Hirsihuvila vanhainkotina ja Saksan armeijan päämajana

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 3 ก.ค. 2020
  • Tämän kertaisella videolla pääsette kanssani ensimmäiseen kohteeseen minun pohjoisen kiertueella, todella suureen hirsirakenteiseen rakennukseen.
    Autiotalo on kärsinyt vandaalien typeryydestä jonkun verran mutta siitä huolimatta talossa on paljon ihmeteltävää.
    Saamissani tiedoissa tämä rakennus olisi alunperin ollut huvila, mutta vaikea uskoa että näin suuri rakennus olisi pelkästään siihen tarkoitukseen rakennettu.
    Tässä rakennuksessa on toiminut aikoinaan vanhainkoti, sekä täällä on kuvattu eräs elokuva 70-luvulla.
    Tämän lisäksi tässä rakennuksessa on II maailmansodan aikana sijainnut Saksan armeijan päämaja, kyseessä on ainoa talo mitä Saksalaiset eivät polttaneet perääntyessään.
    Mikäli tämä talo osaisi puhua, olisi sillä kerrottavana monta tarinaa !
    Tämän kohteen kuten muutkin pohjoisen kiertueella kuvaamani kohteet, kuvasin niin sanotusti sokkona...
    Melko usein teen kohteeseen pienen kierroksen ennen kuvaamista, jolloin tulee huomioitua kiinnostavia juttuja mutta nyt kokeilin hiukan erillaisempaa taktiikkaa kuvaamisessa =)
    Ja vielä loppuun varoitus video saattaa sisältää paasaamista hyttysistä ja muista verta imevistä hyönteisistä
    Videon pituus 37min 1s

ความคิดเห็น • 132

  • @jtp863
    @jtp863 4 ปีที่แล้ว +14

    Talo on rakennettu vaivaistaloksi 1900 luvun alussa .Sen jälkeen toiminut maamieskouluna -60 luvulta .Myyty kaupungin toimesta yksityiselle yritykselle 1999,jonka jälkeen hylätty.Nyt on purkupäätös tehty

  • @Frankki80
    @Frankki80 4 ปีที่แล้ว +3

    Mielenkiintoinen paikka oli. Kiitos tämän kohteen esittelystä.

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +9

    Mielenkiintoinen kohde. Komeabtalo. Historiaakin oli vähän tiedossa.. kiitos Teemulle. Katson sen vielä uudelleen .

  • @sakunius1983
    @sakunius1983 4 ปีที่แล้ว +3

    Hieno video Teemu, niinkun aina! Hyvä pidempi video, lisää näitä!

  • @huli-vili6687
    @huli-vili6687 4 ปีที่แล้ว +5

    Satunnaisia havaintoja: ryhdikäs hirsirakennus konesaumakatolla (2:30); komea pönttis (7:00); taitavasti tehdyt salvokset (8:10); palomuuri halkeillut (15:40); pönttisten luukut kelvanneet uusiokäyttöön (17:40); katkaisijat ja sähköjohdot poistettu (18:30); vanha joulukuusenjalka (19:55); jo on piippuja poikineen (20:00); 1960-luvun Flora-rasian kansi (22:20); Neuvostoliitto Tänään 1963 ja Opettajain Lehti 1964 (23:00); tylsällä kirveellä veistettyä oksaista hirttä väliseiniin (27:00); aikansa klassikkotuoleja (31:00); lienee alkuperäinen sisäänkäynti (35:40); Teemu polttopuita kelkkomaan 💪 (35:45).
    - Komea talo täynnä Itä-Lapin ja maailman historiaakin! Ilmeisesti joku on jossain vaiheessa aloittanut remonttia? Tuskin vandaalit ovat repineet noita seinäpahveja pois (7:30)! Tuollaisen kiinteistön ylläpito maksaa vuodessa niin
    paljon, eikä siihen liene helposti keksittävissä mitään järkevää käyttöä ainakaan nykyisellä paikallaan, joten vaihtoehtoja on vähän. Nykyään rakennuksilta vaaditaan esteettömyyttä jne. Kun talon lopullinen purkutuomio pannaan piakkoin täytäntöön, Teemu voisi varmasti julkaista lähettämänsä linkit! Toivottavasti hirret saavat arvoisensa uuden elämän jossakin muussa kohteessa 👍

  • @rutikuiwa8427
    @rutikuiwa8427 4 ปีที่แล้ว +2

    Kiitos Tepi mukavasta vidistä! Kiitos myös, ettet pääskysiä enempää häirinny. Lyhyt o tukka ja partas viä meikäpoikaan verrattuna ;D

  • @markuskaunisto8897
    @markuskaunisto8897 4 ปีที่แล้ว +4

    ihanaa pääskysen liverrystä

  • @Kassu1
    @Kassu1 4 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä alotus tän vuoden kiertueelle! Tou paikka on kokenut kovia!

  • @user-lz7ke2ri8y
    @user-lz7ke2ri8y 4 ปีที่แล้ว +4

    Hieno kuva. Upea hirsitalo. Kiitoksia Teemu.

  • @terolahti8448
    @terolahti8448 3 ปีที่แล้ว +5

    Jaha, jonnet ei tunnista Blackfootia!

  • @lasesorri
    @lasesorri 4 ปีที่แล้ว +5

    Villi arvaus,et natsisaksan armeijalle aikoinaan tehty.On niin viimisenpäälle tehty.Kouluissa yleensä kaksi luokkaa ja opettajien asunto.Tässä yksi pieni luokka,ja asumiseen käypiä huoneita vaikka kuinka paljon,eikä polttaneet lähtieissään.Jollakin ollut jotain suunnitelmia,ku keskuslämmitys kattiloita pihalla ja sähkö pääkeskus hommattu,sekä seinät riisuttu hirrelle.

  • @ukko9783
    @ukko9783 2 ปีที่แล้ว +2

    Pääsky pahallapäällä kun söit sen hyttysen. On hienot hirret ja näyttää että ovat oikeissa kulmissaankin. Nykyisin kun rakennetaan, niin on valmis "susi" koko rakennus ennen valmistumistaan.

  • @ricardacosta6901
    @ricardacosta6901 4 ปีที่แล้ว +2

    great video and fantastic!!!

  • @maarithaapapuro8620
    @maarithaapapuro8620 ปีที่แล้ว +1

    Tuossa talossa oli kyllä niin paljon huoneita, että minä en ainakaan löytäisi siellä kaikkiin niihin enkä ehkä uloskaan!! Vintilläkin niin paljon tilaa, että tosiaan sinne mahtuisi jo pieni kylä!!

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +23

    Tuntuu oudolta, että noin iso hirsitalo on jätetty vartioimatta. Siitähän olisi voitu tehdä nuorten leiripaikka.

    • @huli-vili6687
      @huli-vili6687 4 ปีที่แล้ว +10

      Tämä maa on täynnä kaikenmoisia leirikeskuksia, joille on käynyt tai käymässä sama kohtalo. Nykyajan ihmiset ovat kiinnostuneet toisenlaisista aktiviteeteista vaurastumisen myötä.

  • @satutuominen6029
    @satutuominen6029 4 ปีที่แล้ว +1

    Oli kiva vidi 👀😃👌

  • @lintukari
    @lintukari 4 ปีที่แล้ว +1

    Hieno video👍

  • @mattimatkalainen
    @mattimatkalainen 4 ปีที่แล้ว +11

    Moi Teemu. Muistatko kun kuvasit jossain vintillä Lotta-merkin? Kävin Haminassa katsomassa näyttelyn Suojeluskunta- ja Lottajärjestöistä ja siellä oli vitriinissä samanlainen merkki.

  • @tanja7228
    @tanja7228 4 ปีที่แล้ว +3

    Nonii minähän jäin koukkuun näihin sun videoihin :D Kiitti näistä!

  • @erikpirinen8236
    @erikpirinen8236 2 ปีที่แล้ว

    Hieno kohde 👍👍👍

  • @raimokoskinen9745
    @raimokoskinen9745 4 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä video kiitti

  • @mikkogronholm468
    @mikkogronholm468 4 ปีที่แล้ว +1

    Hyvä Video Teemu :))))))

  • @karvis2213
    @karvis2213 4 ปีที่แล้ว +3

    Mää oon käynyt tuolla. Hyvä video👍

  • @Odinintheflames
    @Odinintheflames 4 ปีที่แล้ว +2

    Mahtava paikka! Mä lähen tulemaan huomenna tuomaan koronaa täältä tukholmasta sinne suomeen hehe. Ehkä nähdään alavudella. Morjens!

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      Odinintheflames 2017 Laittele vaikka sähköpostia ties vaikka ehtisin johonkin kaffeelle 😀
      lonelyurban@gmail.com

    • @Odinintheflames
      @Odinintheflames 4 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex Jees, tehdään näin

  • @olaviropponen8289
    @olaviropponen8289 4 ปีที่แล้ว +3

    komeat oli hirret ja muutenkin.

  • @usernameg5
    @usernameg5 4 ปีที่แล้ว +3

    Oli kiva paikka, harmi ettei kellaria löytynyt :( Niin mun on pitänyt kysyä että kumpi on enemmän lempipaikka, ulkohuussi vai kellari :D

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +1

      Sami Herranen oli todella harmi että tässä rakennuksessa ei ollut kellaria... Sekä harmi kun ei löytynyt ulkohyyskää 😐
      Ehkä viimeksi mainittu on yleensä turvallisempi paikka mennä sisälle.

  • @janig3068
    @janig3068 ปีที่แล้ว +1

    Lehdessä oli Jukka Orma ja Ismo alanko Sielun veljistä.

  • @tuppu2269
    @tuppu2269 3 ปีที่แล้ว +1

    LU-KO alussa on kiertoilmauuni . Leipomoissa yleisesti käytössä oleva paistokone jossa pinnavaunu pyörii paiston ajan paistotilassa. uuneja on 1-4- pinnavaunun kokoisia ja monella erilaisella lämmitystekniikalla. Kotimainen tuote.

  • @sarihaatainen4812
    @sarihaatainen4812 3 ปีที่แล้ว +2

    Kesäinen asuja haarapääsky tuli sinua terveftimään. Missä oli rumia kuvia. Hienoja takkoja.

  • @vk1474
    @vk1474 ปีที่แล้ว +2

    Sisähirret hyvässä kunnossa, jos kattokin hyvässä kunnossa. Noista pitäisi pelastaa kaikki pelastamisen arvoinen.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  ปีที่แล้ว

      V K kyllä tästä rakennuksesta monta saunaa ja mökkiä voisi vielä tehdä jos kerran puretaan pois.

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +7

    Miksi taloa ei ole purettu ja hirsiä myyty. Omistaja olisi saanut rahat ,vai tuliko halvemmaksi jättää talo luonnon ja vandaalien armoille.

  • @temepuuhailee3873
    @temepuuhailee3873 3 ปีที่แล้ว +1

    Toppy imuri se on :)

  • @leketti1
    @leketti1 4 ปีที่แล้ว +3

    Aina ne termiitit tuhoaa kaiken hienon ja taidolla rakennetun asumuksen kun se on ollut tarpeeksi pitkään kylmillään

  • @eerokilponen2802
    @eerokilponen2802 3 ปีที่แล้ว +3

    Herrahuu elokuvaa on kuvattu tuossa rakennuksessa

  • @teemuilvan4256
    @teemuilvan4256 4 ปีที่แล้ว +5

    Talo on rakennettu 1900-luvun alussa ja aloittanut vaivaiskotina 1905. Toiminut vaivaiskotina, kunnalliskotina ja maamiesseuran opetustalona vuoteen 1966 asti. Tämän jälkeen käyttö on ollut satunnaista ja talo on saanut purkutuomion huonon kuntonsa takia. Talo pitäisi olla purettu 10/2020 mennessä.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +1

      Tämä talo ei minusta ollut niin huonokuntoinen, ainakin hirret olivat todella komeita !

    • @teemuilvan4256
      @teemuilvan4256 4 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex laitan sinulle linkin sähköpostiin

    • @jerryruotsalainen3933
      @jerryruotsalainen3933 4 ปีที่แล้ว +4

      Taloa ei saisi purkaa

    • @aijaenqvist8453
      @aijaenqvist8453 4 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex sääli kun tuhotaan.

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 4 ปีที่แล้ว +2

      Jos kerran kunta talon omistaa ei se mitään hirsiä kaupittele kellekkään,täälläkin monta vielä parempaa autiotaloa ja sama kohtalo, sinne ne mätänee sijoilleen kun kunta ne ostanu,maa on se joka kuntaa/kaupunkia kiinnostaa

  • @discocolors8789
    @discocolors8789 4 ปีที่แล้ว +2

    Se imuri on Holland Electro 60-luvulta.

  • @tuulasarre
    @tuulasarre 4 ปีที่แล้ว +2

    Upea hirsitalo, ne vanhat lamput oli tosi mielenkiintoisia . Tosi paljon nähtävää , mietin vain sitä kun oli paljon niitä uuneja ,niin mistä meni savut ylös pihalle . Kun kävit vintillä niin siellä ei savuhormeja näkynyt 🤔 ..

    • @marinamolsa8455
      @marinamolsa8455 4 ปีที่แล้ว +3

      Olihan siellä montakin hormia vintissä 😊

    • @huli-vili6687
      @huli-vili6687 4 ปีที่แล้ว

      Kymmenkunta piippua katolla!

  • @Erakko-
    @Erakko- 4 ปีที่แล้ว +3

    Tuon talon olisi voinut ehkä vielä saada kunnostettua!

  • @cornthatcommitswarcrimes6137
    @cornthatcommitswarcrimes6137 4 ปีที่แล้ว +1

    Hei! Minä taidan tietää jos jossain kohtaa harjavallan lähistössä olisit niin täältä löytyy yksi aika kiinnostava talo jota ei olla ihan paskotta ja täällä on myös muita taloja mitä tutkia mutta en kerro missä täällä koska en halua niitä ihan rikotuksi

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว

      Bill Gates vinkkejä voi laittaa sähköpostiin lonelyurban@gmail.com 😀

  • @jerryruotsalainen3933
    @jerryruotsalainen3933 4 ปีที่แล้ว +1

    Mittee kuulu

  • @jannetyni7338
    @jannetyni7338 2 ปีที่แล้ว +1

    Mistä paikasta tämä video on tehty

  • @Ronskutin
    @Ronskutin 2 ปีที่แล้ว +1

    Vuonna 1999 tehty tuo peltikatto ja ulkoseinät maalattu plus ikkunoita vaihdettu, sitten purettu hirret esille ja into loppunut kesken. :( Vielä ollut viimekesänä myynnissä torissa

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  2 ปีที่แล้ว +1

      Ronin jossain oli juttua notta tuo paikka olisi saanut purkutuomion

    • @Ronskutin
      @Ronskutin 2 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex Juu oli kommenteissa. Mutta oli viimevuodelta joku lehtiartikkeli jossa kerrottiin että on vieläkin myynnissä. Tästä vuodesta ei ole tietoa. :)

  • @jarijaakkonen3474
    @jarijaakkonen3474 3 ปีที่แล้ว +1

    Vähän myöhään tulee minulta nimiehdostus.. "Lonely Urbanex Go To North"

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  ปีที่แล้ว

      Jari Jaakkonen ensi kesänä voi tulla "Lonelyurbanex Go To Sweden" jos saan tarpeeksi vinkkejä sieltä päin sähköpostiin lonelyurban@gmail.com

  • @topivaan8102
    @topivaan8102 4 ปีที่แล้ว +2

    Mitäs ammattimies sanoo saisko tollasen komian hirsikämpän jostain ostettua siirettäväksi ei oikein nämä uudet rakennus taiteen helmet innosta.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว

      topi vaan Tori.fi ainakin on useita hirsitaloja pois siirrettäväksi myynnissä.

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +3

    Komeat hirret.

  • @vesa-heikkikinanen3002
    @vesa-heikkikinanen3002 4 ปีที่แล้ว +2

    Maistuko hyvälle se hyttynen ? :)

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      Vesa-Heikki Kinanen Ei pysty sanomaan miltä maistui kun vetäsin sen keuhkoihin, ja meinasi olla hiukan vaikeuksia sen jälkeen 😆

  • @kivilaakeri6457
    @kivilaakeri6457 2 ปีที่แล้ว +2

    Huvila on vuokratontilla ja sen velaton myyntihinta on 50000 euroa.

  • @Purple0ne1
    @Purple0ne1 4 ปีที่แล้ว +1

    Vitsit kun komea paikka !
    Sääsket on kunnon protsku pommeja 😄 toivottavasti tuli massu täyhteen

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว

      FrozenOne Todella komea rakennus, ei tullut masu täyteen kun protskut menivät keuhkoihin 😆

  • @rutikuiwa8427
    @rutikuiwa8427 4 ปีที่แล้ว +1

    Varmaan o jännää tiiosa ni 😀🤗🥁

  • @valtolaapotti1354
    @valtolaapotti1354 2 ปีที่แล้ว +1

    Onko tämä Taivaan tulet-kaupungissa?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  2 ปีที่แล้ว +1

      valto laapotti Kyseinen sarja on muuten hyvä, katsoin sarjan vähän aikaa sitten.

  • @isojalka1882
    @isojalka1882 4 ปีที่แล้ว +6

    E-P:n mies ei huido se käyttää KOFFIA🍺

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      isojalka Etelä-Pohjanmaan mies ei huido vaan vetää hyttyset keuhkoon 😂

  • @juhahannukka1633
    @juhahannukka1633 2 ปีที่แล้ว +1

    ooppas yötä tommosessa paikassa. kesällä

  • @rikuolkkola6044
    @rikuolkkola6044 3 ปีที่แล้ว +2

    Veikkaan että 40 kuutioo on mennyt tuohon taloon

  • @nikitin1129
    @nikitin1129 4 ปีที่แล้ว +6

    Mene joskus tutkimaan joensuussa paiholan hylätty mielisairaala

  • @marinamolsa8455
    @marinamolsa8455 4 ปีที่แล้ว +2

    Komea vanha hirsitalo. Jos vaikka toiminut sekä vanhainkotina, että kouluna, ihan mahdollista.😁

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +3

      Marina Mölsä Tässä talossa on toiminut II maailmansodan aikana Saksalaisten esikunta lisäksi tässä paikassa on saattanut olla vanhainkoti, koulu sekä huvila alunperin.
      Tässä talossa on kuvattu 70-luvulla myös elokuva.

    • @marinamolsa8455
      @marinamolsa8455 4 ปีที่แล้ว +2

      @@LonelyUrbanex , tiedätkö mikä elokuva siellä on kuvattu😀

  • @emppu213
    @emppu213 4 ปีที่แล้ว +1

    Minkä niminen elokuva tässä on kuvattu

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +1

      Emppu213 Herrahuu

    • @emppu213
      @emppu213 4 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex toi on ollut joskus myynnissä tossa näyttää olevan uusittu yks ikkuna

    • @agricola39
      @agricola39 4 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex Ai tässäkö talossako on kuvattu tämä M.A Nummisen tähdittämä elokuva, Herra Huu, Jestapa jepulis, Penikat sipuliks?

    • @agricola39
      @agricola39 4 ปีที่แล้ว

      Katsoin Elonetistä tämän kyseisen elokuvan tiedot, ja kuvaustiedoissa mainitaan, missä tämä talo, jota kuvauksissa käytettiin, sijaitsee, mutta en kerro enempää, Lonely Urbanexin vaikenemisvala velvoittaa. :D

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +1

    Mikä tämä talo on ollut alunperin

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +1

      Eila Soikkeli talo on alkujaan tehty vaivaiskodiksi mutta siinä on toiminut jatkosodan aikana saksalaisten esikunta/päämaja lisäksi epäilen että tässä rakennuksessa on toiminut koulu ehkä jotain matkailuun liittyvää toimintaa ja on tässä paikassa kuvattu elokuvakin Herrahuu

  • @Morsekoodi
    @Morsekoodi 4 ปีที่แล้ว +1

    missä asut lonely urbanex

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว

      Soultree Etelä-Pohjanmaalla 😀

    • @Pasospeedy
      @Pasospeedy 4 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex menikös se takavuosien maitomainos jotenkin näin että: "notta ku oon ma maittiamma, nii oon ma tosissamma" jos muistin tuon väärin, niin korjatkaa! Mut ylipäänsä, sanotaanko pohjanmaalla jotenkin tuon suuntaisesti, vai jättikö vanha mainos ihan vääriä mielikuvia jäläkehensä?

  • @sarilevaniemi6580
    @sarilevaniemi6580 7 หลายเดือนก่อน +1

    hyite!!! ei tiedä kuule ketä se hyttynen oli purru ja sinä söit sen

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  7 หลายเดือนก่อน

      @sarilevaniemi6580 Toivottavasti ei ainakaan mua ennen mitään Supikoiraa...

  • @markosuikki5981
    @markosuikki5981 3 ปีที่แล้ว +2

    Tarroista tuli mieleen,olisiko mitään,paikat missä käyt,jättäs lonely urbanex tarran merkiksi käynnistä.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  3 ปีที่แล้ว

      Marko jätän kohteet siihen kuntoon kuin ne olivat ennen minun vierailuani, ehkä voi jalanjälkiä jäädä 🤔

  • @tonihirvonen9690
    @tonihirvonen9690 4 ปีที่แล้ว +3

    Hyvän näköinen talo sun pitää varoa että ei joku huume hörhö hyppää silmille sieltä makuupussien seasta XD

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      Toni Hirvonen niin pitkään kun kukaan ei hyppää selkään sokeasta kulmasta kohteessa, niin ei hätää 😬

  • @Tuomas_Oskari
    @Tuomas_Oskari 3 ปีที่แล้ว +1

    Toisin kuin videon kuvauksessa väitetään, niin tämä ei ole ainoa saksalaisilta polttamatta jäänyt talo.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  3 ปีที่แล้ว

      torautio 82 Jostain luin että olisi ainoa polttamatta jäänyt talo, olisiko niin että ainoa Saksalaisten käytössä ollut talo ?

    • @Tuomas_Oskari
      @Tuomas_Oskari 3 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex on niitä, en nyt tarkkaa paikkaa muista, mutta 4-tietä kun ajelee Rovaniemeltä Kemiin, niin siinä (muistaakseni) vähän ennen Ruikan kylää on talo, jonka katolla ollut saksalaisten konekivääripesäke. Vai olikohan se nyt ennen Petäjäistä, mie sen talon pystyisin ohimennessä näyttämään. Mutta perjantaina oon menossa siitä ohi, niin pitää katsoa, jos sen tarkemman paikan huomaisi katsoa, edellyttäen toki enää siihen aikaan sen verran näkee, että saa sen paikallistettua. Paljon toki polttivat ja muutenki tuhosivat. Jonku verran jäi kuitenki polttamattakin. Monihan esimerkiksi luulee, että Rovaniemellä ei olisi ainuttakaan sotaa edeltävää rakennusta, mutta on niitä. Esimerkiksi Alaruokasen talo , kotiseutumuseo, Rovaniemen vanha rautatieasema ja asemapäällikön talo. Ja muutama muu. Mitä tuhottuihin rakennuksiin tulee, niin esimerkiksi upseerikerhona Rovaniemellä ollu Rovaniemen 1939 valmistunut keskuskansakoulu räjäytetty niin totaalisesti, ettei siitä ole jääny montaakaan tiilenmurua.

    • @Tuomas_Oskari
      @Tuomas_Oskari 3 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex niin joo, arviolta 40-46% Lapin sotaa edeltäneestä rakennuskannasta olisi saksalaiset polttaneet. Esimerkiksi Rovaniemeltä on tuhottu arviolta 90 prosenttia rakennuksista, mutta esimerkiksi Niesin kylä Rovaniemen kunnan pohjois-osassa on niin syrjässä, ettei sieltä poltettu ensimmäistäkään rakennusta, kun saksalaisjoukot ei sinne edes löytäneet

    • @Tuomas_Oskari
      @Tuomas_Oskari 3 ปีที่แล้ว

      Ihan Ruikan kylän alkupäässä tuo ed. mainitsemani talo. Se on kumma, vaikka kuin monesti menee ohi, niin sitä paikkaa ei silti yhtäkkiä osaa sanoa..

  • @vauhtitiikeri7800
    @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

    Se eka outo vempele on pullon palautus automaatti

    • @vauhtitiikeri7800
      @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

      Ja muuten sulle käy joka kerta jotain🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣hauski video kohta oli kun menit ovea päin ja se kaatua ja sä kaaduit mukana🤣🤣🤣

    • @vauhtitiikeri7800
      @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

      Voinko tehä sulle videon

    • @vauhtitiikeri7800
      @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

      Missä ker toi sun mun lapsuudesta jne

    • @vauhtitiikeri7800
      @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

      Ja tietenkin susta

    • @vauhtitiikeri7800
      @vauhtitiikeri7800 4 ปีที่แล้ว +1

      Tänään hytty nen kiusaa sua

  • @artolauri
    @artolauri 4 ปีที่แล้ว +2

    * Teemu pysyy tyylilleen uskollisena yhä, hienoa siis. * Ai, mutta tosiaan laitetaan toi Arto Lauri TH-cam kanavat tilaukseen. Niin itselleen, kuin kavereille myös.

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +1

    Teemu, sänky on HETEKA EI hetekka.

    • @repej8154
      @repej8154 4 ปีที่แล้ว +5

      Kyllä se meilläkin oli hetekka. Riippuu niin mistäpäin on. Ja onko niin väliä.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      Se heteka ei vaan sovi ollenkaan murteeseen, jos tuolia sanon lavittaksi niin tuo hetekka tulee ihan itsestään 😀

    • @fieldman74
      @fieldman74 4 ปีที่แล้ว

      @@repej8154 Joo HETEKKA se on.

    • @HS-vc9jw
      @HS-vc9jw ปีที่แล้ว

      Heteka= on Helsingin teräskaluste nimen lyhenne.