Koulupsykologi mitoitus olis kyllä hyvä. En muista että itse olisin koskaan edes nähnyt koulupsykologiani missään koulun vaiheessa. Ja nuorena on varmaan muita elämän vaiheita tärkeämpää saada psykologilta apua kun sitä tarvitsee, ettei koulu ja muu elämä mene päin persettä
Ois voinu nelosluokan Tepi jonka isoveli on raksaopistossa kertoa että se on puukkosaha. Kyllä vanhempien oppilaiden pitäisi kertoa nuoremmille työkalujen oikeat nimet.
Kiusaajien haitaksi voisi kiusatun varustaa kameralla tai kahdella takasektoriakin valvomaan. Ei huvittaisi tölviä kun siitä jäisi selvät todisteet. Tietysti kiusatut eivät haluaisi erottua joukosta edes oman turvallisuutensa vuoksi, mutta pakkohan se on koulussa olokin. Toisekseen voisi kouluhyvinvointi olla oma oppiaineensa, kun vuosikymmen tai kaksi siellä elämästä vietetään. Kaikista kiusatuista ei tule Jope Ruonansuita ihmisiä hauskuuttamaan ja kaljaa kittaamaan kilpaa sivupersoonansa kanssa. Pahimmillaan paineet purkautuu itsetuhoisuutena tai väkivaltaisuutena. Tuo kamerahanke sopisi hankkeeksi joillekkin insinööriopiskelijoille. Poliiseille jo niitä tehdään mutta omana hankkeenaan se olisi parempi.
Ongelmana on se että lapsille ei anneta rajoja, ei voi sanoa mitään eikä läksyttääkään. Vapaa kasvatus ja nyt nähdään tulokset. Aina on saatu mitä halutaan eikä koskaan oo jouduttu vastuuseen tekemisistään. VANHEMMAT AIKA HERÄTÄ
Hetkinen? Eli lusikkatesti on kokonaan urbaani-legenda? Hemmetti mie valmistun kohta jo ammattikoulusta ja peruskoulusta ajat sitten... enkä koskaan hiffannu
Ööö miksi kukaan ei ole kysynyt tästä kiusaamis asiasta multa (oon aika kova poika ajattelemaan sen lisäks mua on kiusattu 3lk löhtien ja jatkuu yhä oon ihan helvetin isokokonen ja oon harrastanu mm nyrkkeilyä oon myös pari kertaa meinannu vetästä päätä aukojaa turpaan mut TÄHÄN MENNESSÄ oon pystyny hillitsemään itseni nyt kun maanantaina meen kouluun niin oon aika varma et jos mulle joku pätkä narukäsi tulee päätä aukoon niin se ei lähde koulusta normaalisti bussilla vaan ambulanssilla)

"Mulla on moottorisaha :D"

Lapsityövoimalla Suomi nousuun ja lapsisotilaat valtaamaan Karjalan takaisin korkojen kera
Ja Petsamo, Murmansk, Salla sekä Mäenmaa kans! Perkele me mitään loputtomia maanantajia olla!
Tottakai kodilla on vastuu jälkikasvustaan. Sitähän Niinistö tarkoitti. Oksettavaa vertailua aivan aiheen sivusta punavirheiden läpi tehdyltä viihdeohjelmalta. Joo viihdettä kyllä, mutta kovin puolueellista sellaista. Tästäkö verorahoillani maksan?
Ongelmana on se että lapsille ei anneta rajoja, ei voi sanoa mitään eikä läksyttääkään. Vapaa kasvatus ja nyt nähdään tulokset. Aina on saatu mitä halutaan eikä koskaan oo jouduttu vastuuseen tekemisistään. VANHEMMAT AIKA HERÄTÄ
Bäääää
Bläh
Ei ainakaan meillä ole ongelmia lastemme kanssa. Naapurin kakarat ne kiusaa.
Ei ole vitsailun aihe...
@Gibbon niin no miten sen nyt ottaa, ite en vaan pidä kiusaamista hauskana asiana puuttu siihen joku tai ei.
Mr. Väliliha very good comment 👍
Hetkinen? Eli lusikkatesti on kokonaan urbaani-legenda? Hemmetti mie valmistun kohta jo ammattikoulusta ja peruskoulusta ajat sitten... enkä koskaan hiffannu
Ööö miksi kukaan ei ole kysynyt tästä kiusaamis asiasta multa (oon aika kova poika ajattelemaan sen lisäks mua on kiusattu 3lk löhtien ja jatkuu yhä oon ihan helvetin isokokonen ja oon harrastanu mm nyrkkeilyä oon myös pari kertaa meinannu vetästä päätä aukojaa turpaan mut TÄHÄN MENNESSÄ oon pystyny hillitsemään itseni nyt kun maanantaina meen kouluun niin oon aika varma et jos mulle joku pätkä narukäsi tulee päätä aukoon niin se ei lähde koulusta normaalisti bussilla vaan ambulanssilla)
Me leikitään poikien kanssa joka välkkä nyrkkihippaa. Yleensä minä olen se joka rypee koiranpaskassa.
Vituiks menee koko suomi...
Mä en edes hymähtäny
Lusikkatesti ei ole urbaanilegenda.
kiva ku tupurin koulus eräs nes//// enkerro uka mut sai aika paljon turpaansa välitunnilla. ei kovin pahasti mut ainaki sattu
-1 kun nämä marxistit heittävät läppää näin vakavasta aiheesta.
Mitä marxismi tarkoittaa?
Et taida tietää mitä marxismi tarkoittaa. Musta huumori on asia, josta vain osa pystyy nauttimaan.
Ja kerrotko miten marxismi liittyy aiheeseen. Onko presidenttimme marxismi?
@@iloinenleski2593 Presidentistä en sano mitään, mutta Yle on marxistinen, vaikkei toki aivopestyjen/disinformaation jakajien mielestä...
Öö