- 66
- 122 308
Ajattomat Filmit
Finland
เข้าร่วมเมื่อ 4 ส.ค. 2014
Universaalit tarinat, persoonallinen kerrontatapa, kunnianhimoiset juonet ja eri tyylilajeilla leikittely ovat Ajattomien Filmien tunnusmerkit.
Elokuvat tehdään minibudjetilla ja harrastajavoimin.
Ajattomat Filmit -ryhmä perustettiin Sastamalassa 2014.
Elokuvat tehdään minibudjetilla ja harrastajavoimin.
Ajattomat Filmit -ryhmä perustettiin Sastamalassa 2014.
Peltipurkkiunelmia | Kohtaus elokuvasta
PELTIPURKKIUNELMIA -elokuvan ensi-ilta järjestetään Sastamalassa, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa 13.2.2025 klo 18! Näytös on maksuton.
Mira vapautuu vankilasta ja palaa takaisin uinuvalle leirintäalueelle, jossa hän asuu alkoholisoituneen isänsä kanssa. Kotiuduttuaan Mira joutuu keskelle alamaailman välienselvittelyjä ja rahariitoja. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman synkän menneisyytensä.
Samaan aikaan hämärä yksityisetsivä ja tämän partneri yrittävät tehdä elantonsa kyseenalaisin keinoin.
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Onni Vesa. Pääosissa nähdään Minna Virta, Eero Vesa, Anniina Lod, Eero Väätäinen, Karita Pyhälahti ja Jarkko Mäkipää.
Uuden elokuvan mahdollistaa Suodenniemen Säästöpankkisäätiö.
Yhteistyössä Vammalan teatteri.
#peltipurkkiunelmiaelokuva
SEURAA MEITÄ:
ajattomatfilmitp/ChziLzzN-zh/
ajattomatfilmit/
Mira vapautuu vankilasta ja palaa takaisin uinuvalle leirintäalueelle, jossa hän asuu alkoholisoituneen isänsä kanssa. Kotiuduttuaan Mira joutuu keskelle alamaailman välienselvittelyjä ja rahariitoja. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman synkän menneisyytensä.
Samaan aikaan hämärä yksityisetsivä ja tämän partneri yrittävät tehdä elantonsa kyseenalaisin keinoin.
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Onni Vesa. Pääosissa nähdään Minna Virta, Eero Vesa, Anniina Lod, Eero Väätäinen, Karita Pyhälahti ja Jarkko Mäkipää.
Uuden elokuvan mahdollistaa Suodenniemen Säästöpankkisäätiö.
Yhteistyössä Vammalan teatteri.
#peltipurkkiunelmiaelokuva
SEURAA MEITÄ:
ajattomatfilmitp/ChziLzzN-zh/
ajattomatfilmit/
มุมมอง: 117
วีดีโอ
Peltipurkkiunelmia | Ensi-ilta 13.2.2025
มุมมอง 1442 หลายเดือนก่อน
PELTIPURKKIUNELMIA -elokuvan ensi-ilta järjestetään Sastamalassa, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa 13.2.2025 klo 18! Näytös on maksuton. Mira vapautuu vankilasta ja palaa takaisin uinuvalle leirintäalueelle, jossa hän asuu alkoholisoituneen isänsä kanssa. Kotiuduttuaan Mira joutuu keskelle alamaailman välienselvittelyjä ja rahariitoja. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman synkän menneisyyten...
Peltipurkkiunelmia | Traileri
มุมมอง 1.3K3 หลายเดือนก่อน
Mustalla huumorilla höystetty rikosdraama "Peltipurkkiunelmia" tulossa 2025 Mira vapautuu vankilasta ja palaa takaisin uinuvalle leirintäalueelle, jossa hän asuu alkoholisoituneen isänsä kanssa. Kotiuduttuaan Mira joutuu keskelle alamaailman välienselvittelyjä ja rahariitoja. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman synkän menneisyytensä. Samaan aikaan hämärä yksityisetsivä ja tämän partneri yrittävä...
Varovasti sanoi rovasti | Bloopers
มุมมอง 2498 หลายเดือนก่อน
Tehtaan vartija löytyy surmattuna Tampereen Amurista ja nuori etsivä Ernest Braun saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkinta kuitenkin hidastuu Braunin saadessa kutsun pappilaan, jossa rovasti Paulus Kanto on huomioinut hänen ansiokkaan työnsä rikosten parissa. '’Varovasti sanoi rovasti’’ on 1960-luvulle sijoittuva, Poirotin ja Palmun jalanjäljissä kulkeva murhamysteeri. Elokuva on sekoitus nisk...
Varovasti sanoi rovasti
มุมมอง 4.8K8 หลายเดือนก่อน
Tehtaan vartija löytyy surmattuna Tampereen Amurista ja nuori etsivä Ernest Braun saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkinta kuitenkin hidastuu Braunin saadessa kutsun pappilaan, jossa rovasti Paulus Kanto on huomioinut hänen ansiokkaan työnsä rikosten parissa. '’Varovasti sanoi rovasti’’ on 1960-luvulle sijoittuva, Poirotin ja Palmun jalanjäljissä kulkeva murhamysteeri. Elokuva on sekoitus nisk...
Varovasti sanoi rovasti | Ensi-ilta 4.4.2024
มุมมอง 20810 หลายเดือนก่อน
VAROVASTI SANOI ROVASTI ensi-illassa Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa 4.4.2024 www.pukstaavi.fi/artikkeli/tapahtumat/kulttuuritorstai-varovasti-sanoi-rovasti-onni-vesan-elokuva/ Tehtaan vartija löytyy surmattuna Tampereen Amurista ja nuori etsivä Ernest Braun saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkinta kuitenkin hidastuu Braunin saadessa kutsun pappilaan, jossa rovasti Paulus Kanto on huomio...
Varovasti sanoi rovasti | Trailer
มุมมอง 769ปีที่แล้ว
VAROVASTI SANOI ROVASTI TULOSSA PIAN Tehtaan vartija löytyy surmattuna Tampereen Amurista ja nuori etsivä Ernest Braun saa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkinta kuitenkin hidastuu Braunin saadessa kutsun pappilaan, jossa rovasti Paulus Kanto on huomioinut hänen ansiokkaan työnsä rikosten parissa. '’Varovasti sanoi rovasti’’ on 1960-luvulle sijoittuva, Poirotin ja Palmun jalanjäljissä kulkeva mu...
Varovasti sanoi rovasti | Teaser
มุมมอง 390ปีที่แล้ว
VAROVASTI SANOI ROVASTI TULOSSA 2024 Tehtaan vartija löytyy surmattuna Tampereen Amurista ja nuori etsivä Ernest Braun saa parinsa kanssa tapauksen selvitettäväkseen. Tutkinta kuitenkin hidastuu Braunin saadessa kutsun pappilaan, jossa rovasti Paulus Kanto on huomioinut hänen ansiokkaan työnsä rikosten parissa. '’Varovasti sanoi rovasti’’ on 1960-luvulle sijoittuva, Poirotin ja Palmun jalanjälj...
Kylmä Takaa-ajo | Bloopers
มุมมอง 461ปีที่แล้ว
Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät paikalliset viranomaiset ottavat ohjat omiin käsiinsä ja aikovat pidättää pankkiryöstäjät keinolla millä hyvänsä. ”Kylmä takaa-ajo” yhdi...
Kylmä Takaa-ajo | Soundtrack
มุมมอง 97ปีที่แล้ว
Tuomas Vesan musiikki elokuvassa Kylmä Takaa-ajo. Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät paikalliset viranomaiset ottavat ohjat omiin käsiinsä ja aikovat pidättää pankkiryöstä...
Kylmä Takaa-ajo
มุมมอง 16Kปีที่แล้ว
Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät paikalliset viranomaiset ottavat ohjat omiin käsiinsä ja aikovat pidättää pankkiryöstäjät keinolla millä hyvänsä. ”Kylmä takaa-ajo” yhdi...
Kylmä Takaa-ajo | Kohtaus elokuvasta
มุมมอง 238ปีที่แล้ว
Lyhyt kurkistus tulevaan elokuvaan! Kohtauksessa Arja Valtonen, Anniina Lod, Mika Ruisniemi ja Tatu Arminen. Kylmä Takaa-ajo ulkona 5.5. Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät...
Kylmä Takaa-ajo | Virallinen traileri
มุมมอง 921ปีที่แล้ว
Kylmä Takaa-ajo ilmestyy Ajattomien Filmien TH-cam -kanavalle 5.5.2023. Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät paikalliset viranomaiset ottavat ohjat omiin käsiinsä ja aikovat...
Kylmä Takaa-ajo | Teaser
มุมมอง 6202 ปีที่แล้ว
Kylmä Takaa-ajo tulossa 2023. Pieleen mennyt pankkiryöstö pakottaa miehen lähtemään pakomatkalle halki lumisen maaseudun. Etsiessään suojaa myrskyltä mies löytää itsensä talosta, jonka pahaa-aavistamattomat asukkaat joutuvat osaksi tämän pakomatkaa. Samaan aikaan huonossa maineessa rypevät paikalliset viranomaiset ottavat ohjat omiin käsiinsä ja aikovat pidättää pankkiryöstäjät keinolla millä h...
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - BLOOPERS
มุมมอง 5183 ปีที่แล้ว
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - BLOOPERS
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - SOUNDTRACK
มุมมอง 2503 ปีที่แล้ว
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - SOUNDTRACK
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - VIRALLINEN TRAILERI
มุมมอง 1.4K3 ปีที่แล้ว
TAPAHTUIPA KERRAN PERJANTAINA - VIRALLINEN TRAILERI
VALKOINEN PEURA - VIRALLINEN TRAILERI 2
มุมมอง 2336 ปีที่แล้ว
VALKOINEN PEURA - VIRALLINEN TRAILERI 2
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 6 Kunnia
มุมมอง 2976 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 6 Kunnia
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 5 Vahvoja yhdessä
มุมมอง 1936 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 5 Vahvoja yhdessä
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 4 Petturit
มุมมอง 1886 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 4 Petturit
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 3 Päivä 1
มุมมอง 2146 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 3 Päivä 1
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 2 Hyvä täällä
มุมมอง 2346 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 2 Hyvä täällä
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 1 Suuri tuntematon
มุมมอง 3976 ปีที่แล้ว
EKSODUS VIIMEINEN KAUSI - JAKSO 1 Suuri tuntematon
tiedän et on elokuva mut jotenki harmittaa että tuo Matti oli just saanu oman lapsen ja elämä aika hyvin ja sitte tapahtu vaa tollee :(
Uijui. Komiaa. Etenkin trailerin loppuosio.
Tulee mieleen suomifilmin klassikot, kuten Poliisin poika tai Raidit
Nää on niin hyviä... Palmua, kaurismäkeä ja jotain omaa... =)
Kiva kuulla, että iskee:)!
Hyvä elokuva.. Ainut mikä särähtää korviin o liian selkiä kirjakielen käyttö. Mutta varmaan olen ainua joka tähä jäi miettimään. Tähän vois tulla jatko-osa koska niin makeeseen kohtaan jäi! Sitä ootellesa..
Kiitos paljon! Kirjakielen käyttö oli täysin suunniteltu juttu:)
Moi
ihan vitsin hyvä elokuva oli, mun mielestä paras teidän elokuva tähän mennessä👍
Mahtava kuulla, kiitos💗
ei jaksa odottaa
Ei enää kauaa ensi-iltaan😉
@@ajattomatfilmit onneksi
😊👍😊👍
🎃🤟
What new 🆕 you have 🕜
Pröööött!!!
Hyvä te! 👏🏻
Kiitos videosta
Koska jatko osa??
Tapahtuipa kerran perjantaina -elokuvaan ei toistaiseksi olla suunnittelemassa jatkoa. Meiltä tulee uusi hyvin saman tyylinen leffa 5.5. ''Kylmä takaa-ajo''. Se kannattaa ehdottomasti tsekata mikäli edellinen elokuva oli mieleen:)
Ilman muuta odotan kylmä takaa-ajo leffaa. Kiitos
Tosi hyvin tehty ja oikein kunnon leffan pituinenkin. Vähän popparin ja limsan kera leffaa. Kiitos. Enemmän sais teillä olla seuraajia
Kiitos paljon!
Tätä on odotettu 🙏🏻
💥💥
Tosi hyvä
Innolla oottaen :)
Kovaa settiä tulossa👏🏻🔥
Hey, do you plan adding eng subs?
Maybe next year:)
Tää teidän sarjat ja elokuvat on parhaita
Kiitos!:))
Aijai oottelen
Jes! Huikeeta settiä tulossa🔥🔥
Tätä kyllä odotellaan! :)
Mää jo luulin että tää elokuva tuli kun näin et teil tuli vidi :) mutta odotan innolla :)
Eli pientä arvion tapasta nyt sitten. Tarina oli mielenkiintoinen ja jätti kivaa pelivaraa mahdollista jatkoa varten. Dialogin ja näyttelemisen taso ailahteli oma mielestäni aika paljon ja jopa saman kohtauksen sisällä. Paikoitellen oli kuitenkin hyvää roolityöskentelyä! Leffassa oli muutamia erittäin kivoja kuvia ja visuaalisia hetkiä, mutta sitten toisaalta olisin osan sommitellut aivan eri tavalla. Staattiset kuvat toimivat varmaankin parhaiten. Liikkuvissa kuvissa taso myös vaihteli ja zoomit kuvissa eivät oikein toimineet. Seuraavaa prokkista odotellessa! Valkoinen peura on yhä teidän paras.
En oo vieläkään "kerennyt" katsomaan tätä mutta piakkoin olis tarkotus. Heitän sitten arvioo ja mietettä kommentin muodossa!:) Edit: nyt on nähty
Oli hyvä ja olisi kiva tekisitte tästä jatko osan tää oli sen arvoinen olen teidän suuri faninne
Oli just semmone leffa, jota odotin. Iha saakelin hyvin toteutettu
🎉😢😊❤🖤!
😎
Innolla oottelen!
🔥🔥
Te tarvitte lisää tilaajii
Mua ei häirinnyt tässä leffassa mikään, paitsi kaks asiaa. Vähä välii jotkut näyttelijät puhuvat kirjakielellä (kun lukisi tekstiä), mutta ei se mitään. Konstaapelille sopii kirjakieli erittäin hyvin, koska hahmona se oli aika creepy, mut samaan aikaan helvetin eeppinen. Sit se toinen asia. Ne äkkinäiset leikkaukset. Pikku tippi hyviin leikkauksiin: Kuvaatte sulavasti kameralla vaikka poispäin pää alueesta (siis mitä kameran piti alunperin kuvata) ja lopetatte kuvaamisen. Editissä voitte käyttää " Clip Fade-Away " effectiä. Lopputulos on se, että kuva haihtuu sulavasti ja vaihtuu seuraavaan klippiin. 👍 Leffa oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja oon jaksanu kattoo sitä monta kertaa. Jatkakaa samaan malliin ja tehkää mitä tykkäätte. Ois siistii olla joskus paikalla, ku kuvaatte, kirjoitatte tai suunnittelette elokuvia. 😊😊❤️❤️🤙
Pidin kyllä aika paljonkin kokonaisuudesta, mutta vähän kohdittain hätäinen leikkaus, ja ryöstäjän näyttely vei koko elokuvaa harmiksi alas.
Mahtava kuulla, että pidit kokonaisuudesta!
Pakko alkuun sanoa, että tämä on kyllä teidän paras työ! Negatiivista moitittavaa toki löytyy, mutta koska muut ovat ne jo maininneet moneen kertaan, jätän sanomatta. Elokuva pysyi mielenkiintoisena koko reilun tunnin kestonsa ajan. Tarina oli kokonaisuudessaan kiintoisa ja sivutjuonet onnistuivat suht.hyvin nivoutumaan yhteen. Vaikka roolityön taso hieman vaihteli, jäi siitä pohjimmiltaan hyvä maku. Muutamat kuvat oli leffassa todella kivan näköisiä ja jännitettä saatiin luotua muutamassa kohtauksessa toimivasti. Hahmot olivat myös osittain samaistuttavia eikä teos tuntunut kylmältä, vaan siltä, että tässä ollaan oltu oikeesti messissä. Symboliikka oli melko toimivaa ja kiva lisäys. Muutenkin propsit siitä, että ette lähteneet duunaamaan valmiiksi pureskeltua tavaraa, vaan katsojalle jää pohdittavaa elokuvasta. Sillä tässä on kyllä paljon kiinnostavia antisankareita ja moraalisia kysymyksiä. Tähän on hyvä lopettaa ja toivottavasti Ajattomien Filmien tarina jatkuu jossain muodossa joskus tulevaisuudessakin. Kiitos yhteistyöstä!
Vernus kiitos palautteesta ja kiitos, että olitte taas mukana! :)
Eniten jäi vaivaamaan se, miksi Minna (tappoi?) naisia? Hänhän oli muutenkin opettaja? Ainoa motiivi minkä keksin, oli se, että he olivat juutalaisia. Mutta sekin tuntuu hiukan kaukaa haetulta. Lisäksi, mistä hän sai rahat Hugolle, ja miksi Hugo tuki häntä? Tuskin raha oli motiivina, kun Hugo oli valmis kuolemaakin. Ja hänhän juuri halusi kaikki pahat ihmiset pois toimimasta. Ja miten toimittaja (unohdin nimen sori) edes tiesi Sebastianin ajaneen tytön/naisen yli, jos hän ei ollut kertonut siitä? Oliko hän vain kuullut huhun? Ja kuka sen olisi kertonut? Pidin erityisesti siitä, että elokuvan nimi tuli esille yhdessä kohtauksessa kunnolla, ja että lopussa vielä palattiin hetkeksi tähän. Ihminen on lauma eläin, ja laumasta erottuminen pistää silmään, mikä tekee helposti eroajasta kohteen. Jotenkin kuitenkin jäi vaivaamaan (en tiedä miksi), että geenivirheen omistavan valkoisen peuran olevan albiino. Hugon hahmo oli jopa koominen joissain osin. Oli se sitten hänen erikoinen puhetapa (mitä kyllä esiintyi muillakin), tai maailmankuvansa. Sen lisäksi se, että Hugo vaikutti olevansa ainoa konstaapeli, oli jotenkin outoa, ikäänkuin Vahalahti olisi aivan pikkuinen paikka. Katriinankin puhetapa oli hiukan erikoinen, mutta outoa oli se, miten Hugo pidätti hänet vasta, kun Sebastian oli ilmoittanut tästä. Lisäksi Hugo vaikutti tuntevan Katriinan, mikä sinänsä ei ollut outoa, kun hänet tunnisti helposti ilman mitään naamioita, mutta miten Katariinaa ei silti oltu saatu aikaisemmin kiinni? Missä hän asui tai hankki ruokansa? Ja eikö hänen toimittaja veljensä tiennyt hänen tilanteestaan? Mutta näin loppuun haluan vielä sanoa, että aivan loistavaa työtä, ja kiitos tästä elokuvakerrasta.
Kiitos kommentista! Sulla on hyvää pohdintaa ja oot selvästi katsonu leffaa ajatuksella. Voin paljastaa, että Minnan motiivi sulla osu ihan oikeaan. Mutta kun puhut Hugosta, niin tarkoitatko siis Juhanaa? Juhana esitti Vahalahden konstaapeliä, jotta saisi omatoimisesti kitkettyä kaiken pahuuden pois Vahalahdesta. Hugo oli Minnan aviomies. Ja Katriinalla tarkoitit varmaan Kaarinaa. Juhanalla ja Kaarinalla on ollut ongelmia jo kauan ennen Sebastianin rikosilmoitusta, mutta Juhana ei ole koskaan saanut Kaarinaa kiinni. Ennen kuin nyt. Ja onko Minna niiden naisten katoamisten takana? Sen jokainen voi päätellä itse;) mutta ihan mahtava kuulla, että elokuva herätti kysymyksiä ja, että pidit siitä!:) Kiitos!
@@onnivesa9515 Juu mul meni noi nimet vähän sekasin näköjään, kun en oikeen ikinä muista niit muutenkaa :D
En ole vieläkään kerenny katsoa tätä joten se asia pitää korjata :)
Todellakin!:)
Hei, Toimintanne kehittämiseksi ajattelin auttaa kirjoittamalla hieman rakentavaa kritiikkiä :) Ohessa tekemiäini huomioita: - Toisinaan juoni oli hyvin vaikeaa seurattavaa. Vaikutti kuin elokuvassa olisi kulkenut kaksi eri juonta/tarinaa rinnakkain. Hyvin usein myös takaumat ja hahmon ajatukset sekoittuivat itse tarinaan. Esimerkkinä hetki Sebastianin ampuessa elokuvan loppupuoliskolla. Lisäksi elokuvassa esiintyi mielestäni aivan liikaa niin sanottuja irrallisuuksia. Esimerkiksi natsit ja antisemitismi. Tarinassa kun antisemitismi tai natsismi ei ollut millään tavalla esillä. Antisemitismin liittyessä lähinnä yhteen kohtaukseen, jossa se vain ohimennen mainittiin ilman minkäänlaista konkreettista tai katsojalle näytettyä korrelaatiota itse tapahtumiin. Toisena esimerkkinä kummitteleva naishahmo. En saanut selvyyttä siitä mikäli naishahmo oli Hanna vaiko joku muu(yliajettu tyttö). Kyseisen olisi vielä voinut jättää huomiotta, mutta mikä mikä oli syy sille, että naishahmo kummitteli Sebastianille. Niin kuin elokuvan lopussa todettiin, Sebastian ei ollut yliajaja. Sebastian ei myöskään elokuvan mukaan nähnyt yliajamaansa henkilöä, joten miten yliajettu henkilö voi kummitella tietyn näköisenä Sebastianille(ja Sebastian vielä tunnistaa hänet Hannaksi, vaikka Sebastianille selviää vasta myöhemmin Hannan menehtyneen). Kummitteleva hahmo oli muutenkin irrallaan juonesta. Mikä oli kummituksen huuto elokuvan loppuvaiheilla. Kummitus ei linkkiytynyt millään tavalla koko tarinan etenemiseen vaan oli sen sijaan irrallinen kohtaus lisättynä itse elokuvan sisään. Kummitus niin sanotusti toistui elokuvassa usein motiivina, jolla ei ollut mitään merkitystä, siis turhaan. Mikäli päätelmäni kummituksen henkilöllisyydestä on kuitenkin väärä, on koko elokuvan juoni katsojalle melkoisen hämärä ja mahdoton ymmärrettävä elokuvan itse esittämillä tiedoilla. Vääjämättä sain elokuvaa katsellessani ajatuksen, että elokuvasta oli jo puolet kuvattuna, kunnes juonta keksittiin jatkaa, ja että elokuvan käsikirjoituksesta vastannut tiimi ei ole päässyt juonesta yhteisymmärrykseen, vaan kukin on sen sijaan kirjoittanut omaa tarinaansa. Elokuvan nimi, motiivina sekin, jäi ymmärtämättä, sillä elokuva ei peilannut tarinaa peurasta mitenkään. - Rooleista ja näyttelystä tein huomion muutamista asioista. Sebastianin ryöstö ei ollut ollenkaan realistinen. Ryöstäjän näyttelijäsuoritus ei antanut varsinaista kuvaa aseistautuneen ryöstäjän auktoriteettiasemasta, se oli jopa lähinnä koomista. Lisäksi näyttelijät eivät osanneet ilmaista tarinan hahmojen tilanteen vaatimia tunteita. Esimerkkeinä Vanessan ja Hugon dialogi, jossa Vanessa ilmaisi pitävänsä uudesta Hugosta taikka "paska juttu" Sebastian saavuttua Helsinkiin. Kaarinan avunhuudot eivät myöskään kuulostaneet siltä, että Kaarina oikeasti haluaisi apua. Näyttelijät eivät useinkaan olleet tilanteen vaatimalla tasolla, eivät saaneet elokuvaa vaikuttamaan järkevältä toisinaan. Hyvin usein dialogit olivat epärealistisia, laiskasti rakennettuja, ja huonosti toteutettuja. - Kuvauksesta Kuvakulmat vaihtelivat hyvin paljon ja vaikuttikin siltä, ettei kuvakulmia ja kohtauksen visuaalista toteutusta ollut liiemmin mietitty ennen kuvaamista. Kuvakulmavalinnat olivat usein hyvin erikoisia (valitettavasti huonolla tavalla). Oli kuvauksessa tosin positiivistakin, mutta häiritsevän usein - liian usein kuvauksellinen toteutus sai elokuvan vaikuttamaan enemmän kotivideolta kuin oikealta elokuvalta. Kaikessa lyhykäisyydessään elokuvassa oli puolensa - niin hyvässä kuin pahassa. Harjoituksella, huolellisuudella, valmistelulla, miettimisellä ja kovalla työllä tulosta tulee varmasti. Älkää lannistuko! Voisi myös olla hyvä idea antaa käsikirjoitus jonkun ulkopuolisen luettavaksi ennen kuvaamista. Onnea jatkoon! Haluaisin myös kuulla mitä mieltä olitte pointeistani :) (painottaakseni vielä, että tarkoitus ei ollut haukkua, vaan antaa rakentavaa palautetta ja näin auttaa teitä kehittymään)
Hei! Kiitos kommentistasi, olet selvästi katsonut elokuvan tarkkaan ja ajatuksella. Arvostamme kaikkea palautetta, hyvää ja huonoa! Natsismi ja antisemitismi olivat aiheita joita en halunnut koskaan korostaa, enkä halunnut niiden määrittävän elokuvan juonta. Elokuvan henkilö (Minna) sattuu vain kannattamaan natsismia, eikä se peilaa mitenkään suuresti elokuvan tapahtumia tai kyseistä roolihahmoa. Se on ikään kuin vaijettu asia, josta katsojat voivat itse tehdä omia päätelmiään. ''Haamun'' pohjimmainen tarkoitus oli tuoda esiin Sebastianin syyllisyyttä yliajamaansa tyttöön ja rankkaan avioeroon. (Myös Sebastianin alkoholi- ja lääkeongelmat vaikuttavat tämän mielentilaan, jonka seurauksena hän hallusinoi). Vaikka Sebastian ei aluksi tiennyt yliajamansa naisen olleen Hanna, haamu näyttäytyi Hannana koska Sebastiania vaivasi tappamansa tytön lisäksi avioero. (Hallusinaatiot tarvitsivat jonkun ruumiillistuman jonka seurauksena Sebastian kuvitteli Hannan, entisen vaimonsa). Kohtaus jossa Sebastian, Hugo ja Minna syövät peuraa on elokuvan yksi merkittävimmistä kohtauksista. Kuten myös Hugon aiemmat vertaukset ihmisiin ja peuroihin. Nimi on taas katsojan itse pääteltävissä ja sitä voi tulkita monelta eri kantilta. (Symboliikka) Kuten myös Minnan vertaus: Jos olet erilainen, jos eroat laumasta niin olet helppo saalis, viittaa elokuvan nimeen Valkoinen peura. Halusin leffan juonen olevan kompleksi ja moniuloitteinen. En halunnut tylsää, tavallista kronologista etenemistä jossa katsojaa raahataan elokuvan alusta loppuun. Halusin herättää paljon kysymyksiä ja ihmetystä. Halusin kertoa monikerroksisen tarinan jossa on paljon yksityiskohtia ja tapahtumia. Elokuva hyppii nykyhetken ja takumien väillä, jonka ansioista se luo mielenkiintoisemman lähestymistavan mutkikkaaseen juoneen ja henkilöihin. Käsikirjoitus on juuri sellainen millaiseksi sen ajattelimme. Kun elokuva loppuu ja jos katsojalle jää kysymyksiä niin se on se mihin pyrimme! Näyttelijäsuorituksista pitää ottaa huomioon, että olemme käytännössä amatöörejä! Meillä ei ole minkäänlaista elokuva- tai näyttelijäkoulutusta. Olemme 100% itse oppineet kaiken mitä tällä TH-cam kanavalla on näkyvissä. Kuvausten ohessa olemme käyneet lukiota ja aikataulut ovat olleet välillä todella tiukkoja. Itse olemme kuitenkin tyytyväisiä näyttelijäsuorituksiin. Mitä kuvakulmiin tulee, niin eivät ne olleet mielestäni mitenkään ''erikoisia''. Ne ajoivat hyvin elokuvan juonta eteenpäin, eivätkä ne pistäneet silmään mitenkään huonolla tavalla. Mutta ehkä itse odotit jotain toisenlaista kuvaustyyliä ja lähestymistapaa elokuvaan? On myös hyvä tietää, että elokuva on tehty 0e budjetilla. Huomaan, että elokuva on herättänyt paljon ajatuksia ja mielipiteitä joka on mahtava asia! Toivottavasti sait siitä jotain positiivista ja viihdyttävääkin irti:)! -Onni
@@onnivesa9515 kiitos, tämä selvensi jonkin verran!
Ihan ensiksi. En ole "vihaaja" ja toivon että otatte kritiikkini vastaan yhtä asiallisesti kuin minä sitä annan. Joten muutama parantamisen arvoinen asia: 1. Audion: koko elokuvan audio on aikalailla objektiivisesti huonosti toteutettu. Suosittelen ostamaan edes halvan shotgun mikin jolla audion laatua voisi nostaa huomattavasti. 2. kuvasuhde: erittäin simppeli tapa saada elokuva näyttämään enemmän cinemaattiselta on cropata se 2.35:1 tai 18:9 aspect ratioon. 3. turha kameran heiluminen: kameran heiluminen toimii hyvin toimintakohtauksissa mutta muutamissa simppeleissä dialogeissa se ei vain toimi. Joten suosittelen hommaamaan esim halvan shoulder rigin tai stedicamin. Kumpiakin löytyy halvalla netistä ( alle 50e) ja jos raha on tiukassa niin yksinkertaisesti kameran painon lisääminen auttaa jo todella paljon. esim tiilen avulla. 4. musiikki: joskus musiikin puute toimii ja luo lisää jännitystä, mutta usein tässä leffassa se vaan tekee tietyistä kohtauksista tylsiä ja tuo enemmän esille dialogin puutteita. 5. ääniefektit: esim kohtauksissa missä aseella ammutaan, ei ase kuulosta aseelta vaan kuulapyssyltä. Ja jollei tarkoituksena ole tehdä ironista parodiaa niin tämä ei ole hyvä asia. rojaltivapaita ääniefektejä on koko netti täynnä. 6. valaistus: en haluais kuulostaa liikaa siltä että "ostakaa tätä ostakaa sitä", koska aina ei ole rahaa, mutta perusvaloja löytyy todella halvalla netistä ja hyvä valaistus tuo paljon lisää dramatiikkaa kohtauksiin. Ja se vielä painotuksena, että valojen tarkoitus ei ole valaista vaan luoda syvyyttä kuvaan. ne lyhyet kohtaukset missä valoja oli, oli valaistus todella flättiä. 7. leikkaus: useassa kohdassa elokuvan tahditus uupuu aika paljon. Turhia taukoja on aivan liikaa ja dialogit tuntuvat tykkiviltä kun tauot ovat joko liian pitkiä tai olemattomia. Ja musiikin puute vain korostaa tätä ongelmaa. 8. dialogi: En ole näyttelemisen expertti, joten en puhu tästä paljon. Dialogi usein tuntuu todella tökkivältä ja kuulostaa siltä, että näyttelijät ei paneudu lauseen sisältöön yhtään vaan lukevat sen monotonisesti ulos. (anteeksi että en voi tähän mitään parannuskeinoa tarjota) 9. väritys: sivuan tätä lyhyesti kun joku oli jo tästä kommentoinut, mutta väritys vain on yksinkertaisesti tylsä. Ja minun on rehellisesti sanottuna hankala uskoa, että youtube ne olisi jotenkin rikkonut. saatan kylläkin olla väärässä. 10. kameran asetukset: en sano että menkää ostamaan parempia linssejä ja parempi kamera (jos ostatte ostakaa ensin parempi linssi), mutta vaikka käyttäisittekin kittilinssiä niin kyllä niistäkin luulisi enemmän valovoimaa löytyvän. Useassa kohdassa (varsinkin ulkona) tausta ei ole yhtään sumea (eli video on kuvattu pienellä aukolla) ja tämä saa klipit näyttämään todella amatöörimäiseltä. 11. kameran asetukset 2: parissa kohdassa (jälleen useimmiten ulkona kuvatuissa kohtauksissa motion blurri on täysin olematon. Suljinkulma kannattaa aina olla 180 astetta, jotta luonnollisen näköinen blurri on mahdollista. toivon että näistä saatte jotain irti!
haluaisin myös saada teidän kommentin näihin aiheisiin
Ois kyl saanu olla pitee
Color gradeemiseen voisi seuraavalla kerralla kiinnittää hieman enemmän huomiota. Lähinnä se että tän värit saa tän näyttämään enemmän videolta kuin elokuvalta.
Eetu Juvankoski siis alkuperäisessä elokuvassa värit eivät todellakaan ole samat kuin tässä. Kun ladattiin tää TH-camen niin jotenki sen myötä värimäärittely meni täysin pieleen...
💥💥
Tuleeko osa 2
Ei
Ei valitettavasti tule toista osaa, mutta tsekkaa meijän vahempaa tuotantoo sieltä löytyy vaikka mitä!
Paras elokuva
Mahtava kuulla, että tykkäsit!:)
💥💥