Kuvassa on minun ukki, mummi, tätini ja kaksi pienintä ovat äitini ja enoni. Perheeseen kuului vielä yksi lapsi, eli tätini, mutta hän oli töiden takia muuttanut jo pois. Kun lapset olivat tarpeeksi isoja, heidän oli muutettava muualle elättämään itsensä. Kuvia heistä talon sisältä ja ulkoa löytyy minulta. Minulla on myös isovanhempien vihkiraamattu tallella, he menivät naimisiin vuonna 1913. Oli ihana yllätys löytää tämä video. Lämmittää sydäntä
Kiitos Karjalaista sukujuurta olevalle Karjalaiselle eli Artulle ni 🙂Juurensa on hyvä tietää ja silloin voi rakastaakin ihan kaikkia ja kaikkea täydellä sydämellä ni 😊💚🥁
Kyllä tuollaisia maisemia kelpaa katsella, saattaisin asua tuollaisessa paikassa ellei tarvisi käydä töissä. Peltikatto säilyttänyt pirtin muita rakennuksia paremmassa kunnossa. Taas kerran kiitos laadukkaasta videosta ja taustatiedoista!
luonto valtaa kun ihmiset lehtevät syrjäinen pientila kaikki rakennukksien ovet on lukittu ei pääse asälle katsommaan mitä ja minkälainen asuto on sissältä kalastuverkot isoja laaja alue lato lahonnut jotain tavaraa jäljellä aikanaan ollut elimmiä nyt jotain tavaraa vanha lato aikanaan lahonut jotain ladossta jäjellä paljon kaienlaissta vanhaatavaraa säästynyt autiotupa etisessä lipassto ruokapöytä jossa laatikot tavariita varten pertteinen uuni on sottkkija aika tai vandaalit pitää joka aution talon tulla penkonkommaan talon tavaroita kiitos urbex arttu kiinostava video ja harvinainen talon tarina .
Satunnaisia havaintoja: hevosvetoiset äkeet (1:00); lienee tikan paja alahirressä (2:00); valurautaisista viemäriputkista tehty ilmeisesti pukuhuoneen kamiinan hormi (3:20); melko vaatimattomat viljelykset (4:00); peltikatto riihen päällä (5:00); veistettyä hirttä (6:30); lyhteet luultavasti kuivatettu ennen puimista tuossa päällä (7:50); vanhemmassa kuvassa malkakatto talon päällä (8:50); huussikin lukittu 🤣 (13:00); väkilannoitesäkkejä (15:40); reen jalasraudat murtosuojana (16:50); tuttua sormipaneelia ovessa ja eteisen seinissä (18:30); vanha öljylämmitin (20:45); Viikkosanomat 1964 (23:40). - Kovin hiljaiseksi vetää… Muistot ja tarinatkin painuvat unholaan kolmannen sukupolven jälkeen, ellei niitä tallenna kirjalliseen tai kuvalliseen muotoon. Sen takia Arttu ja kumppanit tekevät kulttuurihistoriallisesti merkittävää työtä kuvatessaan näitä paikkoja jälkipolville. Tämänkin paikan luonto ottaa ennen pitkää omakseen. Mitään uutta ei paikassa ollut, mutta jostain syystä joku oli käynyt sotkemassa. Riihen tuoksukin tuli selväksi 👌 Isot kiitokset Artulle jälleen kerran 🙏
Sanoit seinässä olevan luokkipuun.Oikealta nimeltään se on luokinpaininpuu.Siihen laitetaan käsitelty pajupuinen luokkiaines taipumaan oikeaan muotoonsa.Kiitos hyvästä videosta.
Taas yksi surullinen tarina.Hevonen ainaskin ollut kun näin kumikuolaimet.Aave halusi oven olevan kiinni🤗.Paljon on tavaraa jäännyt jälkipolvelle.Kiitos mielen kiintoisesta videoininista ja selostuksesta🤗👍Pa
Se lämmitin on Ruotsalais valmisteinen Merkiltään POD ja suunniteltu Ruotsin armeijalle, valopetroolilla toimiva ja jos olisit nostanut kannen olisit huomannut että siinä pystyi myös valmistamaan ruokaa! Loistava lämmitin kun on kaksi liekkinen, meillä kotona myös samanlainen!
Hyvä video ja nimen omaan tuo taustaselvitys😊 hyvin on haluttu omaisuutta suojella ketjuineen ja munalukoin, on ajatus varmaan ollut joskus palata. Mutta joku päätti toisin ja luonto ottaa omansa pikkuhiljaa.
Mielenkiitoista katsottavaa sekä kuultavaa. Minäkin ajaattelin juuri sitä, että miksi pitää aina kaikki paikat koluta ja sotkea? Etsivätköhän he jotakin 🤔.
Hei tosiaan kysyin siitä, mutta siitä on sen verran jo aikaa, että en muista mikä se juttu oli. Täytyy kysäistä vielä uudestaan, kun näen kertojan seuraavan kerran.
töiden loppuminenko on pakottanut jättämään tämän luontevalla ja kauniilla paikalla vaaranlaella olleen tilan ja kodin? ehkä sama syy monestikin... muuttokuormaan ei ole paljoa mahtunut vai onko ollut katse jo niin uuteen elämään, moderneihin huonekaluihin, astioihin ja vaatteisiin, että ei ole haluttu ottaa mukaan mitään vanhasta? mahdollisesti on ollut aikakausi jolloin ei ole arvostettu "vanhaa"
Kuvassa oli mielestäni kaksi vanhaa ihmistä siis vanhempaa kuin siinä olevien lasten vanhemmat joten voisi päätellä heidän olleen isovanhemmat. Ja ehkä kuvan otti sitten nuorempi polvi ja kenties nuo isovanhemmat ovat talon rakentaneet ja jo lähteneet tästä maailmasta. Sisällä oli sen näköistä tosiaan, ettei viimeiseksi lähteneet ole sitä tuollaiseksi jättäneet, mutta jostakin ne vandaalit aina löytää näihin kohteisiin. Mutta miksi ovat lähteneet ja jättäneet talon autioksi ja maatumaan eikö ole perikuntaa joka olisi huolehtinut tai myynyt talon?
Tuntuuko Sinusta milloinkaan surulliselta katsella ja kuvata noita kuolevia rakennuksia ja pihapiirejä. Eikä olisi armollisempaa kutsua vaikka palomiehet polttamaan ne?
No kyllä toisinaan surulliselta tuntuu, mutta toisaalta ei mikään ole ikuista. En kannata polttamista, minusta on paras jos luonto hoitaa omalla tavallaan.
Upealla paikalla on tuo tila. Huikean hienot maisemat. On hienoa, kun jaksat ottaa selvää kuvaamiesi kohteiden historiasta ja kerrot meille.
Kiitos Arttu kun aina laitat oven kiinni ettei se jää tuulen avattavaksi...
Erityiskiitos taas hyvästä taustojen selvityksestä!👍🏻
Niissä on oma hommansa selvitellä, mutta kyllä se enemmän mielenkiintoa antaa.
Kuvassa on minun ukki, mummi, tätini ja kaksi pienintä ovat äitini ja enoni. Perheeseen kuului vielä yksi lapsi, eli tätini, mutta hän oli töiden takia muuttanut jo pois. Kun lapset olivat tarpeeksi isoja, heidän oli muutettava muualle elättämään itsensä. Kuvia heistä talon sisältä ja ulkoa löytyy minulta. Minulla on myös isovanhempien vihkiraamattu tallella, he menivät naimisiin vuonna 1913. Oli ihana yllätys löytää tämä video. Lämmittää sydäntä
Hei. Otatko yhteyttä minuun sähköpostilla. urbex_arttu@outlook.com
Kiitos Karjalaista sukujuurta olevalle Karjalaiselle eli Artulle ni 🙂Juurensa on hyvä tietää ja silloin voi rakastaakin ihan kaikkia ja kaikkea täydellä sydämellä ni 😊💚🥁
Kyllä tuollaisia maisemia kelpaa katsella, saattaisin asua tuollaisessa paikassa ellei tarvisi käydä töissä. Peltikatto säilyttänyt pirtin muita rakennuksia paremmassa kunnossa. Taas kerran kiitos laadukkaasta videosta ja taustatiedoista!
luonto valtaa kun ihmiset lehtevät syrjäinen pientila kaikki rakennukksien ovet on lukittu ei pääse asälle katsommaan mitä ja minkälainen asuto on sissältä kalastuverkot isoja laaja alue lato lahonnut jotain tavaraa jäljellä aikanaan ollut elimmiä nyt jotain tavaraa vanha lato aikanaan lahonut jotain ladossta jäjellä paljon kaienlaissta vanhaatavaraa säästynyt autiotupa etisessä lipassto ruokapöytä jossa laatikot tavariita varten pertteinen uuni on sottkkija aika tai vandaalit pitää joka aution talon tulla penkonkommaan talon tavaroita kiitos urbex arttu kiinostava video ja harvinainen talon tarina .
Satunnaisia havaintoja: hevosvetoiset äkeet (1:00); lienee tikan paja alahirressä (2:00); valurautaisista viemäriputkista tehty ilmeisesti pukuhuoneen kamiinan hormi (3:20); melko vaatimattomat viljelykset (4:00); peltikatto riihen päällä (5:00); veistettyä hirttä (6:30); lyhteet luultavasti kuivatettu ennen puimista tuossa päällä (7:50); vanhemmassa kuvassa malkakatto talon päällä (8:50); huussikin lukittu 🤣 (13:00); väkilannoitesäkkejä (15:40); reen jalasraudat murtosuojana (16:50); tuttua sormipaneelia ovessa ja eteisen seinissä (18:30); vanha öljylämmitin (20:45); Viikkosanomat 1964 (23:40).
- Kovin hiljaiseksi vetää… Muistot ja tarinatkin painuvat unholaan kolmannen sukupolven jälkeen, ellei niitä tallenna kirjalliseen tai kuvalliseen muotoon. Sen takia Arttu ja kumppanit tekevät kulttuurihistoriallisesti merkittävää työtä kuvatessaan näitä paikkoja jälkipolville. Tämänkin paikan luonto ottaa ennen pitkää omakseen. Mitään uutta ei paikassa ollut, mutta jostain syystä joku oli käynyt sotkemassa. Riihen tuoksukin tuli selväksi 👌 Isot kiitokset Artulle jälleen kerran 🙏
Hello! Olihan taas miälenkiintoinen vireo..vanhasta tilasta. Kiitos Artulle!.
Ihanaa, uutta videota.. ☺️ Monesti laittanut taustalle pyörimään kun ruvennut nukkumaan.. 🤗
Sanoit seinässä olevan luokkipuun.Oikealta nimeltään se on luokinpaininpuu.Siihen laitetaan käsitelty pajupuinen luokkiaines taipumaan oikeaan muotoonsa.Kiitos hyvästä videosta.
Se oli sellainen kohde Kiitos videosta ja moi moi 🌤️🌾
Onpa kaunista.
Taas yksi surullinen tarina.Hevonen ainaskin ollut kun näin kumikuolaimet.Aave halusi oven olevan kiinni🤗.Paljon on tavaraa jäännyt jälkipolvelle.Kiitos mielen kiintoisesta videoininista ja selostuksesta🤗👍Pa
Kiva kuulla.
Hieno paikka Hyvä video Ikkunatkin ehjiä👍
Kiitos.
kiitos hienosta videosta ✨👌🏼✨
Tykkään videoistasi. Osaat niin hyvin kuvata ja upeita paikkoja löydät.
Kiitos mukava kuulla. Lokakuun lopussa pitäisi tulla uusia videoita Pohjois-Karjalan syrjäseuduilta.
Todella upea tila ja paikka. Videokin oli taas aivan mahtava, tykkään tuosta informatiivisestä osasta myös, ja tietty valokuvista. 👍😊
Kiitos paljon hyvistä kuvakohteista!👍
Mukava kuulla🙂
Olipas paljon nähtävää,
8:59 itku melkein tulee kun näkee millaiseen kuntoon talo on mennyt..... :( Mutta muuten kaunis maisema!
Se lämmitin on Ruotsalais valmisteinen Merkiltään POD ja suunniteltu Ruotsin armeijalle, valopetroolilla toimiva ja jos olisit nostanut kannen olisit huomannut että siinä pystyi myös valmistamaan ruokaa!
Loistava lämmitin kun on kaksi liekkinen, meillä kotona myös samanlainen!
Hyvä video ja nimen omaan tuo taustaselvitys😊 hyvin on haluttu omaisuutta suojella ketjuineen ja munalukoin, on ajatus varmaan ollut joskus palata. Mutta joku päätti toisin ja luonto ottaa omansa pikkuhiljaa.
Mielenkiitoista katsottavaa sekä kuultavaa. Minäkin ajaattelin juuri sitä, että miksi pitää aina kaikki paikat koluta ja sotkea? Etsivätköhän he jotakin 🤔.
Riihessä on kuivattu lyhteitä siinä ylhäällä.
👍
Tack för ett bra program kom ihåg att prenumerera och tumma upp så kommer det mera 😃
Tack.
Oliko siinä ullakolla portaita vastapäätä korona peli?
Oliko mikä tarina tuolla lukitusmanialla.
Hei tosiaan kysyin siitä, mutta siitä on sen verran jo aikaa, että en muista mikä se juttu oli. Täytyy kysäistä vielä uudestaan, kun näen kertojan seuraavan kerran.
töiden loppuminenko on pakottanut jättämään tämän luontevalla ja kauniilla paikalla vaaranlaella olleen tilan ja kodin?
ehkä sama syy monestikin...
muuttokuormaan ei ole paljoa mahtunut vai onko ollut katse jo niin uuteen elämään, moderneihin huonekaluihin, astioihin ja vaatteisiin, että ei ole haluttu ottaa mukaan mitään vanhasta?
mahdollisesti on ollut aikakausi jolloin ei ole arvostettu "vanhaa"
taitaa olla tikka nakutellu hevosmurkkuja siitä alun alahirrestä
Nehän on oikein kunnon tuholaisia. Mikäs se kuolemankello olikaan.
Nuo alahirsien reiät ovat palokärki en tekoja. Jotain toukkia hakeneet.
Kuvassa oli mielestäni kaksi vanhaa ihmistä siis vanhempaa kuin siinä olevien lasten vanhemmat joten voisi päätellä heidän olleen isovanhemmat. Ja ehkä kuvan otti sitten nuorempi polvi ja kenties nuo isovanhemmat ovat talon rakentaneet ja jo lähteneet tästä maailmasta. Sisällä oli sen näköistä tosiaan, ettei viimeiseksi lähteneet ole sitä tuollaiseksi jättäneet, mutta jostakin ne vandaalit aina löytää näihin kohteisiin. Mutta miksi ovat lähteneet ja jättäneet talon autioksi ja maatumaan eikö ole perikuntaa joka olisi huolehtinut tai myynyt talon?
Olet väärässä valokuvaan liittyvässä kirjoituksessa.
Onko tuollaisiin paikkoihin oikeutta mennä vaikka autiona onkin? Oletko omistajilta saanut luvan?
Olen ollut kohteen omistajaan yhteydessä.
Tuntuuko Sinusta milloinkaan surulliselta katsella ja kuvata noita kuolevia rakennuksia ja pihapiirejä. Eikä olisi armollisempaa kutsua vaikka palomiehet polttamaan ne?
No kyllä toisinaan surulliselta tuntuu, mutta toisaalta ei mikään ole ikuista. En kannata polttamista, minusta on paras jos luonto hoitaa omalla tavallaan.
Iltaa kaikille
Samoin Einolle
watching
Thanks
Hienot maisemat ei elätä
Prkl eka .
Lähellä oli😂