Peten Tarina - [100K Special]
ฝัง
- เผยแพร่เมื่อ 11 พ.ย. 2021
- Olkaa hyvä rakkaat ystävät!
Kolme viikkoa työtä joka päivä ja tässä se nyt on. En olisi ikinä uskonut tekeväni tunnin pituista jaksoa, mutta herranjestas, siinä se on.
Pitkän aikaa sitten lupasin jo tekeväni 100K spesiaaliksi Peten Tarina 2. Ajattelin aina, että teen samanlaisen kuin viime jouluna, eli kerrataan tapahtumat. Mutta sitten mieleni alkoi tulvia ideoilla. Mitä jos tekisinkin ison "elokuvan", jossa olisi kaikki hahmot samassa. Ja olin jo pitkään suunnitellut muuttaa kaapista enemmän maagisen. Itseasiassa sen takia ostin sen ja odotin oikeata hetkeä.
Kuulosti aivan hirveältä urakalta ja mahdottomalta saada sovittua niin, että kaikille sopisi. Noh... Sanomattakin selvää, että onnistuin. Tietty pari hahmoa jäi pois.. Lauri, Topias jne.. Topias on talonnoitien sotakoulussa, eikä päässyt valitettavasti. Lauri toisessa valtakunnassa isänsä kanssa. Peten äiti kotona motkottamassa itselleen.
Tämä video oli tällä hetkellä paras mihin pystyin. Mutta tästä taas eteenpäin ja kehittyminen jatkuu. Voitte palata Peten Tarinan ensimmäiseen osaan ja verrata tähän. Jos sama kehityskaari jatkuu, niin meillähän on oikea elokuva ensi vuonna.
Tämä avarsi silmiäni suuresti ja tuntuu, että nyt sain taas kiinni siitä mihin suuntaan Peten tarinan kuuluu jatkua.
Iso kiitos kaikille, jotka ovat katsoneet Peten videoita. Tämä on tehty teille!
-----
PAIDAT: www.helgoods.fi/osasto/brandi...
Tämä on tehty teille!❤ Toivottavasti jaksatte katsoa loppuun. Tässä on enemmän uutta tarinaa, kuin sitä itse kertausta. Kertauksestakin yritin tehdä todella jännittävän.
Tein tätä 3 viikkoa joka päivä aamusta iltaan. Ja sain tästä vielä tunnin pituisen, aivan kuten kaikki olemme toivoneet.
Terveisin
Pete, Isä ja Tale
Katoin just
Hyvä oot paras
Kyl tän jaksaa kattoo oon kohta kattonu tän loppuu
Tää oli kyllä paras jakso For ever
täähän meni ihan tosi nopeestin
Jes nyt on kyl kovaa kamaa
Osaat kyl tehdä tosi hyvää työtä ku on tunnin jakso 😁🤩🤩👏👏👏👌
JA JA JA JAAHANSSON!!!!
Hahansson
Oppppooiip
Jaahanson pete on pidättetty herra t ja lisan kiini
Oli muuten todella hyvin toteutettu video en olis ikinä odottanut yks parhaiten tehdyistä videoista mitä oon ikinä kattonu
Phoihoi
@@PeteKanava Lauri
Tätä on ootettu!!! Tunnin jakso!!😵✨❤️🔥
Niin pä
Tästä huomaa että tale oikeesti välittää paljon petestä ja tosi hyvä video ja onnea 100k 😁😁🙏🙏
Tä oon paras video ikinä!!! Kiitos tästä🥰
Onneks olkoon PETE 100K TILAAJASTA!!
Ja kiitos 42 likestä kaikki
Tunnin jakso omg onnea 100k:)edit:kiiiti 100likestä
Katos eemilhän se täällä mitä kuuluu
En ees ollu huomannu ekan kerran että tää on tunnin jakso
Ne ketkä on sitä mieltä että pete on paras laittaa liken tähän😊 ps: oot oikeesti paras ja niin myös zounaas
MÄ TYKKÄÄN ENITEN TALESTA
niimpä
Nii
Niinpä 🥰🥰
Ihanaa 1h jaksoo! Tätä kyll on ootettu kiituksia kumpa pete oos mun kaveri♡♡♡☆☆☆
Paras video. rakastan tätä videoo ihan best. 👍😀
Nyt oli kyllä katsomisen arvoinen video niinkuin aina🥰😲ehdottomasti lisää👍👍♥️
Toi animaatio oli iha sairaan siistii!!!😜
Onnee 100k🥳
Nii oli
Jep
Ihana video, pete on ihana, rakastan sua:)
Olet paras dubettaja pete hyvä olet saanut 100k tilaajaa👍
Tää on ihan mahtava! Kiitos! 💗💗💗
kiva oli kattoa
Katson myös tämän jotta muistan mitä on tapahtunut tässä Pete tarinassa ja oliko tämä muuten myös sillo ku viimeksi katsoin...
Pete on todella hyvä tarina. On varmasti kova työ tuossa animaatiota pätkien teossa...
Olet todella taitava tekemään elokuvia... Kiitos ku annoit vinkin mite päästä takaisin sarjaan mukaan!
Pete rakas, ihana video:) Hianoo tyätä sulta:) Oikeen ihanaa kesäkuuta sulle:) Ja hyvää yätä ja illanjatkoo:)
Tajusin just et tää kestää tunnin jee!!!
Nii mäki
Tajusin vasta että se tuli vasta nyt
Tää oli niin hyvä👍ei mikään ihme että kesti 3 viikkoo!!
Pliis lisää jaksoja
Tää tulee olee niin epic👌👍 Ja onnneks olkoon 💯 K🥳🎊🎉
Terve lassi
Terve Onni:D
Onnea! Olet todella taitava. Kiitos ku teit meille Leffa petestä
Paitsi että vika video onkin ollut peten ja talven huone jonka oon katsonu
Ihan mahtava tarina🤯😂😂
Niiiiiiiiin on
Arvostan näitä näyttelijöitä tosi paljon👏🏻
Tää oli ihan sairaan hyvä video.👌
Tää oli paras !! kiitos tästä pete
PARAS JAKSO IKINÄ OMG! 🤩 (Ja onnea 100 k) 🥳🥳
Tämä on mahtava video!! Rakastin tuota loppua. Tykkään toiminnasta! Mestariteos🏆🥇! Jotenkin tuli tuosta lopusta Spider man homecoming vibat! Kiitos tästä Pete ja onnea 100k!🎖🥳😊
Tää on niinku leffa
Hyvää työtä oli todella mahtava. Myös tuo animation oot paras. Aika kauva kesti tehdä video.
Tätä on odotettu!
Oon oottanu tätä tyyli 1vuoden ku tuli viime peten tarina. ONNEE 100K
PARAS VIDEO KOKO MAAILMASSA🔥 ps Oot paras TH-camttaja❤️❤️❤️
Nää sun videot on kyl päivän pelastajia, ennoo nauranu näin paljoo hetkeen😂❤️❤️❤️
Petellä on pitkä historia. Onnea Pete 100k!
Edit: mitä vit**a tunnin jakso!
mitä vitt? huomasin kun sanoit:D
mä katoin tän kokonaan loppuun hyvä video mä katoin 2 kertaa kiitos videosta tee peten tarina 2
Nyt oli kyllä hyvä tunnin video ♡
Vihdoin odotin tätä koko viikon. :)
Sama täälä
Mä en tienny
JEPULIS PEPULIS👍
sama
Onnee! ❤️
Täää on paras😍
Ihana tarina odotin innolla❣️ varmasti rakkaudella tehty ja muuten ansaitsit sen 100k
tosi hyvä video varsinkin loppu kun tale pelasti peten
Ni
täydellinen video taas!
On nää Peten seikkailut kyl niin parhaita😂
Mahtavaa työtä zonus👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Oli kova🤟👍
Pakko sanoa että tämä oli melkein kuin elokuva. Maksaisin tästä kyllä elokuvateatterissa. Mahtavaa työtä Pete!
SAMA
Herra t: Ansais kunnon selkä saunan
Mäki asun raumal
@@juho3159 nice
@Squid game jengi nice
Tale?
Totta joka sana
Kiitos kaikesta mitä oot tehny ja oot saavuttanu 100k onnee jatka voit pitää tauon milloin vain kun haluat onnee❤️❤️
Katoin tän koko jakson tosi hyvä video ja onnea 100k🥳
Pete on paras ❤️
Tunnin jakso tunnin jakso tunnin jaksa oot kyllä hyvä tekee näitä videoita
Erittäin hyvä video aivan mahtava tarina
Onneks olkoon 100k
Pääsin kattoo tätä heti koulun jälkeen✨
27:10 kohdassa tulee niin mielee LittleBigPlanet se voice over
OMG JEP!!
Aivan upea video. Recpect👍👌
Oot hyvä tubettaja ❤
Meni varmaan tosi kauan tän videon tekemisessä. Respect! (:
Jee 100k tykkään tästä!! 🥳🥳🥳
Tule viälä lisää😆😆😍😍😍🥰🥰🥰🥰
Ihan mahtavaa!
JES vihdoin tuli tunnin jakso! Oli ihan super hyvä ja en malta odottaa seuraavaa videoo! Ja onnea 100k tilaajia Pete!! :D
Siis aivan mahtava jakso!
Onnea 100k phioooooooohh!!
oot paras pete:) oon kattonu sua siitä asti kun alotit:))
KIITOS TODELLA PALJON ONNEA100K. Oon HAAVEILLU TÄSTÄ TOSI PALJON. TUNNIN JAKSO. MUL ON OMA KANAVA NIMELTA LAKULANDIA. KÄYKÄ TILAA TAI OOTTE ROTTIA. 💙
Käyn tilaa
tää oli ihan sairaan hyvä katoin tän nyt jo sadannetta kertaa milloin tulee uusi peten tarina?
Tämmönen elokuva 😍🤩
Mä katoin eileen tän ja tää on niin hyvä et tän voi kattoo uudestaan isänpäivänä🥰❤️
Ihan paras jakso.
Sattumalta on aamu eli HYVÄÄ HUOMENTA!!!!!!!!!!!!!!
viimein se tuli! kiitos Pete
Tää oli tosi jännittävä heti lisääääöööäööäöääöä!
Tunnin Pete jakso nyt voi koko aamun kattoa:)
tosi hieno odotin tätä 2 viikkoo ja nytte se tuli ny ymmärrän miks kesti nii kauan hyvä vidi :D
Jee! Ooot pataz! Onneeee 100k🥳🥳 jeeee tunniin jaksooooo!!!!!
Kiitos pete tunnin jakso onnee 100k
Weeeu🤩💗👌
Omg tää on ihan Best!
Ps oot ihan paras😃🙂❤️🧡💛💚
Phioh
ihan sairaan hieno jatka samaan malliin. oot paras
kiitos kauheasti phoihoi...!
Tuleeko lähipäivinä uusia phioh paitoja
Like et zounaas näkee ku haluun tietää ku haluun sellasen synttärilahjaks
Sain katottuu tän osissa nyt nii sen voin sanoo että kovaa matskua oli! Onnea Pete 100k!🔥🔥
kiitos vihdoin tää vidi kiitos oot paras
tosi hyvä video hienoa työtä
Tätä on odotettu:)
Tää 100k on ansaittu
Nii 115k
Pete oot paras aina kun katson sun videoita mun sairas päivät paranee tosi paljon olen iloinen että teet videoita ❤️😁
Rakastan tätä videoa se on niin hyvin editoitu ja eläydytään siihen videoon tosi hyvin❤oot paras tubbaaja ja zounaas🎉ps täs pari video ehdotusta 1.24h kaupassa 2.lissun tarina3.jotain pelottavia videi😂
Peten ihmeellinen ja legendaarinen tarina täyttä hölmöylyä🙂🙂
Todella hyvin editoitu
En oo kattonu viel mut onnee 100k oot ainsainnu ne
Jee uus vidi
Onnittelut 101 t.Tilaajaa🙏♥️
Onneksi olkoon että saat 100k tilaaja😊
Tämä ON! Ja onnea 100k💥💯💥
2:31 tosi hieno editointi🤩