Asiat etenee! Jej! 😍💝 Ei tätä voinut itkemättä katsoa, teidän innostuneisuus ja toiveikkuus oli niin tarttuvaa 🥹🥰 Ja lopussa itkunaurut muulle sekoiluille.. 😁😂
Jotenkin sia mut itkemään toi "kahest yks riittää" se äänensävy ja kaikki oli jotenkin niin lempeä ja tiivisti mun mielestä hyvi myös vanhemmuutta kokonaisuudessaan! Qina molempien ei tarvitse pystyä kqikkeen vaan vanhemmuudessa parasta o se jos sen sa ajaka ajonkun kanssa ja sitten tuetaan omilla taidoilla ja kyvyillä toisiaan ja lapsiaan
Tosi jännää ja jännän äärellä olin katsoessa, että kumpi kantaa mahdollisen sikiön, koska se ei selvinnyt teijän sanoista. Vasta piikityskodassa selvisi. Toivottavasti tämä on korjaava kokemus edelliseen pitkään hoitopolkuun verrattuna. 🙏🏻
Oi ihanaa, onpas jännittävää😍 odotellaan ensi videota sitten 😁😅 olen katsonut teidän aiempia hedelmöityshoitovideoita moneen kertaan ja kysellyt instan q&a:ssa hoidoista, olette olleet suurena apuna omassa prosessissa 😊 täällä syntyy ivf-esikoinen joulukuun alussa🥰 erilaista katsoa tällä kertaa kun tietää miltä pistokset, siirrot ja piinaviikot tuntuu 😅 onnea kovasti ja kiitos kun jaatte kokemuksia❤️
geriatrinen raskaus ei olekaan ihan pikkujuttu. vanhana kun lähtee synnyttämään niin siinä on niin vauvalle kuin äidillekin riskejä. kehitysvammojen ja keskenmenon riski on melko korkea.
Todella ihania ootte maailman täydellinen aivaa rentouttava nauttia viikonloppu sunnuntaina syyskuuta Valo 🌟🌹 lemppari tykkää katso seuraava alussa oot parhaat viedota tudettaja todella kaunis ♥️ enkeli aina 🌺 koko perheelle täydellinen ❤❤❤❤❤❤ Kaksiäitiä ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟🍁🍁🍁🍁🍁♥️♥️🌹🌹🌟🌟🌟🍁
Onpa hoidot muuttuneet paljon - meidän ICSI-lapset ovat syntyneet 2008 ja 2011 eli hoidot 2007 ja 2010 ja silloin ei tehty PAS:ssa tuota oman munasolun irroitusta eikä ollut lääkettä ennen kuin vasta sen alkionsiirron jälkeen. Mulla on endometrioosi ja PCOS ja kaikki siirrot tehtiin lääkkeelliseen kiertoon eli kuukautisia ei tullut ilman lääkettä tai sitten jos tuli, niin olin sairaalahoidossa kipujen takia ja se teki haasteensa. Mun kohtu myös alkoi supistella ihan heti alkiota ulos ja kaksi siirtoa meni siksi pieleen. Toivon teille paljon onnea matkaan ❤
Oiiii, oon NIIN onnellinen puolestanne, että olette päässeet aloittamaan hedelmöityshoitoprosessin ja neljännen lapsen yrittämisen. ❤️😊 En tiedä, onko muhun ”tarttunut” joku viimeisimmässä videossanne ennen tätä videota puhuttu Ellan ”vauvakuume” tai joku, koska olen AINA ajatellut olevani vapaaehtoisesti lapseton, mutta nyt muhun on yhtäkkiä iskenyt joku ”yhden lapsen kuume”… 🤔 Äsh, en tiedä, pitää varmaan jonkin aikaa selvitellä näitä ajatuksia itse itselleen, mitä haluaa ja toivoo… 🤔
apuaa mua jäsnkättää niin paljon teijän puolesta!! ihana uutinen, toivon niin paljon kaikkea hyvää teille❤
Kiitos 🥰❤️
❤ Täällä toivon nopeaa raskautumista sormet ja varpaat ristissä. Ihanaa syksyn alkua teidän perheelle. 🍁
Kiitos videosta 😍 seukkivideo heti!! Tässähän pidetään niin jännityksessä ettei edes varmistettu kummalle äidille alkio siirretään 😘
Ihanaa kiitos kun kerrotte tämän Jännittää niin paljon teidän puolestanne Isot halaukset Koko perheelle❤❤❤❤❤
Asiat etenee! Jej! 😍💝 Ei tätä voinut itkemättä katsoa, teidän innostuneisuus ja toiveikkuus oli niin tarttuvaa 🥹🥰 Ja lopussa itkunaurut muulle sekoiluille.. 😁😂
Ihana kuulla!!! 😍❤️
Jotenkin sia mut itkemään toi "kahest yks riittää" se äänensävy ja kaikki oli jotenkin niin lempeä ja tiivisti mun mielestä hyvi myös vanhemmuutta kokonaisuudessaan! Qina molempien ei tarvitse pystyä kqikkeen vaan vanhemmuudessa parasta o se jos sen sa ajaka ajonkun kanssa ja sitten tuetaan omilla taidoilla ja kyvyillä toisiaan ja lapsiaan
Ihanaa, onnea teille❤️❤️❤️❤️❤️❤️
❤️❤️
Niin ihana kuulla, että jollain muullakin on tuo tunne, että "meijän jengistä puuttuu yks". Meillä niin sama tilanne. ❤
Niin ihana uutinen❤ todella onnessaan teidän puolesta!❤
❤️❤️
Äää ihanaa! Nää on myös tosi opettavaisia jos miettii itse hedelmöityshoitoja. ❤
Ihanaa, onnea matkaan teille paljon!!! ❤🙏🍀🥰😍💕🤗
Tosi jännää ja jännän äärellä olin katsoessa, että kumpi kantaa mahdollisen sikiön, koska se ei selvinnyt teijän sanoista. Vasta piikityskodassa selvisi. Toivottavasti tämä on korjaava kokemus edelliseen pitkään hoitopolkuun verrattuna. 🙏🏻
Onnea! Mulla jäi kai välistä mutta kumpi teistä yritetään saada nyt raskaaksi?
Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että kaikki menee hyvin❤❤
Oi, ihanaa! ❤ Oliko teille selkeää kummalle tehdään alkionsiirto? Innolla jään odottelemaan seuraavaa videota.
Ihan super jännää seurata teidän hedelmöityshoitoja, ootte niin ihana perhe!❤ Mua kiinnostaa hirveesti ootteko päättäny jo kumpi teistä kantaa vauvaa?
Niin jänskää!!! 😍 En malta oottaa seuraavaa videota!!
En malta odottaa että saadaan tietää miten matka jatkuu 🫶🏻 onnea teille ❤
Kiitos 🥰🫶
Ihanaa, tsemppiä ❤❤❤ maailmaan tarvitaan lisää teidän kasvattamia tyyppejä 🥰
Ihana video❤️ Toivottavasti pian tulee uusi!
Ihana uutinen! Tsemppiä siihe!
Oi ihanaa, onpas jännittävää😍 odotellaan ensi videota sitten 😁😅 olen katsonut teidän aiempia hedelmöityshoitovideoita moneen kertaan ja kysellyt instan q&a:ssa hoidoista, olette olleet suurena apuna omassa prosessissa 😊 täällä syntyy ivf-esikoinen joulukuun alussa🥰 erilaista katsoa tällä kertaa kun tietää miltä pistokset, siirrot ja piinaviikot tuntuu 😅 onnea kovasti ja kiitos kun jaatte kokemuksia❤️
Jee!🎉 Nyt kaikki varpaat ja sormet ristissä, että onnistuu 👍💪.
Innolla odotan, että miten teidän käy!❤ Ootte ihania!❤❤❤
Kumpi kantaa vauvaa?
Niinpä
geriatrinen raskaus ei olekaan ihan pikkujuttu. vanhana kun lähtee synnyttämään niin siinä on niin vauvalle kuin äidillekin riskejä. kehitysvammojen ja keskenmenon riski on melko korkea.
ONNNEA❤ mulla sellainen tunne että, nyt onnistuu kerralla❤ 👍👍👍👍👍👍👍👍
❤️❤️
Sama! ❤
Nauran tolle lopulle😂😂ihana et jotain positiivista ku koko viikon ollu kuumetta ja yskä❤
Ihana video hyva toi loppu onnea tulevaan touvittavasti alkio kiinnittyy hyvin jo ensimmäisellä kerralla
Voi, kun kaikki menis hyvin🥰. Tää oli ihana video kiitos❤️
Todella ihania ootte maailman täydellinen aivaa rentouttava nauttia viikonloppu sunnuntaina syyskuuta Valo 🌟🌹 lemppari tykkää katso seuraava alussa oot parhaat viedota tudettaja todella kaunis ♥️ enkeli aina 🌺 koko perheelle täydellinen ❤❤❤❤❤❤ Kaksiäitiä ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟🍁🍁🍁🍁🍁♥️♥️🌹🌹🌟🌟🌟🍁
❤️❤️
Kumpaan alkio siirretään? Mielenkiintoista seurata teidän matkaa. Toivotaan että tärppää🎉
Onpa hoidot muuttuneet paljon - meidän ICSI-lapset ovat syntyneet 2008 ja 2011 eli hoidot 2007 ja 2010 ja silloin ei tehty PAS:ssa tuota oman munasolun irroitusta eikä ollut lääkettä ennen kuin vasta sen alkionsiirron jälkeen. Mulla on endometrioosi ja PCOS ja kaikki siirrot tehtiin lääkkeelliseen kiertoon eli kuukautisia ei tullut ilman lääkettä tai sitten jos tuli, niin olin sairaalahoidossa kipujen takia ja se teki haasteensa. Mun kohtu myös alkoi supistella ihan heti alkiota ulos ja kaksi siirtoa meni siksi pieleen. Toivon teille paljon onnea matkaan ❤
Mua jännittää teidän puolesta, toivon että kaikki menee hyvin.❤❤ kummalle teistä alkio siiretään?🤔 ootte ihania, toivon kaikkea hyvää teille.❤❤
ihanaa, toivon, että kaikki menee hyvin
Aivan ihana video, ootte parhaita 😍
Kiitos 🥰❤️
Oi onpa ihanaa saada seurata teidän matkaa! 😍
Ihanaa❤❤❤❤
❤️❤️
Parasta onnea tähän kaikkeen ❤ Hengessä mukana ❤
Tosi kiva kuulla näin tarkasti näistä vaiheista! 😍 Onnea teille prosessiin! 😘 (Loppu sai kyllä lähinnä nauramaan mukana 😅😅)
😀❤️❤️
Tsemppiä vauvaprojektiin💕noi lopun naurut oli kyl best ainut vaa et meinasin tukehtuu mun leipään😅
Ihana päästä seuraamaan tätä ❤️🎉😊
Onnea ja tsemppiä! Olette ihania! ❤
Omg😍😍 Tuleehan heti huomenna seuraava??🤩🤩
Tuleeko
Toivottavasti kaikki menee hyvin! Onnea superisti! Saako muuten udella mikä huulipuna Suskilla on tässä videolla? 😁
Niin teidän mukana tässä!! Onnea..Onnea.. Onnea...
Ihanaa, Tsemppiä!❤
HUHHUH! Taas saa jännittää tän asian kanssa. :D Mut uskon, toivon ja luotan että kaikki menee hyvin alusta loppuun asti.
Miksette rupea oottamaan kumpikin vauvaa,? eli kumpikin hegellmälliseksi yhtä aikaa
tsemppiä hoitoihin❤ toivottavast tärppää ekalla yrityksellä❤️
Ihanana ❤
Hyvä video
Apua nää videot loppuu aina niin jänniin tunnelmiin...
Onnea teille.
Kummalleko se alkionsiirto sit tehdään?
Paljon onnea kaikkeen teille! 💗💗💗
Onnea paljon❤️ videon loppu tosi hauska, nauroin melkein yhtä paljon ku tekin😂🤣🤣👍
Kumpi teistä synnyttää
Aaaa, jännää!
❤️❤️
Paljonko menee rahaa hedelmöitykseen?🙃/ei oo pakko kertoo :)
Jeee tsemppiä kaikkeen❤❤
Onko kaksosilla ollut eri luovuttaja kun mestarilla ja tällä tulevalla bebellä?😊
Jännäää 🤩😍
Onnea teille tulevaan kummalle se tulee hoito juttu ❤❤
Apuaa en malta odottaa kun teitä on jo 6 henkilöä 😅😊 Olen onnellinen tein puolesta ❤
Mielenkiintonen video!
Kiitos ❤️
Onko Sulon ja Elsin sekä Maunon luovuttaja sama henkilö?
On
Onnea
❤️
Onnea❤ ootte ihania😊
❤️❤️
Paljon tsemppiä sinne 😊
Isot tsempit sinne! 🙂 Videon loppuosa oli kyl 😂
Mä toivon niin paljon että olis vähän lyhemmät kuin viimeksi
Käyttekö Dextrialla taas? 😊
❤
Kumpi teistä raskaana
Oiiii, oon NIIN onnellinen puolestanne, että olette päässeet aloittamaan hedelmöityshoitoprosessin ja neljännen lapsen yrittämisen. ❤️😊 En tiedä, onko muhun ”tarttunut” joku viimeisimmässä videossanne ennen tätä videota puhuttu Ellan ”vauvakuume” tai joku, koska olen AINA ajatellut olevani vapaaehtoisesti lapseton, mutta nyt muhun on yhtäkkiä iskenyt joku ”yhden lapsen kuume”… 🤔 Äsh, en tiedä, pitää varmaan jonkin aikaa selvitellä näitä ajatuksia itse itselleen, mitä haluaa ja toivoo… 🤔
Odotus musiikin aikana ne kuulee mitä puhutte
Miksi ja miten kellään olis aikaa kuunnella soittajien puheita ja tekemisiä jonotuksen aikana 😁?
Kummalle alkio laitetaan
Hei kaksi äitiä tuleeko tyttö vauva k
Hei! Mielenkiintoinen video. Mutta Ella kirosi videolla ja siitä en pidä.
Ilmeisesti tutkimusten mukaan kiroilu kertoo älykkyydestä. Ei tietenkään ylenpalttinen kiroilu, mutta kirosanoille on paikkansa.