilaiset on päässy kertaamaan vieläku pääsis itsekkin vähä mähisemään vaihteluksi yliopistolle :D t. 251 jimmy
Äijä on päässy pitkälle tässä parin vuoden aikana herran jesta 30k lähenee jo :O Tää video tuli ehdotuksii ja oli kyl pakko kattoo kun äijän inttivideot aikoinaa oli niin huvittavaa ja mielenkiintosta settiä! Tsemppii jatkoo
Tätä on odotettu
Pitäisköhän sinne maakuntaporukkaan ottaa yhteyttä🤔🙂... pyöritelly sitä täs jo jonku aikaa mieles!. 🇫🇮
Kävin nyt alkuvuodesta MPK:n järkkäämässä MAAK:in haussa, eikä jääny mitenkää hyvä fiilis tapahtuneesta...
YVnä voin kertoa tarkemmin tapahtumista ja syistä miks oli huono kokemus. Tälleen julkisesti en ala mitään tietoja tapahtumista jakamaan.
Harmittaa kovasti, kun tahto kehittää maanpuolustustaitoja on suuri. Oma päätös on se, että SRA + fyysisestä kunnosta huolehtiminen on mulle parempi, ku MAAK.
ei.
Mahtava video 💪
mistä sääki tulit
Kannattaa liittyä maakuntakomppaniaan!
Hyvä pätkä! Tätä oli odotettukkin. Jätkät sai voittavan ja nukku muken liikkasalis ja Bravon ukot nukku leffasalin kapeilla penkeillä 😂
Jee nää on niin hyviä videoita
Kiitos!
Hyvä vidi !
Kiitos!
Hyvä sotilas & mies. Hieno video. t. Uudjp/1jk/pst jääkäri korppi 1980 :)
Kiitos!
Oli taas kyllä hyvä video😁
Kiitos!
oikeen hauska ja hyvä video
Kiitos!
Hyvä että vapaaehtoisesta toiminnasta on alettu tekeen videoita
Tosi hyvä video
Kiitos!
inttivideoita onkin ollu ikävä
Kuulostaako Jalmarin ääni tässä jotenki normaalia korkeemmalta?
Joo 😅 Varmaan vahingossa muutin omaa ääntä, kun muokkasin muiden ääniä
Onko spolleilla luotisuojat? Sirpaleliivit oli itsellä huoltoukkona ollessa.
On
Aisaatana. Tämä on sitä Kkontenttia perkele!
Kuinka monta kertaa vielä sun tulee käydä noissa harjoituksissa?
Ja voiko olla käymättä harjoitkusissa jos joskus ei sovi aikataulun mukaan ku ne onkin vapaaehtoisia?
Onko skapparit rennompia kertauksissa kun normaalisti intissä
On
Kuumaa ja lämpöstä😍
Nyt oli hyvä video! Ja lupaan että kesän alussa 30k tilaajia.
Ootko ikinä harkinnut hakemista rauhanturvaajaksi?
ai perkele voin haistaa noiden TRA-rakennusten vanerintuoksuisen kylmän ilman tänne asti!
ok
siitä hyvä "kanava muoto" että saat joka vuosi tuhansia katsojia lisää
1/19 347 ja toukokuus pääsee taas mähiseen ✌️
Hauskaa videoo...itse kotiuduin 2/99... nii oli hauska nähdä että liikuntasali oli saanit uuden lattian ja oli näköjään helsinki simulaattori muuttunut tai hävinnyt kokonaan sieltä...oli silloin omaan aikaan alikki talon edessä...:)
Ne jo kutsu mua kertaamaan kun joulukuussa tuli vapaaehtoinen kertaus joka olisi ollu helmikuussa ja josta sitten kieltäydyin kun oli töitä tiedossa sille ajalle.
2006/2 oli oma palvelus ja ikinä ei tarvinnut käydä kertaamassa. Miksiköhän jotkut eivät "joudu".
Täähän tulee sopivasti kun on itelläki harjotukset parin kuukaude päästä
Vituttaa suunnattomasti mennä kertaamaan
@@perunamies2905 Kuinka nyt niin?
Näytti niin aamuselta tämäkin video että voi voi
@@perunamies2905 No joo totta :D Toivottavasti on itellä vähän rennompaa kun oli 9 päivän kertaus
Juu tsemppiä itellä 6 päivää
Hyviä hommia! :)
kiva nähä inttivideoo, sulta ne aina onnistu. onks tää viime syksynä kuvattu?
Kiitos! Joo syksyllä kuvattu
Osallistu mpk vapaisii harjotuksiin?
Hyvä video! Tykkään kattoo äijän videoita. Positiivisuutta ja rauhallisuutta Jalmafi-kanavalla!
Kiitos!
Oliko sulla joku Go Pro -kamera kiinni kypärässä, vai miten sä nää kuvasit?
Gopro kiinni kypärässä
@@Jalmafi Saitko jonkun erikoiskuvausluvan? Kun itse olin kertaamassa toissa syksynä, en saanut lupaa kuvata sotilasalueella.
@@KitaRisti Mietin samaa
Hienoo nähä pitkästä aikaa äijä tutuissa kuviossa, Mahtavaa!
Harmi kun ette majoittuneet Ässä-kasarmin tuvasa 8, tuttuja muistoja sieltä? ;)
Pitäiskö enskerralla lähteä mukaan kertaamaan? :D
Ilman ruokaa olo ei kiinosta, enpä mee kertaan
Tj190 Spol honor 😁😁😁
1:56 voisko sen maskin laittaa oiken kasvoille?
pakko nostaa hattua, että edes joku "nykyajan nuorista" ottaa intin vakavasti...muutaman sun inttiajoilta kuvaaman pätkän kattoneena...aluksi luulin, että oot movettaja yms, mutta keep on going! t: 3/93 jääkäriprikaati+ vuodesta 99 vehheissä käyneenä. ps. maakuntajoukot haisee :)
Vaikka olinkin 2/20 ja puolen vuoden nakki, jäi intistä tosi hyvät muistot, jos tulisi kutsu kertauksiin huomenna olisin ehdottomasti lähdössä
Siistiä taas nähdä intti klippiä sun kanavallas. Itellä tänä syksynä kutsunnat mutta kolmen vuoden päästä inttiin ku lukio eka alta pois. Saa nähdä minne joutuu palvelukseen.
Minne päädyit?
Ois kyllä paljon mukavempaa jos ei ois aina pakko ottaa sieltä VV:ltä niitä mitä ei tarvihe. Turhautti kaikkia kun piti ottaa täys sipulisäkki, kun sieltä olis tarvinnu vaan palveluspuvun ja tetsarin.
tätä ollaan odotettu niin sootanasti intti videot on jalmarin parhaimpia
Nättiä
Kertaukset on ollut kyllä joka kerran jees kokemuksia. Niistä puuttuu se turha härvääminen mitä on varusveijaripalveluksessa.
Milloinka tää on kuvattu
Mahtava video
Kiitos! Viime syksyllä
1:56 miten toi maski on sulla😅
Syksyllä kuvattu ja sillon oli just tullu noi maskisuositukset. Tais olla vielä hakusessa tuo maskin käyttö
😂 just näin
Noni, siisti juttu. Itselläni on toiset kertausharjoitukset edessä parin kk päästä.
Miks et ottanu snipua ja quickscopannu vihuja?
Viikon veetein kommentti
Koska toi ei oo fortnite
Milloin tää on kuvattu
Viime lokakuussa
Eipä muutu meno ainakaan kevyemmäksi "kovissa" treeneissä 😬 Aika on rahaa ja kumpaakaan ei nykyään kenelläkään oo 😄 -JJ
Toka
Aijai lipas pitäs vaihtas polvelta 😉
Miks tää tuli vasta nytten
Veikkaan et PV on halunnu hyväksyy materiaalin ja siin saattaa kestää vähän
1.56 maski väärinpäin
Jännitän itsekin, että milloin pääsee kertaamaan. Tuo johtajana kertaus mietitytti itseänikin. Jännä, että saitkin keskittyä ns. miehistöhommiin. Olis hauska, jos sit itekin! :D
T: kotiutunut 18.5.2020 vänrikki (nainen)
Hyvin on maski laitettu
Näyttää nii aamuselle hommalle että toivottavasti ei ikinä tuu kertauskutsua t.2/19
Samaa erää täällä näin ja tammikuussa tipahti jo kertauskutsu postiluukusta. 0/5
@@Mysticaali ite olin vyksissä ja monta kaveriaki ollu eikä oo tippunu kellekkään kutsuja :D
hyi vittu onneks ei enää ikinä 1/21
Ite kotiuduin tossa 9kk sit ja nyt jo ikävä 😂 pääsispä kertaamaan! t. lääk.-au-nainen
Kuunyelin alussa olevan aseen latauksen miljoona kertaa🤣
Onneks ei oo tarvinnu lähtee vielläkää takas leikkii sotaa. Ei ole ikävä. 1/13
Täs on kyl muusikit ehka liian kovalla, vähän huonosti kuuluu muut äänet tietyis kohissa
Olipa mukava katsella tämä video. Palautu taas mieleen millanen olet "normaalisti" . Tarkoitan tällä kun videoita on nyt paljon painottunut haasteisiin tai siten, että elät jonkun toisen mukaan. Tavallaan sekin on haaste aina. Itse tykkään ylipäätään katsella sisältöä joka on normaalia arkea, koska siihen samaistua. Oon seurannut sua jo aika pitkään ja teet mielenkiintoisia videoita.
Kiitos!
Pakko tulla moikkaa
maski ylösalaisin oli varuskuntaa menos
Kyllähä teille niitä parhaita hommia on tuolla ku pääse tra yms tekee eikä ns normi intti paskaa
Moi ja eka
Eka
Miks oot spolle? En piä minnää
ok tykkimies
Santahamina, nakkispolle ei oo valinnan varaa
@@TheOnniMon oon sissi
@@tukemies SPOL ylivoimaa
@@TheOnniMon Mikä porukalla on aina tykkimiehiä vastaan? Omasta mielestä oli ihan mieluisaa hommaa.åå
Россия❤️🇷🇺
Tätä on odotettu