Pohjois-Karjalan TE-palvelut
Pohjois-Karjalan TE-palvelut
  • 270
  • 41 785
Maarakennuskoneenkuljettaja -koulutus on haussa 9.9. saakka. Hae mukaan nyt!
Haluatko olla rakentamassa maastamme turvallista ja toimivaa? Tämän koulutuksen kautta turvaamme yhteiskunnan tukipilarin, toimivan infran rakentamisen ja kunnossa pidon.
Maarakennuskoneen kuljettajana olet avain asemassa rakentamassa ja turvaamassa rakennetun ympäristömme toimintaa. Koulutuksella varmistamme, että omaat tarvittavan osaamisen sekä kortit ja pätevyydet jotta voit toimia maarakennuskuljettajana. Kouluttajan hyvien työelämäyhteyksien avulla kouluttautuminen ja työllistyminen tapahtuu käytännön läheisesti koulutettavan lähtökohdat huomioiden.
Koulutuksessa tavoitteena on, että saat maarakennuskoneenkuljettajan ammatissa vaadittavan osaamisen, sekä pystyt tekemään tavanomaisimpia maarakennustöitä itsenäisesti piirustuksien ja/tai rakennetta koskevan työselityksen avulla. Koulutuksen avulla sinun tulisi omaksua sellaiset tiedot ja taidot, että osaat käyttää ja huoltaa oikein tavallisimpia maarakennuskoneita sekä paikallistaa niissä esiintyviä häiriöitä. Koulutuksen aikana suoritetaan rakennusalan perustutkinnon osa tai osia.
Pääsyvaatimuksina vähintään 21 vuoden ikä ja voimassa oleva B-ajokortti. Eduksi luetaan aiempi kokemus erilaisten työkoneiden käsittelystä. Valituksi tulemisen edellytyksenä on matkustusvalmius sekä ajokorttilain mukainen terveydentila ja riittävä suomen kielen taito. Hyvä fyysinen kunto katsotaan eduksi valituksi tulemisessa.
Koulutuksessa on mahdollisuus räätälöidä toteutusta opiskelijan ja työpaikan mukaan, esimerkiksi maa-ainesten kuljetus -painotteiseksi. Koulutus toteutetaan lähiopetuksena, verkko-oppimisena, liikenneopetuksena (henkilökohtainen) sekä työssäoppimisena.
Haku päättyy: 9.9. ja koulutus alkaa: 1.10.2024. Lue lisää ja hae mukaan: koulutukset.te-palvelut.fi/kt/721625
Poravaununkuljettaja- ja ympäristörakentaja -koulutukset tulevat hakuun syksyn aikana!
มุมมอง: 238

วีดีโอ

Kiinnostaako työ asioimistulkkina?
มุมมอง 2414 หลายเดือนก่อน
Kouluttaudu asioimistulkiksi RekryKoulutuksen avulla! Youpret Oy on suomalainen, vastuullinen tulkkauspalveluihin ja kieliteknologiaan erikoistunut yritys. Haemme uusia työntekijöitä suomi-toinen kieli asioimistulkin tehtävään RekryKoulutuksen kautta. Haemme osaajia seuraaviin kieliin: - arabia - thai - bengali - ukraina - venäjä Koulutukseen valitut kielet määräytyvät hakuprosessin aikana haki...
Täsmätyökyky
มุมมอง 875 หลายเดือนก่อน
Aiheesta muualla: Työkyky ja sen merkitys www.tela.fi/tyoelakejarjestelma/tyokyky-ja-sen-merkitys/ Heikentynyt työkyky www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/heikentynyt-tyokyky/ Työkykytalo www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/tyokyky Yhdenvertaisuuslaki www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325 Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2016/20160027...
Yhteishankintakoulutus
มุมมอง 505 หลายเดือนก่อน
Lisätietoa yhteishankintakoulutuksesta: toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-karjala/rekry_ja_tasmakoulutukset tyomarkkinatori.fi/tyonantajat-ja-yrittajat/tyoyhteiso/henkiloston-osaaminen www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/ohjelmat/talent-boost www.ely-keskus.fi/ptv/-/fsc/view/service/cf2f0b1a-3014-4994-8e2a-ca2811f419e9/rekrykoulutus www.ely-keskus.fi/ptv/-/fsc/view/service/...
Oppisopimuskoulutus tai OPSO
มุมมอง 935 หลายเดือนก่อน
Lisätietoa oppisopimuskoulutuksesta: oppisopimus.fi/ tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutus/eri-tavat-opiskella/tyossa-oppiminen th-cam.com/video/MFAdan9mFaw/w-d-xo.html
Työnantaja, oletko jo tutustunut muutosturvaan?
มุมมอง 677 หลายเดือนก่อน
Työnantaja, oletko jo tutustunut muutosturvaan?
Työnantaja, oletko jo tutustunut palkkatukeen?
มุมมอง 1997 หลายเดือนก่อน
Työnantaja, oletko jo tutustunut palkkatukeen?
Nuoriso- ja Matkailukeskus Hyvärilä hakee kokkia!
มุมมอง 1347 หลายเดือนก่อน
Nuoriso- ja Matkailukeskus Hyvärilä hakee kokkia!
RekryKoulutuksen onnistumistarina / Process Genius Oy
มุมมอง 779 หลายเดือนก่อน
RekryKoulutuksen onnistumistarina / Process Genius Oy
Siun soten Kiteen kotihoito etsii sairaanhoitajaa!
มุมมอง 13011 หลายเดือนก่อน
Siun soten Kiteen kotihoito etsii sairaanhoitajaa!
Työtä ja koulutusta -tapahtuma Nurmeksessa!
มุมมอง 27411 หลายเดือนก่อน
Työtä ja koulutusta -tapahtuma Nurmeksessa!
Ovi opintoihin -koulutuksen kautta ammatillisiin opintoihin!
มุมมอง 15211 หลายเดือนก่อน
Ovi opintoihin -koulutuksen kautta ammatillisiin opintoihin!
Kotipirtti palkkaa sairaanhoitajia ja lähihoitajia Lieksaan!
มุมมอง 20311 หลายเดือนก่อน
Kotipirtti palkkaa sairaanhoitajia ja lähihoitajia Lieksaan!
Linja-autonkuljettajaksi Savonlinjalle RekryKoulutuksella!
มุมมอง 593ปีที่แล้ว
Linja-autonkuljettajaksi Savonlinjalle RekryKoulutuksella!
Työnantaja, haetko kansainvälistä osaajaa?
มุมมอง 58ปีที่แล้ว
Työnantaja, haetko kansainvälistä osaajaa?
Sinustako yrittäjä? - Valmennusmajakka kouluttaa!
มุมมอง 72ปีที่แล้ว
Sinustako yrittäjä? - Valmennusmajakka kouluttaa!
Työnantaja, tarjoaisitko harjoittelupaikan kv-opiskelijalle?
มุมมอง 102ปีที่แล้ว
Työnantaja, tarjoaisitko harjoittelupaikan kv-opiskelijalle?
Työllisty teollisuuden alan työtehtäviin työvoimakoulutuksen kautta!
มุมมอง 690ปีที่แล้ว
Työllisty teollisuuden alan työtehtäviin työvoimakoulutuksen kautta!
Koulutuksen kautta perusosaamista tai päivitystä jokapäiväisiin digitaitoihin!
มุมมอง 553ปีที่แล้ว
Koulutuksen kautta perusosaamista tai päivitystä jokapäiväisiin digitaitoihin!
Palkkatukiuudistus 2023
มุมมอง 410ปีที่แล้ว
Palkkatukiuudistus 2023
Attendo Joen Hoiva / Yksityisen sotealan mahdollisuudet -tapahtuma Joensuussa 25.4. klo 12!
มุมมอง 169ปีที่แล้ว
Attendo Joen Hoiva / Yksityisen sotealan mahdollisuudet -tapahtuma Joensuussa 25.4. klo 12!
Näin teet työpaikkailmoituksen
มุมมอง 107ปีที่แล้ว
Näin teet työpaikkailmoituksen
Tule töihin maatalousalalle Pohjois-Karjalassa koulutuksen kautta!
มุมมอง 520ปีที่แล้ว
Tule töihin maatalousalalle Pohjois-Karjalassa koulutuksen kautta!
Hanza Metalliset - RekryKoulutuksella koneistajaksi!
มุมมอง 282ปีที่แล้ว
Hanza Metalliset - RekryKoulutuksella koneistajaksi!
Työvoimakoulutus
มุมมอง 60ปีที่แล้ว
Työvoimakoulutus
Rekrykoulutus
มุมมอง 35ปีที่แล้ว
Rekrykoulutus
Hakuohjeet työvoimakoulutukseen
มุมมอง 32ปีที่แล้ว
Hakuohjeet työvoimakoulutukseen
Hakuohjeet Rekrykoulutukseen
มุมมอง 19ปีที่แล้ว
Hakuohjeet Rekrykoulutukseen
Ohjelmistokehittäjäksi Ambientialle RekryKoulutuksella!
มุมมอง 146ปีที่แล้ว
Ohjelmistokehittäjäksi Ambientialle RekryKoulutuksella!
Jobs available at the ICT sector and Technology industries!
มุมมอง 390ปีที่แล้ว
Jobs available at the ICT sector and Technology industries!

ความคิดเห็น

  • @Kalmah8787
    @Kalmah8787 5 หลายเดือนก่อน

    joku vois käydä sanomassa että miksi ihmistä menee liukuhihnana tämän yrityksen läpi

  • @vesavenalainen2421
    @vesavenalainen2421 5 หลายเดือนก่อน

    Vieläkö leikataan sairaslomat pois tilistä?vai onko käytännöstä jo luovuttu ko.yrityksessä.?

  • @teemuhaimakainen6531
    @teemuhaimakainen6531 9 หลายเดือนก่อน

    Oliko näin että edellinen asenta rusikoitiin pyöräkuormaajalla hengiltä tämmöinen kysymys heräsi...ja onko työturva asiat kunnossa kun tämmöistä sattuu...voisi kuvitella että pyöräkuormaajan tukkipihti olisi mitoitettava silleen että kone pysyy pystyssä vaikka äkkitilanne tulis...??????????

  • @erajuhani7151
    @erajuhani7151 10 หลายเดือนก่อน

    Olisi hienoa nähdä esimerkkiyritys jossa olisi työllistettynä Irak, Somalia jne tulleita entisiä työttömiä. Meillä olisi iso työvoimareservi jos näitä jo Suomessa olleita saataisiin työelämään. Kansainvälistymisen kynnyksiä voitaisiin myös tällä madaltaa?

  • @vili262
    @vili262 ปีที่แล้ว

    No on se kumma kun ei motivoitunutta työntekijää tahdo löyty 1650€ palkalla, kyllähän tolla nyt jo vuokralla kaksiossa asuu, syö ja kulkee töihin. Onnea ja menestystä rekrytoijille omistautuneiden orjien löytymiseen!

  • @ollinuutinen3307
    @ollinuutinen3307 ปีที่แล้ว

    on se muutumut sitä on olen te

  • @muhammadramzan1316
    @muhammadramzan1316 ปีที่แล้ว

    It honour for for me to part of this internship journey ❤😊. Thanks TE & Metsäpalvelu ❤

  • @thebluecamomile
    @thebluecamomile ปีที่แล้ว

    So So proud of you, egeshemni ♥

  • @teemuhaaranen996
    @teemuhaaranen996 ปีที่แล้ว

    Paljonko maksetaan palkkaa?

  • @growtobiatverkgangbros-andcool
    @growtobiatverkgangbros-andcool ปีที่แล้ว

    mulla on raskaat renkaat

  • @kirsikalliokoski486
    @kirsikalliokoski486 2 ปีที่แล้ว

    Onko suut hyvät suvussa

  • @sirpasaukko63
    @sirpasaukko63 2 ปีที่แล้ว

    Onko pakko pitää tommosta rinkutusta tuolla taustalla?

  • @yoskayusuf7858
    @yoskayusuf7858 3 ปีที่แล้ว

    Hei! Mulla on ajokortti CE Etsin töitä DB Schenkerille Tarvitsetko kuljettajaa

  • @hahanoone4875
    @hahanoone4875 3 ปีที่แล้ว

    Hyvä iskä

  • @luotsijoensuu6993
    @luotsijoensuu6993 3 ปีที่แล้ว

    Tsekatkaa Joensuun Ohjaamon verkkosivut: ohjaamot.fi/web/ohjaamo-joensuu ja www.joensuu.fi/ohjaamo Facebookissa facebook.com/ohjaamojoensuu ja Instagramissa instagram.com/ohjaamojoensuu 🤜🤛 #ohjaamojoensuu #työtäjoensuussa #ratkaiseviakohtaamisia