Tosi fiksua alkaa isotella poliisille. Itse jäin kerran kiinni ylinopeudesta tien päällä kun oli kiire töihin, lähtö kesti vaan liian kauan. Vauhtia ei ollut niin paljon että olisi kortti lähtenyt, mutta hävetti jo valmiiksi kun ei sellainen toiminta ole ihan normaalia tapaistani. Helpotus vaan oli, kun joutui pysähtymään. Kun käyttäytyi itse asiallisesti, oli kohtelukin sen mukaista
vittu mitä natsi poliiseja tossa lopussa näytetään kokkolan poliisin viikonloppu ja pahoinpitelyt siwellä on vaan 1 poliisi selkeesti pahoinpiteli melkeen että oikeestaan 2 pahoinpitelyä
Ala-astelaisetko täällä näitä kommentteja kirjoittavat? Miettikää nyt herranen aika mitä täällä julkaisette... Onhan noita tilanteita näin ulkopuolisen vaikea pelkän huonolaatuisen ja leikellyn videon perusteella tulkita, kun tilanteen kokonaiskuvasta jää pimentoon. Pääsääntöisesti itse tulkitsen toimintamallit suht oikeiksi, mutta se toimintavarmuus näyttäisi olevan virkamiehillä vielä hukassa, mutta sehän ei muutoin kuin tekemällä parane. Keep on doing the good work.
Juuri tällaisten urpojen takia hyvät ja terveelliset harrastukset kuten airsoft, paintball ym. harrasteammunat kärsivät. Ja pahana plussana koulusurmat yhdistetään näihin syyttä...
joskus kyllä nää Eemelit vituttaa siihe malliin että toivois että Suomessa Italian malliin vedettäs ilmeettömästi kättä pidemmällä heti jos "asiakas" rupeaa riehumaan. Nyt poliisit joutuu painii näiden kanssa loputtomiin ja lopussa joutuu juoksemaan karkuun ku tyyppi ei koskaan ees lopettanu sitä riehumista.
@pasikaaleppi, ihmisiä ne on ja immeisillä palaa taulu, on siviili tai poliisi. osaa ne myös liiotella :D terveisin, neljä kertaa saman partion toimesta "tarkistettu" :D puhalsin sitten saman illan aikana pilliin aika monesti :D
Tuossa tilantees pitäs pistää vaan etä-lamauttimella kohde henkilöön niin käyttäytyis (; Vähä pippurisumutetta silmii lisäpotkus niin jätkä ois nätisti.
Ei pitäs antaa teineille alkoholia kun joukosta löytyy niitä joille se ei selvästikkään sovi. Jos poika ei tottele niin sille pitää tehdä selväksi kuka määrää.
Onhan se kauheeta niin kun ei saa alaikäisenä kännissä ajella. Olisi kiltisti vaan noussut maijaan, mutta piti vähän näyttää TOSIMIÄS-asennetta ensin. Kersat voisivat edes aluksi hankkia sen kortin, jonka myöhemmin munata :)
Pellejä poliiseja. Ei ole kuullut ikinä mistään puhumisesn jaloista taidoista. Poliisi: Ai sää vittuilet ? Provosoidaas agressivista nuorta miestä käsiotteella. Noniin. Nyt päästiin painimaanki. Jee. Asemalle sitte nii pääsee muutki potkiin. Pelleilyä. Näkee kuka tahansa selväjärkinen aikuinen ihminen että näillä poliiseilla viiraa päässä esitti kuinka "rehtejä ja asiallisia" tahansa tv:ssä. Piste.
Oisin kyllä halunnu ihan uteliaisuudesta nähä sen kohan missä tää viimenen kundi ''uhkaili poliisia mm. päähänampumisella'' Miksköhän se on poistettu vai eikö sellasta ikinä ollukkaa...
Kylä ny pittää itekki kommentoija tota, et poliisit on kyllä asiallisia ja tekkee tärkeetä työtä. Itte kun kerran sakot sain nii poliisit jutteli mukavii ja kysel kaikkee et ei mitää onkelmaa ollu niire kans. Et iha asenteesta se kiinni on että kuinka pal ottaa kupoliin ku kärähtää jostain.
näet muut linnut näkyviin
Miten sä tämmösen tempun teit 🤣
Why does the police van sound like an old swedish police siren from the 1990's? xD
We still use it in finland I. Even tho these are filmed like way over 10 years ago 😂
4:29 siat lähtee karkuun 😂😂😂
Tosi fiksua alkaa isotella poliisille. Itse jäin kerran kiinni ylinopeudesta tien päällä kun oli kiire töihin, lähtö kesti vaan liian kauan. Vauhtia ei ollut niin paljon että olisi kortti lähtenyt, mutta hävetti jo valmiiksi kun ei sellainen toiminta ole ihan normaalia tapaistani. Helpotus vaan oli, kun joutui pysähtymään. Kun käyttäytyi itse asiallisesti, oli kohtelukin sen mukaista
vittu mitä natsi poliiseja tossa lopussa näytetään kokkolan poliisin viikonloppu ja pahoinpitelyt siwellä on vaan 1 poliisi selkeesti pahoinpiteli melkeen että oikeestaan 2 pahoinpitelyä
4:30 äkkiä karkuun!
3:44 no nyt on liioiteltu voimankäyttö!
3:32 vitun väkivaltanen ote
nii
poliisit alkaa pelkään kansalaisia . t.ruotsin homo poliisi :D
Miten sä tämmösen tempun teit reps 😅😅😅😅
Mun iskä
oon Kokkolassa ja Kokkolan köyhin ja pahin paikka on kouvuhaka mä vihaan sitä paikkaa
samppa ciftci se on jonnejen kylä
sama
Eipä toi kuulapyssy mies järjen jättiläinen ole! kaman vetäjä
Koivuhaka jes..minun lapsuudenkoti kolmivuotiaaksi asti:)
Ei voi kyllä ymmärtää miten jotkut ihmiset on nii sekasin..
Koivuhaassa tapahtuu joka viikko jotain...
vaaralliusen esineen tai aineen pito julkisel paikal on kielletty PÄSSI
Nom/watch?v=aSzLI1Dz2LE PoLICE MURDERER
WITUNÄÄLIÔBASKNIMIONBASKERÎ
CSItarDENwitunÄÄLIÖT
JÅUDIG|aïde:::bror tony.carlsson____WITTU_älähuijjaaanssaaaa:katosinterpolTJUR _nom/watch?v=TVvjggLfUcM : çAdmiralPsadä¨BONDEN
Ei ole kielletty, pässi
etpä ole sinäkään niin komea jos naamasi on sama kuin nimessä
vittu rumia poliiseja
0:28 puukko-allu - tuhansien lääkkeiden ja lärvien maa
tunnisted :-DDD
no hei se oli läppä -.-
ne kyllä katsoo, että voiko ne lähtee tuosta..
4:24 molemmat kytät katto et käykö kamera xD
Ala-astelaisetko täällä näitä kommentteja kirjoittavat? Miettikää nyt herranen aika mitä täällä julkaisette... Onhan noita tilanteita näin ulkopuolisen vaikea pelkän huonolaatuisen ja leikellyn videon perusteella tulkita, kun tilanteen kokonaiskuvasta jää pimentoon. Pääsääntöisesti itse tulkitsen toimintamallit suht oikeiksi, mutta se toimintavarmuus näyttäisi olevan virkamiehillä vielä hukassa, mutta sehän ei muutoin kuin tekemällä parane. Keep on doing the good work.
Juuri tällaisten urpojen takia hyvät ja terveelliset harrastukset kuten airsoft, paintball ym. harrasteammunat kärsivät. Ja pahana plussana koulusurmat yhdistetään näihin syyttä...
joskus kyllä nää Eemelit vituttaa siihe malliin että toivois että Suomessa Italian malliin vedettäs ilmeettömästi kättä pidemmällä heti jos "asiakas" rupeaa riehumaan. Nyt poliisit joutuu painii näiden kanssa loputtomiin ja lopussa joutuu juoksemaan karkuun ku tyyppi ei koskaan ees lopettanu sitä riehumista.
6.0?!?
Poliisit on oikeasti helekutin asiallisia jos osaa vaa toimii heidän kanssa.
@pasikaaleppi, ihmisiä ne on ja immeisillä palaa taulu, on siviili tai poliisi. osaa ne myös liiotella :D terveisin, neljä kertaa saman partion toimesta "tarkistettu" :D puhalsin sitten saman illan aikana pilliin aika monesti :D
kuka pelle on taas laittanu kuvan ja äänen väliin välitunnin?
no voi yllättäen koivuhaassa kaikki hommat :D
Tuossa tilantees pitäs pistää vaan etä-lamauttimella kohde henkilöön niin käyttäytyis (; Vähä pippurisumutetta silmii lisäpotkus niin jätkä ois nätisti.
go propaganda!!
Poliisilta juuri oikeaa toimintaa! Jos ei tajua käyttäytyä asiallisesti, sitte se pitää se viesti saatana saada perille!
Ihan normaalia poliisin voimankäyttöä. Jos ei puhumalla viesti mene perille niin sitten tarpeellisia voimakeinoja käyttämällä.
Ei pitäs antaa teineille alkoholia kun joukosta löytyy niitä joille se ei selvästikkään sovi. Jos poika ei tottele niin sille pitää tehdä selväksi kuka määrää.
Ei kyllä noin pitäs poliisin käyttäytyä vaikka kuinka hermot menis
Onhan se kauheeta niin kun ei saa alaikäisenä kännissä ajella. Olisi kiltisti vaan noussut maijaan, mutta piti vähän näyttää TOSIMIÄS-asennetta ensin. Kersat voisivat edes aluksi hankkia sen kortin, jonka myöhemmin munata :)
ei vaikuta kauhee välkyiltä noi poliisit. No ei kenttäpoliisks mitää fiksuja jamppoja pistetäkkään. :D
Tossa ei ollu poliisin puolesta mitään asiatonta. Käyttäsit vähän järkee.
Pellejä poliiseja. Ei ole kuullut ikinä mistään puhumisesn jaloista taidoista. Poliisi: Ai sää vittuilet ? Provosoidaas agressivista nuorta miestä käsiotteella. Noniin. Nyt päästiin painimaanki. Jee. Asemalle sitte nii pääsee muutki potkiin. Pelleilyä. Näkee kuka tahansa selväjärkinen aikuinen ihminen että näillä poliiseilla viiraa päässä esitti kuinka "rehtejä ja asiallisia" tahansa tv:ssä. Piste.
matti paska