Se on käsittämätön väittämä, että pahuuden ongelma olisi kristillisen uskon puolustamisen kannalta kiusallinen. Koko Raamatun narratiivi alusta asti perustuu siihen. Syntiinlankeemus.
Tässä kohtaa voi hyvin johtua persoonista. Olen havaintojeni perusteella huomannut, että: Teisti (yleensä kristillinen) reagoi rauhallisesti ja vähän passiivisemmin. Ateisti reagoi rauhattomasti aktiivisemmin. Huomaan myös agressiivisuutta keskustelussa ateisteissa enemmän, tosin piilottavatko teistit passiivisagressiivisuutensa ovelasti.
Sanoisin että viimeinen lause on hyvinkin totta. Jatkuvasti kohtaan henkilökohtaisesti tilanteita joissa uskovaiset piilottavat kauheudet ja agressiivisuudet heikosti hymyn taakse, usein myös vedoten puolustaen hymyyn ja rauhallisuuteen kun saavat kritiikkiä sanomisiensa sisältöön liittyen.
@@Zanivox72 jättäkäämme keskustelu tähän. Tiedän mihin keskustelut johtaa sun tapaisten kanssa, eikä ne edes johda mihinkään. Kaikkea hyvää elämääsi ✌️
Olettamus, että ateisti olisi kyvytön lohduttamaan, kuvaa uskonnon ongelmaa: uskova luulee tietävänsä totuuden ja uskoo jonkin yliluonnollisen tukijan olevan puolellaan. Kyky lohduttaa syntyy mielestäni myötätunnon kehittymisestä. Uskonnon merkitys lohduttamisessa liittyy yhteisöllisyyteen, sen käsitteisiin ja mielikuviin kirjaimellisesti.
Eihän tämä varsinaisesti ollut Veli-Matin pointti, vaan se, millaisen vastauksen ateismi antaa kärsivän ihmisen kärsimyksiin. Totta kai ateisti voi paijata päätä, antaa kipulääkettä ja järjestää terapiaa, mutta ateismilla ei ole fysiikan ja kemian lakeja parempaa vastausta kärsivän kysymykseen "miksi tämä tapahtui minulle". Miksi ei olisi tapahtunut? Sh*t happens, missään ei ole mitään syytä tai merkitystä. Toki kristinuskon vastauksia voi syyttää heppoisiksi, mutta ei ateismin voi varsinaisesti sanoa ratkaisevan emotionaalista pahuuden ongelmaa.
Se on käsittämätön väittämä, että pahuuden ongelma olisi kristillisen uskon puolustamisen kannalta kiusallinen. Koko Raamatun narratiivi alusta asti perustuu siihen. Syntiinlankeemus.
Sinä olit ainoa joka osuit naulan kantaan. Syntiinlankeemuksesta ei tuossa puhuttu mitään, siksi Robert minusta "voitti" keskustelun
Tässä kohtaa voi hyvin johtua persoonista.
Olen havaintojeni perusteella huomannut, että:
Teisti (yleensä kristillinen) reagoi rauhallisesti ja vähän passiivisemmin.
Ateisti reagoi rauhattomasti aktiivisemmin.
Huomaan myös agressiivisuutta keskustelussa ateisteissa enemmän, tosin piilottavatko teistit passiivisagressiivisuutensa ovelasti.
Sanoisin että viimeinen lause on hyvinkin totta. Jatkuvasti kohtaan henkilökohtaisesti tilanteita joissa uskovaiset piilottavat kauheudet ja agressiivisuudet heikosti hymyn taakse, usein myös vedoten puolustaen hymyyn ja rauhallisuuteen kun saavat kritiikkiä sanomisiensa sisältöön liittyen.
@@Zanivox72 kun taas ateistit hyökkäävät suoraan päälle, mutta ymmärrän niitä ateistejakin, eihän se helppoo oo
@@Trollppi Niin, se ei ole helppoa pysyä rauhallisena kun avoimesti vittuillaan päin naamaa ja virnuillaan päälle
@@Zanivox72 jättäkäämme keskustelu tähän.
Tiedän mihin keskustelut johtaa sun tapaisten kanssa, eikä ne edes johda mihinkään.
Kaikkea hyvää elämääsi ✌️
@@Trollppi Kunhan selitin paremmin omaa näkemystäsi. Sinunlaiset ihmiset usein kaipaavat sitä.
Samoin
✌
Olettamus, että ateisti olisi kyvytön lohduttamaan, kuvaa uskonnon ongelmaa: uskova luulee tietävänsä totuuden ja uskoo jonkin yliluonnollisen tukijan olevan puolellaan.
Kyky lohduttaa syntyy mielestäni myötätunnon kehittymisestä. Uskonnon merkitys lohduttamisessa liittyy yhteisöllisyyteen, sen käsitteisiin ja mielikuviin kirjaimellisesti.
Eihän tämä varsinaisesti ollut Veli-Matin pointti, vaan se, millaisen vastauksen ateismi antaa kärsivän ihmisen kärsimyksiin. Totta kai ateisti voi paijata päätä, antaa kipulääkettä ja järjestää terapiaa, mutta ateismilla ei ole fysiikan ja kemian lakeja parempaa vastausta kärsivän kysymykseen "miksi tämä tapahtui minulle". Miksi ei olisi tapahtunut? Sh*t happens, missään ei ole mitään syytä tai merkitystä. Toki kristinuskon vastauksia voi syyttää heppoisiksi, mutta ei ateismin voi varsinaisesti sanoa ratkaisevan emotionaalista pahuuden ongelmaa.