Siiri Perälä
Siiri Perälä
  • 15
  • 330 285
Maailman toisella puolen
Mun kaverit Kaisa ja Leea Jyväskylän yliopiston opiskeluvuosilta versioi Haloo Helsingin biisin Maailman toisella puolen. Tää oli niin hieno ja ihana yllätys muutaman viikon takaa, joten olisi vääryys jos se jäisi vaan mun puhelimen tiedostoihin ja katoaisi. Mun mielestä biisi-valintakin oli todella osuva. ”Kun sanat ei riitä, haluttiin muistaa sua tällä. Aateltiin, että tää biisi kertoo sun elämänilosta, josta mekin ollaan saatu osamme.” ❤️
Koostin videolle kuvia mun elämästä, tärkeistä ihmisistä ja hyvistä hetkistä. Lähes onnistuin ilman yhtäkään futsal-kuvaa, sillä sitä videota voi kelata tuolta aiemmista! Kuvien karsiminen oli monen päivän työmaa, mutta suosittelen silti ottamaan kuvia ja varmuuskopioimaan niitä 😁 kiitos siis myös kuvia lähettäneille 🤩 Eka ajattelin, että en halua videolle sairastumisen jälkeisiä kuvia, mutta viimeinen lähes kahden vuoden jakso elämästä on silti ollut mulle tavallista ja hyvää elämää, vaikka hoidot ollutkin joka kerta yhtä pyllystä. Niiden väliin on mahtunut kuitenkin vaikka mitä kivaa, ja kuvia nimenomaan syövän ajalta oli ihan hirveesti. Karsin lopulta kuitenkin lähes kaikki sen ajan kuvat, koska en halua että mut muistetaan kaljuna rottana tai kortisonista turvonneista kasvoista 😁
Tässä tää kuitenkin oon, olkaa hyvät!
ps. En löytänyt kuvia Teemu Pukin kanssa, niin laitoin sit pari Jari Litmasen kanssa.
(Ainiin, ajassa 1.36 kuvassa meidän keskellä ei ole kuka tahansa futari vaan POIKA JA ILVES POIKA!)
@haloohelsinkiofficial Maailman toisella puolen
มุมมอง: 15 793

วีดีโอ

”Seuraava suuri seikkailuhan kuolema levolliselle mielelle vain on”
มุมมอง 56K2 ปีที่แล้ว
Suurisoluisen b-solun lymfooman tarina tulossa päätökseensä. Ja samalla myös mun :D Otsikko mun suosikkikirjasta Harry Potter ja viisastenkivi
Elämänilo vs kuolemanpelko
มุมมอง 34K3 ปีที่แล้ว
Oisin halunnut nimetä tän videon Leijonakuninkaaks tai maailman 8. ihmeeksi, mutta ehkä niidenkin aika viel koittaa! Tähän astisista videoista varmaan synkin ja mukana 100 % aito käännekohta-reagointi, kun videota kuvatessa sain ilmotuksen huonoista uutisista. Videolla laulaa taas mun kaveri Herkko Himanen, joka teki mun biisiin uuden säkeistön loppuun! Edelleen sävellys ja sanoitus täysin Herk...
Vielä mä paranen vaikka aikaa tää näköjään vie
มุมมอง 15K3 ปีที่แล้ว
Edellisellä videolla kerroin lääketutkimuksen aloituksesta. Syöpä kuitenkin vastusti tätäkin lääkettä ja nyt taas toista lääkettä suoneen.
Käännekohtien käännekohdat
มุมมอง 15K3 ปีที่แล้ว
Uutta videota toivottiin, joten yhteistyökumppaneiden puutteesta huolimatta sain sen aikaiseksi! Epäonnistunut CAR-T -soluhoito. Mitä nyt seuraavaksi? Voi olla aika ei-jäsenneltyä asiaa, toivottavasti jotain saatte irti!
Solujen jälkeen
มุมมอง 16K3 ปีที่แล้ว
Kolme viikkoa CAR-T -solujen luovutuksen jälkeen.
Solujen siirto takaisin
มุมมอง 12K3 ปีที่แล้ว
Solut saapuivat ulkomaanmatkaltaan ja päästiin tekemään siirto! #cartsoluterapia
Tappajasoluista tulikin liian killereitä ja vaarallisia
มุมมอง 18K3 ปีที่แล้ว
CAR-T-soluhoidon säätöä ja pohdintaa elämästä syövän kanssa ja voiko syöpää sairastaessa pitää kii omista unelmista.
Futsalperheen terveiset Suomesta ja maailmalta Siirille; you are not alone
มุมมอง 5K3 ปีที่แล้ว
Panu Aution toteuttama video, alkuperäinen video löytyy myös facebookista mm. Panu Autio-futsalista -sivulta, Suomen futsalmaajoukkueen -sekä pelaajayhdistyksen fb-sivuilta. Panu Autio Suomen futsalmaajoukkue Natalia Orive Abdessamad Mohammed (ACCSFUTSAL) Carlos Ortiz (ACCSFUTSSAL) Amandinha (Leos de Sarra) Patricia gonzalez Mota (CD Burela FS) National team of Spain National team of France Nat...
"Niin kauan kuin elämä jatkaa kulkuaan, ja sinun hymysi nähdä saan"
มุมมอง 25K3 ปีที่แล้ว
Takaiskuja, solujen viivästymistä koronan ja Jenkkien-tilanteen takia. Ystävien tukea ja yllätyksiä. Alun laulu, sävellys ja sanoitus Herkko Himanen. Suurisoluinen b-solun lymfooma. Täydellinen hoitovaste syyskuussa 2020, oireet alkoivat samantien. Joukukuussa 2020 uudet hoidot. Car-t-soluhoito tulossa kevään aikana. #syöpä #lymfooma #non-hodgkin lymphoma (NHL)
Solujen matka Keski-Eurooppaan muuntumaan tappajasoluiksi. Niiin jännää ja coolii!
มุมมอง 17K3 ปีที่แล้ว
Lupasin lopettaa tubetuksen, mutta niin lupas mun syöpäkin pysyy poissa. Eipä mun syöpä vaan koskaan lähtenykään pois. Videolla vähän tietoa ja actionii mitä tässä nyt tapahtuu sillä tilanne tosi paha. Kuvat ei herkimmille xD Ja vasten varmaan kaikkien syöpäläis-ajattelua, niin en tuu makaan ainakaan vielä neljän seinän sisällä mököttämässä elämääni. Jos katot tän niin huolehdi et katot ton mun...
Syöpästoori part 2
มุมมอง 17K4 ปีที่แล้ว
Syöpästoori part 2
Syöpästoori
มุมมอง 27K4 ปีที่แล้ว
Maajoukkueurheilija ja suomenmestari. Sairastuin täysin vasten omaa superihminen-ajattelua vakavaan suurisoluiseen b-solun lymfoomaan. Hoidot alkoivat 4/20 ja loppuivat 8/20. Videoilla fiiliksiä, mitä elämään jää kun terveyden menettää ja urheilun jota rakastaa. Ja myöhemmin, kun syöpä palaakin takaisin.