Puisto on kyllä kova tietäjä erityisesti talousasioissa. Tällaisia kavereita me tarvittaisiin enemmän politiikkaan ja varsinkin talouspöytiin sekä työ- ja elinkeinoministeriöön. Mitä tulee leikkauksiin ja hallituksen tekemiin uudistuksiin, jotkut ihmiset ovat aivan liian lyhytnäköisiä ja kärsimättömiä. Oppositio tietysti ilkkuu ettei taloutta ollakaan tasapainotettu, koska he selvästi ajattelevat kansalaisten olevan niin tyhmiä, ettemme ymmärrä velkaantumisen taittamisen kestävän vähintään kaksi tai kolme hallituskautta. Kukaan oikeistopoliitikko ei ole väittänyt missään vaiheessa, että velkaantuminen saataisiin loppumaan tällä hallituskaudella, vaan kaikki sanoivat, että se vie vähintään kaksi kautta. Vasemmisto itse ei edes halunnut yrittää, koska eivät kestä kertoa äänestäjille ikävää totuutta siitä, että rahaa ei ole ja menoja on pakko myös karsia. Samalla karsiutuisivat vasemmiston äänet, joten parempi pistää pää pensaaseen ja antaa Suomen tulevaisuuden syöksyä suohon. Itse olen tyytyväinen hallituksen tekemiin uudistuksiin ja menojen leikkauksiin. Mikään hallitusohjelma ei ole täydellinen eikä kukaan saa koskaan kaikkea tahtoaan läpi, mutta tämä on hyvä alku Suomen saattamiseksi kestävämmälle ja järkevämmälle linjalle. Kansalaiset ovat tottuneet vuosikymmenteen saatossa sellaisiin etuihin, että jos niitä ollaan ottamassa pois, huudetaan heti ihmisoikeuksista, orjatyöstä jne. Herranenaika sentään. Me luulemme, että raha kasvaa puussa, ja että kaikille voidaan jakaa kaikkea kivaa loputtomasti. Joku maksaa jossakin. Paitsi että ei maksa, koska veronmaksajia ei ole tarpeeksi, yrittäjiä ei ole tarpeeksi, vanhuksia on paljon ja työkyvyyttömyyseläkkeellä olevia 30-50-vuotiaita aivan liikaa. Silti mistään ei saisi ottaa senttiäkään pois. Meillä ei ymmärretä julkisen rahan kertymistä, sen käyttöä eikä vastuullisuutta. Priorisointia ei olla osattu tehdä sitten 90-luvun. Nyt on jo korkea aika, vaikka vasemmisto ja media kuinka itkevät. Sipilä yritti kantaa vastuuta, ja sai siitä hyvänsä päänsä pölkylle. Edellinen hallitus teki kaikkensa, jotta saivat jakaa omille eturyhmilleen niin paljon massia kuin mahdollista neljässä vuodessa. Tämä hallitus yrittää nyt korjata 20 vuoden aikana tehtynä virheitä ja saattaa jotain tolkkua tähän "hyvinvointiyhteiskunnan" käsitteeseen. Se ei tarkoita sitä, että kuka tahansa on oikeutettu mihin tahansa älyttömäänkin etuuteen, esimerkiksi paperiton ihminen ilmaiseen terveydenhoitoon, majoitukseen ja lääkkeisiin.
Sipilä yritti samalla ohittaa eduskunnan Budjetti vallan, ja runnoi ´´uudistuksia´´ väki valloin ja vatuloi osana Talvivaaraa, ja muita kyseenalaisia omistuksia, ja möi valtionomistuksia omien veljien ja siskojen taskuihin. Sipilä myös määräsi sakkomaksun kunnille työttömistä mikä johti kaikennäköisiin mielivaltaisiin aplikaatioihin kuten Terveiden ihmisten määräämisen kuntouttavaan työtoimintaan pitkäaikaistyöttömyyden varjolla, teko jonka ei pitäisi olla laillista saati mahdollista.Kikyllä jäädytettiin palkkoja, ja samalla tuli sirkus jossa 6 minuuttia poistettiin joka viikko palkasta Samalla kevennettiin ennestään mittavia omistuksia omaavien verotusta, ja siirrettiin työntekijästä koituvia kuluja työnantajalta työntekijöille. Samalla seurattiin ´´työllisten´´ nousua kuin ruttoa, ja rummuteltiin ja tuuleteltiin, kun saavutettiin oma tavoite erillaisten temppun avulla, ja todellisuudessa talous ei kovin kasvanut ja mikään ei muuttunut koska ´´työlliseksi´´ pääsemiseksi riitti jopa yhden työtunnin tekeminen viikossa, tilasto jota ei korjattu edes Marinin aikana. Kyllä Sipilä on ansainnut risunsa,koska harjoitti ihan samaa suhmurointia kuin aiemmat hallitukset.
Mitä tulee tuohon syntyvyyden lisääntymiseen, niin olen samaa mieltä, että ei ole valtion tehtävä valita ja toivoa tiettyä määrää lapsia vaan mukautua tietenkin siihen kuinka väestörakenne kehittyy, mutta yksi asia pitäisi korjata: Vanhemmuudesta aiheutuvien kulujen jakautuminen. Vaikka toivonkin, että valtion budjetti pienenisi reilusti, niin yhden asian sinne voisi lisätä ja se olisi sellainen, että vanhemmuudesta johtuvat kulut (lapsen syntymän ympärillä olevat poissaolopäivät, lapsen sairastelun vuoksi tulevat poissaolot...) katettaisiin valtion budjetista, jolloin kaikki veronmaksajat ja yritykset osallistuisivat tasapuolisesti siihen eikä niin, että yrittäjä joutuu miettimään palkkaanko tietynikäistä naista, koska on olemassa synnytysriski. Ja jäähän yrittäjälle kuitenkin tuossa minunkin mallissa hieman päänvaivaa mm. korvaavan työvoiman hankinnassa tai päätyykö siihen, että töitä tehdään vähemmän vai tekeekö yrittäjä itse ne työt jne. On suorastaan käsittämätöntä, että tuota asiaa ei ole saatu kuntoon. Te, jotka kannatatte nykymallia tai jotain sellaista mallia, jossa vanhemmuudesta koituvia kuluja ei tasata paremmin, niin argumentoikaas minut kumoon? Kai argumentteja löytyy, koska näin mennään vielä vuonna 2024...
Hienoa että kutsuit Sakari Puiston vieraaksi. 😊 Joko sait tyydyttävät selitykset siihen miksi tämä oikeistohallitus on miljoona kertaa parempi kuin vihervasemmistohallitus?
@@ACorpseWithoutSoul Kyllä - sinun alkuperäisestä ideasta laitoin hänelle kutsun 😀 ja en nyt ihan täysin, vaikka toki olinkin jo valmiiksi periaatteessa tuota mieltä!
@@KeijonTuumaustunti Kiitos että kutsuit 👍🙂 Sulla on nyt ollut PS.n ja Kokoomuksen porukkaa vieraina niin kumman talouspoliittinen linja vakuuttaa/miellyttää enemmän?
@@ACorpseWithoutSoul Sanoisin, että isossa kuvassa Kokoomuksen, mutta uskon PS:n pystyvän ennemmin radikaaleihin toimiin, mitä talouden korjaus Suomessa vaatisi 😀
Jossain määrin harhaanjohtavaa puhua verotuksesta ja hyvinvoinnin lisäämisestä yksinään. Se että keventää verotusta samalla kuin nostaa toisaalla ei vaikuta kuin siihen kenen taskuun rahat menee. Rahan määrä ei lisäänny rajojen sisäpuolella ellei sitä tule rajojen ulkopuolelta. Nähdäkseni rehellisempää on puhua ostovoimasta.
Olisiko ääni parempi, jos juontajan mikrofoni olisi hiukan alempana ja siten enempi suoraan suuta ja ääntä kohti? Sakari Puiston mikrofoni oli siten ja ääni toistui mainiosti. - Sakari Puisto on älynsä puolesta eduskunnan ykkönen ja älyn lisäksi hänellä on myös sydämen sivistystä.
@@MTR121 Yleensä täsmälleen samoilla asetuksilla äänenlaatu on parempi - nyt en tiedä mistä tämä johtui 🤔 voi olla toki mikrofonin sijoittelukin vaikuttamassa - toivottavasti ei liikaa haitannut! Ja joo Sakari on todella osaava ja fiksu kaveri...sekä maltillinen 😀
Sakarin olemuksessa on semmoista halla-ahomaisuutta jos näin kuvailisin sen. Jos vielä ehdolle lähtee ps:n puheenjohtajuudesta niin uskon hänen olevan siinä pestissä tulevaisuudessa.
En luule vaan tiedän, että Sakari on erittäin asiallinen mies👌
@@jacksonville4532 Erittäin mukava ja asiallinen kaveri! 😎
Mitään ratkaisuja vaan ei ole eikä sinullakaan. @@KeijonTuumaustunti
Puisto on kyllä kova tietäjä erityisesti talousasioissa. Tällaisia kavereita me tarvittaisiin enemmän politiikkaan ja varsinkin talouspöytiin sekä työ- ja elinkeinoministeriöön.
Mitä tulee leikkauksiin ja hallituksen tekemiin uudistuksiin, jotkut ihmiset ovat aivan liian lyhytnäköisiä ja kärsimättömiä. Oppositio tietysti ilkkuu ettei taloutta ollakaan tasapainotettu, koska he selvästi ajattelevat kansalaisten olevan niin tyhmiä, ettemme ymmärrä velkaantumisen taittamisen kestävän vähintään kaksi tai kolme hallituskautta. Kukaan oikeistopoliitikko ei ole väittänyt missään vaiheessa, että velkaantuminen saataisiin loppumaan tällä hallituskaudella, vaan kaikki sanoivat, että se vie vähintään kaksi kautta. Vasemmisto itse ei edes halunnut yrittää, koska eivät kestä kertoa äänestäjille ikävää totuutta siitä, että rahaa ei ole ja menoja on pakko myös karsia. Samalla karsiutuisivat vasemmiston äänet, joten parempi pistää pää pensaaseen ja antaa Suomen tulevaisuuden syöksyä suohon.
Itse olen tyytyväinen hallituksen tekemiin uudistuksiin ja menojen leikkauksiin. Mikään hallitusohjelma ei ole täydellinen eikä kukaan saa koskaan kaikkea tahtoaan läpi, mutta tämä on hyvä alku Suomen saattamiseksi kestävämmälle ja järkevämmälle linjalle. Kansalaiset ovat tottuneet vuosikymmenteen saatossa sellaisiin etuihin, että jos niitä ollaan ottamassa pois, huudetaan heti ihmisoikeuksista, orjatyöstä jne. Herranenaika sentään. Me luulemme, että raha kasvaa puussa, ja että kaikille voidaan jakaa kaikkea kivaa loputtomasti. Joku maksaa jossakin. Paitsi että ei maksa, koska veronmaksajia ei ole tarpeeksi, yrittäjiä ei ole tarpeeksi, vanhuksia on paljon ja työkyvyyttömyyseläkkeellä olevia 30-50-vuotiaita aivan liikaa. Silti mistään ei saisi ottaa senttiäkään pois. Meillä ei ymmärretä julkisen rahan kertymistä, sen käyttöä eikä vastuullisuutta. Priorisointia ei olla osattu tehdä sitten 90-luvun.
Nyt on jo korkea aika, vaikka vasemmisto ja media kuinka itkevät. Sipilä yritti kantaa vastuuta, ja sai siitä hyvänsä päänsä pölkylle. Edellinen hallitus teki kaikkensa, jotta saivat jakaa omille eturyhmilleen niin paljon massia kuin mahdollista neljässä vuodessa. Tämä hallitus yrittää nyt korjata 20 vuoden aikana tehtynä virheitä ja saattaa jotain tolkkua tähän "hyvinvointiyhteiskunnan" käsitteeseen. Se ei tarkoita sitä, että kuka tahansa on oikeutettu mihin tahansa älyttömäänkin etuuteen, esimerkiksi paperiton ihminen ilmaiseen terveydenhoitoon, majoitukseen ja lääkkeisiin.
Sipilä yritti samalla ohittaa eduskunnan Budjetti vallan, ja runnoi ´´uudistuksia´´ väki valloin ja vatuloi osana Talvivaaraa, ja muita kyseenalaisia omistuksia, ja möi valtionomistuksia omien veljien ja siskojen taskuihin. Sipilä myös määräsi sakkomaksun kunnille työttömistä mikä johti kaikennäköisiin mielivaltaisiin aplikaatioihin kuten Terveiden ihmisten määräämisen kuntouttavaan työtoimintaan pitkäaikaistyöttömyyden varjolla, teko jonka ei pitäisi olla laillista saati mahdollista.Kikyllä jäädytettiin palkkoja, ja samalla tuli sirkus jossa 6 minuuttia poistettiin joka viikko palkasta Samalla kevennettiin ennestään mittavia omistuksia omaavien verotusta, ja siirrettiin työntekijästä koituvia kuluja työnantajalta työntekijöille. Samalla seurattiin ´´työllisten´´ nousua kuin ruttoa, ja rummuteltiin ja tuuleteltiin, kun saavutettiin oma tavoite erillaisten temppun avulla, ja todellisuudessa talous ei kovin kasvanut ja mikään ei muuttunut koska ´´työlliseksi´´ pääsemiseksi riitti jopa yhden työtunnin tekeminen viikossa, tilasto jota ei korjattu edes Marinin aikana. Kyllä Sipilä on ansainnut risunsa,koska harjoitti ihan samaa suhmurointia kuin aiemmat hallitukset.
Hyvä keskustelu teillä ja asiallista ja asioista perillä olevaa Puistoa miellyttävä kuunnella.
Eikä häiritsevästi kaikunut teidän keskustelu😚
@@saripykalainen6817 Hieno kuulla! 🫡
Sakari Puisto on kyllä kova osaaja talousosaamisessa. Pääsee näyttämään vielä kyntensä ministerinä👍Keke rulettaa👍
@@annekukkonen1371 Hän on kyllä - ja hienoa, että saa ministerinkin kokemusta pian! Ja kiitos 😎
En ihmettelisi vaikka olisi PS.n puheenjohtaja Riikan jälkeen.
OK , EI SINÄNSÄ MITÄÄN VASTAANVÄITTÄMISTÄ : JOTEN , PERUSSUOMALAISET , KEEP ON GOING !!!
Suurin yritystuen saa on YLE, mistä tulisi leikata 100-200 milj.
Mitä tulee tuohon syntyvyyden lisääntymiseen, niin olen samaa mieltä, että ei ole valtion tehtävä valita ja toivoa tiettyä määrää lapsia vaan mukautua tietenkin siihen kuinka väestörakenne kehittyy, mutta yksi asia pitäisi korjata: Vanhemmuudesta aiheutuvien kulujen jakautuminen.
Vaikka toivonkin, että valtion budjetti pienenisi reilusti, niin yhden asian sinne voisi lisätä ja se olisi sellainen, että vanhemmuudesta johtuvat kulut (lapsen syntymän ympärillä olevat poissaolopäivät, lapsen sairastelun vuoksi tulevat poissaolot...) katettaisiin valtion budjetista, jolloin kaikki veronmaksajat ja yritykset osallistuisivat tasapuolisesti siihen eikä niin, että yrittäjä joutuu miettimään palkkaanko tietynikäistä naista, koska on olemassa synnytysriski. Ja jäähän yrittäjälle kuitenkin tuossa minunkin mallissa hieman päänvaivaa mm. korvaavan työvoiman hankinnassa tai päätyykö siihen, että töitä tehdään vähemmän vai tekeekö yrittäjä itse ne työt jne.
On suorastaan käsittämätöntä, että tuota asiaa ei ole saatu kuntoon. Te, jotka kannatatte nykymallia tai jotain sellaista mallia, jossa vanhemmuudesta koituvia kuluja ei tasata paremmin, niin argumentoikaas minut kumoon? Kai argumentteja löytyy, koska näin mennään vielä vuonna 2024...
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. 👍🙂☀️🍀
Niin ei se ainakaan talouttanosta,jos postikantoon tulijoita lisätään ja omat on tuella kortistossa ja tulijoistakin suurin osa.
Hienoa että kutsuit Sakari Puiston vieraaksi. 😊 Joko sait tyydyttävät selitykset siihen miksi tämä oikeistohallitus on miljoona kertaa parempi kuin vihervasemmistohallitus?
@@ACorpseWithoutSoul Kyllä - sinun alkuperäisestä ideasta laitoin hänelle kutsun 😀 ja en nyt ihan täysin, vaikka toki olinkin jo valmiiksi periaatteessa tuota mieltä!
@@KeijonTuumaustunti Kiitos että kutsuit 👍🙂 Sulla on nyt ollut PS.n ja Kokoomuksen porukkaa vieraina niin kumman talouspoliittinen linja vakuuttaa/miellyttää enemmän?
@@ACorpseWithoutSoul Sanoisin, että isossa kuvassa Kokoomuksen, mutta uskon PS:n pystyvän ennemmin radikaaleihin toimiin, mitä talouden korjaus Suomessa vaatisi 😀
@@KeijonTuumaustunti Ja leikkausten painopisteet on eri asioissa.
Nyt on ollut kyllä perkeleen hyviä vieraita kaikki putkeen.
Jossain määrin harhaanjohtavaa puhua verotuksesta ja hyvinvoinnin lisäämisestä yksinään.
Se että keventää verotusta samalla kuin nostaa toisaalla ei vaikuta kuin siihen kenen taskuun rahat menee. Rahan määrä ei lisäänny rajojen sisäpuolella ellei sitä tule rajojen ulkopuolelta.
Nähdäkseni rehellisempää on puhua ostovoimasta.
Olisiko ääni parempi, jos juontajan mikrofoni olisi hiukan alempana ja siten enempi suoraan suuta ja ääntä kohti? Sakari Puiston mikrofoni oli siten ja ääni toistui mainiosti. - Sakari Puisto on älynsä puolesta eduskunnan ykkönen ja älyn lisäksi hänellä on myös sydämen sivistystä.
@@MTR121 Yleensä täsmälleen samoilla asetuksilla äänenlaatu on parempi - nyt en tiedä mistä tämä johtui 🤔 voi olla toki mikrofonin sijoittelukin vaikuttamassa - toivottavasti ei liikaa haitannut!
Ja joo Sakari on todella osaava ja fiksu kaveri...sekä maltillinen 😀
Tulee heti Halla-ahon jälkeen hyvänä kakkosena. Molemmat on rauhallisia ja harkitsevia älykköjä. 😊
Sakarin olemuksessa on semmoista halla-ahomaisuutta jos näin kuvailisin sen. Jos vielä ehdolle lähtee ps:n puheenjohtajuudesta niin uskon hänen olevan siinä pestissä tulevaisuudessa.
Tallennatko audion erikseen mikäli näin niin äänelle voi aina tehdä vaikka mitä.
@@laxtlo En tallenna erikseen, mutta erottelin audion videosta ja koitin muokkailla sitä.....tulos meni vaan pahempaan suuntaan 😅
@@KeijonTuumaustunti okei eikä se niin paha ollut ettei olisi pystynyt katsomaan 😀
@@laxtlo Se on hyvä kuulla - monesti itse näitä tarkastelee vähän liiankin kriittisesti ja pikkutarkasti välillä 😀