Vain yksi tie
Vain yksi tie
  • 54
  • 92 982
Minna Reinikainen - Miten ylilääkäri pysäytettiin?
Minna Reinikaisen lapsuudentoive toteutui, kun hän valmistui lääkäriksi, mutta sitten vuonna 2015 tapahtui jotain yllättävää.
Minna Reinikainen syntyi Egyptissä. Kun perhe oli Itä-Afrikassa Tansaniassa, nuori tyttö näki aliravittuja lapsia ja hän halusi auttaa heitä. Silloin hän päätti, että hänestä tulee isona lääkäri. Lapsuudentoive toteutui ja hän toimi mm. ylilääkärinä Joensuussa. Yhdeksän vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain hyvin dramaattista.
Mia Joki laulaa viimeisimmän ’Uskollinen’ CD:nsä ykköskappaleen ’Kuka sua rakastaa’. Harri Joki kertoo rikollisesta, jonka elämä sai kokonaan uuden käänteen poliisiautossa.
มุมมอง: 1 517

วีดีโอ

Ritu Ylipahkala - Narkomaanista evankelistaksi
มุมมอง 2.3K21 ชั่วโมงที่ผ่านมา
Ritu oli perheen vilkkain lapsi, joka lähti Imatralta suureen kaupunkiin, Helsinkiin. Ritu tutustui amerikkalaiseen mieheen, joka tarjosi hänelle huumeita. Siitä alkoi vuosien huumekierre. Ritu Ylipahkala on värikäs ja iloinen persoona, jonka uskoontulo mullisti hänen elämänsä ja sen kautta monen muun elämän. Nykyään kuopiolainen Ritu on edelleen innokas Jeesuksen todistaja ja evankelista. Mia ...
Miika Auvinen - Papin pojasta tuli pappi ja vainottujen auttaja
มุมมอง 72514 วันที่ผ่านมา
Miika Auvinen on maailman suurimman, vainottuja kristittyjä auttavan, Open Doorsin Suomen johtaja. Miika kertoo, kuinka papin pojasta ja lähetyslapsesta tuli itsestä pappi. Hän kuitenkin meni töihin finanssitaloon. Myöhemmin burnoutin keskellä Jumala johdatti häntä raamatunkohdalla. Saman raamatunkohdan hän kuuli yllättävässä tilanteessa. Miika kertoo myös, miten hänestä tuli Open Doorsin Suome...
Antero Forss -- Isä otti syliin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana ja löi poikaa
มุมมอง 79521 วันที่ผ่านมา
Isä otti Antero Forssin syliin ensimmäisen kerran pojan ollessa 14-vuotias, silloin nyrkkeilyä harrastanut isä löi poikaa. Sen hetken jälkeen Antero lähti kadulle yli 20 vuodeksi. Kadulla päihteet ja rikollisuus veivät nuoren pojan mennessään. Ruokakin piti varastaa ja lopulta Antero joutuikin vankilaan. Vuonna 1985 Antero löysi itsensä Sastamalasta kahden uskovan luota, siellä hänen elämänsä m...
Stefan Lindström - Maailman onnellisin mies!?
มุมมอง 48728 วันที่ผ่านมา
Todella vahva ja koskettava todistus! Stefan Lindström oli narkomaani ja yksi Hangon vaarallisimmista rikollisista. Kun ihmiset kohtasivat hänet, he vaihtoivat kadun toiselle puolelle. Yhdeksän vuotta sitten poliisit tulivat Stefanin kotiin noutamaan perheen 4-vuotiasta tyttöä. Tyttö juoksi yläkertaan sängyn alle piiloon, mutta poliisit veivät hänet pois vanhemmilta. Stefanilla oli takana 30 vu...
Raimo Rahnasto - Täällä ammutaan suoraan kohti
มุมมอง 8Kหลายเดือนก่อน
Raimo Rahnasto luuli, että Laihialle oli tullut tivoli, mutta teltta olikin täynnä penkkejä. Kun Raimo veljensä kanssa kysyi: ’Eikö täällä ammutakkaan?’ Hän sai vastauksen: ’Joo, täällä ammutaan suoraan kohti!’. Pojat menivät myöhemmin tuohon telttakokoukseen ja ammukset osuivat, sillä myöhemmin 1950-luvun lopulla veljekset, Reijo ja Raimo, tulivat uskoon. Sen jälkeen hän sai lupauksen Jumalalt...
Janne Saarela - Puusepästä Raamatunopettajaksi
มุมมอง 682หลายเดือนก่อน
Janne Saarelasta piti tulla puuseppä, mutta kokikin kutsun opiskelemaan Raamattua. Hän luki itsensä teologian maisteriksi Kanadan Vancouverissa ala-aste-englannilla. Jannen vanhemmat siunasivat hänet jo pienenä Jumalan käyttöön. Kahdessa rukoustilanteessa Janne saikin saman viestin tulevaisuudestaan. Puusepän ura sai jäädä ja lopulta hän löysi itsensä vaimonsa kanssa Vancouverista. Nyt Janne on...
Kyösti Erkinkorpi - Puukko ja pistooli vaihtuivat Jeesukseen
มุมมอง 721หลายเดือนก่อน
Kyösti Erkinkorven elämä on ollut hyvin rankka. Jo pienenä hän näki äitinsä puukotuksen, juoksi piiloon väkivaltaista isäänsä ja ajautui poikakodin jälkeen rikollisjengeihin. Mutta sitten Kyöstin luotettavimmat ystävät, puukko ja pistooli, vaihtuivat Jeesukseen. Kyösti Erkinkorvella oli lapsena hieno ja varakas koti Kuopiossa, joka oli kuitenkin sisäisesti rikkinäinen. Lapset joutuivat todistam...
Seppo Eskola - 17 vuoden vankilakierre katkeaa
มุมมอง 304หลายเดือนก่อน
Seppo Eskolasta piti tulla ammattijalkapalloilija. Hän kuitenkin loukkasi polvensa niin pahasti, että unelma urasta murskaantui. Sitten Sepon elämän täytti uusi ystäväpiiri, päihteet ja rikollisuus, mikä johti hänet vankilaan ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana. Seppo oli vankilassa kahdeksan eri kertaa, vankilakierettä jatkui yhteensä 17 vuotta. Seppo tuli lopulta vankilassa uskoon. Tänään hän ...
Jouko Koski - Kaasupullo räjähti seinän läpi
มุมมอง 4132 หลายเดือนก่อน
Kouluun tuli lähetystyöntekijä, joka kertoi Ambomaasta. Hän sanoi oppilaille: ’Joku teistä lähtee lähetystyöhön’. Toivottavasti en ainakaan minä - ajatteli pieni Jouko-poika. Meni vajaat 10 vuotta ja Jouko Koski tuli uskoon. Hän oli silloin 14-vuotias. Kuinka ollakaan Jumala kutsui hänet juuri Afrikkaan lähetystyöhön. Kaikki ei mennyt aluksi hyvin. Lapsi sairastui tuhkarokkoon ja tuleva uusi ko...
Reijo Ruotsalainen - Kaksi kertaa naimisiin saman naisen kanssa
มุมมอง 1K2 หลายเดือนก่อน
Reijo Ruotsalainen on ahkera ja aikaansaava mies Kokkolasta, hän rakastaa myös moottoripyöriä. Reijo on muutenkin erikoinen mies, sillä hän meni kaksi kertaa naimisiin - saman naisen kanssa.Reijo on innokas evankelista, monitoiminen yrittäjä, Ajan fakta -lehden toimittaja ja Gospel Riders -motoristi. Hän on julkaissut satoja moottoripyörävideoita. Mies koki täyskäännöksen elämässään 38 vuotta s...
Jimmy Huhtala - Minusta tulee isona juoppo ja rosvo
มุมมอง 4312 หลายเดือนก่อน
Näin Jimmy Huhtala päätti pienenä poikana. Se valitettavasti toteutui hänen elämässään.12-vuotiaana Jimmy joutui auton yliajamaksi, mutta kaikkien ihmetykseksi hän säilyi hengissä onnettomuudesta. 17-vuotiaana hän joutui mielisairaalan jälkeen päihdekuntoutukseen ja lopuksi vielä vankilaan. Omien sanojensa mukaan hän oli 'sekopäinen sekakäyttäjä-kriminaali’, mutta sitten tuli käännepiste hänen ...
Turkka Aaltonen -Yllättävä asianajaja
มุมมอง 6182 หลายเดือนก่อน
Tässä jaksossa puhuu evankelista ja kirjailija Turkka Aaltonen. Mukana myös Joen perheen tyttöjen laulama Suvivirsi. Turkka Aaltonen tuli uskoon 21-vuotiaana. Hän toimi kokkina kymmenen vuotta ja suunnitteli omaa ravintolaa, mutta Jumala kutsuikin korvin kuultavalla äänellä Turkan omaan palvelukseensa. Turkka on julistanut evankeliumia mm. tehtaissa, vankiloissa ja päihdetyössä. Turkka kertoo m...
Juhani Harjunpää - Armeijasta Jumalan sotajoukkoihin
มุมมอง 3043 หลายเดือนก่อน
Teknikkokapteeniluutnantti (evp) Juhani Harjunpää tuli uskoon 55 vuotta sitten. Lähes yhtä kauan hän on tehnyt vankilatyötä ja saanut julistaa evankeliumia kotikaupungissaan Riihimäellä ja vankiloissa eri puolella Suomea. Kerran hän tapasi Prisman vessassa ’liivimiehen', eli rikollisjärjestön jäsenen. Tämä mies puukotettiin jonkin ajan kuluttua, mutta sitä ennen Juhani sai johdattaa miehen ja h...
Suurperheen kanssa ilosanomaa viemässä
มุมมอง 9453 หลายเดือนก่อน
Rosalin Joki syntyi perheeseen, missä äiti on gospellaulaja ja isä saarnaaja, mutta silti hän ymmärsi, miten tärkeää on henkilökohtainen hengellinen herääminen. Rosalin oli pikkutyttö, kun hän rukoili syntisenrukouksen ensimmäistä kertaa. Kuolemanpelko kalvoi pienen tytön ja hänen sisarensa mieltä, mutta onneksi apu oli lähellä. Isä riensi lastensa luo keskellä yötä ja sai rukoilla heidän kanss...
Kaatopaikalta saarnamieheksi - Pentti Olkkonen
มุมมอง 2.9K3 หลายเดือนก่อน
Kaatopaikalta saarnamieheksi - Pentti Olkkonen
Nicolas Winton pelasti lähes 700 lasta
มุมมอง 1893 หลายเดือนก่อน
Nicolas Winton pelasti lähes 700 lasta
Mia Joen koskettavin pääsiäispuhe!
มุมมอง 8504 หลายเดือนก่อน
Mia Joen koskettavin pääsiäispuhe!
Olli Seppänen - Jumala pelastaa niin presidenttejä kuin kenraaleja
มุมมอง 2.3K4 หลายเดือนก่อน
Olli Seppänen - Jumala pelastaa niin presidenttejä kuin kenraaleja
Hannu Uusmies - Pieni poikani kuoli auton alle
มุมมอง 1.3K4 หลายเดือนก่อน
Hannu Uusmies - Pieni poikani kuoli auton alle
Ken Nyman - Yllättävä kommentti kesken korttipelin - Risti on valttia
มุมมอง 1.6K4 หลายเดือนก่อน
Ken Nyman - Yllättävä kommentti kesken korttipelin - Risti on valttia
Tapani Suonto - Jeesus vie sinut ulos kaikista elämäsi viidakoista
มุมมอง 4.3K5 หลายเดือนก่อน
Tapani Suonto - Jeesus vie sinut ulos kaikista elämäsi viidakoista
Walde Huusko - Traktori ajoi päälle - Kosteta ei
มุมมอง 1.2K5 หลายเดือนก่อน
Walde Huusko - Traktori ajoi päälle - Kosteta ei
Juha aikoi luovuttaa - Jumala sanoi: 'Minä valitsin sinut' - Juha Heinonen
มุมมอง 1.7K5 หลายเดือนก่อน
Juha aikoi luovuttaa - Jumala sanoi: 'Minä valitsin sinut' - Juha Heinonen
Esa Tasanen - Kaikki pielessä - Jumala puhui aivan muuta
มุมมอง 1.9K5 หลายเดือนก่อน
Esa Tasanen - Kaikki pielessä - Jumala puhui aivan muuta
Suomen kaikkien aikojen kitaristi uskossa - Jukka Tolonen
มุมมอง 6K5 หลายเดือนก่อน
Suomen kaikkien aikojen kitaristi uskossa - Jukka Tolonen
Liisa Pura - Vallaton maalaistalon emäntä
มุมมอง 3.8K6 หลายเดือนก่อน
Liisa Pura - Vallaton maalaistalon emäntä
Roy Rissanen - Jumala varjeli ryöstön keskellä
มุมมอง 1.1K6 หลายเดือนก่อน
Roy Rissanen - Jumala varjeli ryöstön keskellä
Gunnar Lundberg - Jumala puhui kolmena yönä samaan aikaan saman viestin
มุมมอง 4.8K6 หลายเดือนก่อน
Gunnar Lundberg - Jumala puhui kolmena yönä samaan aikaan saman viestin
Pekka Reinikainen - Ateistista kristitty?!
มุมมอง 2.7K6 หลายเดือนก่อน
Pekka Reinikainen - Ateistista kristitty?!

ความคิดเห็น

  • @maaritsund3141
    @maaritsund3141 วันที่ผ่านมา

    Jeesus Kristus on Herra!

  • @cwithwonder
    @cwithwonder 2 วันที่ผ่านมา

    Kiitos mielenkiintoisesta ja inspiroivasta todistuksesta. Kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Moni asia elämässä tuntuu selittämättömältä. Vasta kun katkeruudesta kasvaa kohti kiitollisuutta, vaikeudet muuttuvat siunausten lähteiksi. Kaikkivaltias Jumala on voimallinen yli kaiken sen, mitä varas on varastanut. Hän on Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala, joka on valmis sotimaan jokaisen puolesta, joka pysyy Hänessä ja jossa Hänen sanansa pysyvät. Tässäkään totuudessa Hän ei tee poikkeusta eri ihmisten välillä. Room 8: 28 ; 1. Tess 5: 18 ; Jesaja 41: 18 ; Joh 10: 10 ; 2. Moos. 14: 14 ; Joh 8: 31-32 ; Joh 15: 7 ; Room 2: 11

  • @user-xn4tt9ni7c
    @user-xn4tt9ni7c 2 วันที่ผ่านมา

    Siunausta ja voimia .olin sinun vanhempien ystävä. Jo Tansanian aikana .Meidän perhe kävi jopa teillä kylässä..Mikkelissä samassa seurak..voimia työhön. ❤.

  • @raulikalervo
    @raulikalervo 3 วันที่ผ่านมา

    Kiitos Ritun iki- ihanasta puheesta. Voisin kuunnella kyllä kauemmin.😊 Mummoni oli Imatralta kotoisin. Rakkautta lisää, kun sitä me tarvitsemme kaikki. Kiitos ihanista ohjelmista , Ystävät ❤

  • @aarnokorpela294
    @aarnokorpela294 8 วันที่ผ่านมา

    Kiitos JEESUS

  • @aarnokorpela294
    @aarnokorpela294 8 วันที่ผ่านมา

    Kiitos JEESUS

  • @aarnokorpela294
    @aarnokorpela294 8 วันที่ผ่านมา

    Kiitos JEESUS

  • @777tipi
    @777tipi 8 วันที่ผ่านมา

    shalom kiitos jeesukselle rakas ritu sisko että olet olemassa ja tästä väkevästä herättävästä rakkauden sanastasi se puhuttelee ja virvoittaa hyvää sapattia taivaan isän siunausta ja varjelusta jeesuksessa kristuksessa ole siunattu jeesuksen kristuksen nimessä ja maahan vuotanneessa veressä amen

  • @eijatogluk6872
    @eijatogluk6872 8 วันที่ผ่านมา

    ❤ 🤗 ❤ 🙏 ❤️ Kiitos Ritu! Odotetaan sinua Juvalle kertomaan omasta elämästäsi Jeesuksen kanssa! Tervetuloa ennen syyssateitten saapumista! Ole siunattu sisar! ❤

  • @mannefriman484
    @mannefriman484 10 วันที่ผ่านมา

    Kiistos Jeesus

  • @helianton8428
    @helianton8428 13 วันที่ผ่านมา

    Kiitos liikuttavasta ja toivoa antavasta todistuksesta. Siunausta vasta edeskin. 🙌 🙏 ✡️ ✝️

  • @jukkapoyhonen3000
    @jukkapoyhonen3000 14 วันที่ผ่านมา

    Saatana tässä terve......älä puhu paskaa....

  • @raulikalervo
    @raulikalervo 14 วันที่ผ่านมา

    Vain Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Vaikeata on, mutta Herra on luvannut olla kanssamme 🙏🙏

  • @maijaheikkinen5127
    @maijaheikkinen5127 15 วันที่ผ่านมา

    1.Pietari 4. 14

  • @AilaParikka
    @AilaParikka 15 วันที่ผ่านมา

  • @railou
    @railou 16 วันที่ผ่านมา

    Hieno hieno todistus ❤ Pyhä pyhä pyhä suuri on Jumala 🙏

  • @tuulasetala
    @tuulasetala หลายเดือนก่อน

    Aiheesta puhut Raimo🤔

  • @ismokeskitapio4367
    @ismokeskitapio4367 หลายเดือนก่อน

    Todella hyvä todistus Raimolta kyllä lähtee😊 Kunnia Herralle. Kuulkoon kaikki ja uskokoon julistetun sanan sillä usko annetaan kuuntelemisen kautta. Room.10:17

  • @irmeli7913
    @irmeli7913 หลายเดือนก่อน

    Siunausta Raimo koko perheellesi.🙏💖

  • @aarnokorpela294
    @aarnokorpela294 หลายเดือนก่อน

    Kiitos JEESUS

  • @aarokaartinen4607
    @aarokaartinen4607 หลายเดือนก่อน

    Kiitos Raimolle Jumalan sanasta,TOIVOTTAVASTI SAAMME KUULA VIELÄ RAIMOA OLE SIUNATTU.

  • @ullavainikainen1533
    @ullavainikainen1533 หลายเดือนก่อน

    Kiitos Raimo hyvästä puheesta runsasta Jumalan Siunausta tuleville päiville 🧚‍♂️🙏

  • @sirparaunio9934
    @sirparaunio9934 หลายเดือนก่อน

    ❤️-Kiitos Harri🌹 and Mia🌹ootte ihana perhe ja Jeesukselle tosi RAKKAAT💞 IMMANUEL🙏🤗

  • @hilkkaimpola35
    @hilkkaimpola35 หลายเดือนก่อน

    Kiitos Raimo Rahnasto tästä totuuden puheesta.Kuunnelkaa hyvät ihmiset tämä puhe.Itse olen elänyt tätä Uutta Elämää n.40 vuotta.Kiitos paljon.

  • @eilavanhanen1445
    @eilavanhanen1445 หลายเดือนก่อน

    ❤ Kiitos paljon ❤

  • @Topsiekku
    @Topsiekku หลายเดือนก่อน

    👍

  • @raulikalervo
    @raulikalervo 2 หลายเดือนก่อน

    ❤❤❤

  • @jarkimaalais9817
    @jarkimaalais9817 2 หลายเดือนก่อน

    Aamen🙏

  • @maaret7744
    @maaret7744 3 หลายเดือนก่อน

    Koira on paras.

    • @pjotrmaster9424
      @pjotrmaster9424 หลายเดือนก่อน

      Ilman muuta tästä porukasta fiksuin olento. Noita lapsia käy kyllä sääliksi.

  • @sirparaunio9934
    @sirparaunio9934 3 หลายเดือนก่อน

    Ootte niin ihana perhe, olkaa Siunattu nyt ja aina🙏 ❤-Kiitos🌹

  • @annejarvinen194
    @annejarvinen194 3 หลายเดือนก่อน

    Vaikuttavaa! Jumalan Siunausta!

  • @kanukki84
    @kanukki84 3 หลายเดือนก่อน

    Pekka on tullut tunnetuksi siitä että ei ymmärrä evoluutiosta mitään.

  • @KaitsuMaitsu
    @KaitsuMaitsu 3 หลายเดือนก่อน

    Miehellä kuuluu olla lyhyet hiukset Raamatun mukaan. ✝️

    • @marjosaarni-keto
      @marjosaarni-keto 3 หลายเดือนก่อน

      Emme pelastu tekojemme kautta.

    • @KaitsuMaitsu
      @KaitsuMaitsu 3 หลายเดือนก่อน

      @@marjosaarni-keto Jumalan Sana kehoittaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja siihen kuuluu, että miehillä on lyhyet hiukset. ✝️

    • @helianton8428
      @helianton8428 3 หลายเดือนก่อน

      Hiusten pituus on toissijainen asia. Uusi ELÄMÄ Jeesuksessa on elämän tärkein asia. Jeesus ei lähetä hiusten pituuden vuoksi jotain ihmistä pois, hän rakastaa jokaista ihmistä. ❤

    • @vainyksitie3070
      @vainyksitie3070 3 หลายเดือนก่อน

      Hei! Kiitos kommentistasi. Se oli ilmeisesti tarkoitettu minulle ;) Tärkeää aluksi on määrittää, mitkä ovat pitkät hiukset? Onko armeija look ainoa oikea, vai saako hiukset olla yli korvien vai onko hartioille asti pitkät. Ilmeisesti selkään asti hiukset on liikaa? Asia käsittelevä Raamatun kohta löytyy ensimmäisestä Korintolaiskirjeestä 11 luvusta. Kannattaa lukea se kokonaan. Siinä puhutaan myös siitä, että naiset eivät saa rukoilla pää peittämättömänä. Joskus vuosia sitten varsinkin helluntaiseurakunnissa ja körteillä näki päät huivitettuina. Nykyään se on harvinasita. Kun itse tulin uskoon luin ja rukoilin tämän Raamatun kohdan äärellä ja koin että Jumala opetti minulle tästä. Pointti on vallanalaisuus. Suostunko olemaan nöyrä Jumalan, mutta myös niiden edessä, jotka Jumala on asettanut yläpuolelleni. ”Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää”. En lähtisi vaatimaan naisia huivittamaan päätään, enkä mittailemaan miesten hiuksia. Tärkeintä on sydämen asenne. Olenko valmis olemaan nöyrä sillä paikalla mihin Jumala on minut asettanut. Jos minulla on ongelmia tässä on hyvä peittää tai leikata hiukset. Itselläni oli aikaisemmin aina lyhyet hiukset. Kun menimme naimisiin runsaat kaksikymmentä vuotta sitten vaimoni toivoi, että kasvattaisin ne pidemmiksi. En ole koskaan halunnut kasvattaa niitä pitkäksi pitkäksi. En pidä hiuksiani omasta mielestäni pitkinä, mutta joku toinen taas voi niitä hyvinkin pitkinä. Itselleni tämä ei ole mitenkään tärkeä asia, mutta rakastan vaimoani :) Ohessa kirjoitus, jossa käsitellään aihetta Raamatun valossa :www.luterilainen.net/voiko-miehella-olla-pitkat-hiukset/ Siunausta, Harri

    • @KaitsuMaitsu
      @KaitsuMaitsu 3 หลายเดือนก่อน

      @@vainyksitie3070 Ainakin minun mielestäni sinulla on liian pitkät hiukset. Jumalaa tulee totella enenmän kuin omaa vaimoa! 👍✝️

  • @tuijaruotsalainen7840
    @tuijaruotsalainen7840 3 หลายเดือนก่อน

    Hieno ohjelma.

  • @user-jh8pv3pb9l
    @user-jh8pv3pb9l 3 หลายเดือนก่อน

    Tunnen jukan ja asui ennen malmikartanossa ja minun eno matti oli hänen Bändikaveri

  • @savonjaakari412
    @savonjaakari412 3 หลายเดือนก่อน

    Reinikainen on patologinen valehtelija.

  • @notexist9726
    @notexist9726 4 หลายเดือนก่อน

    Sen jonka teet vähäisimmälle teet jesukselle

  • @irmavalkeapaa5928
    @irmavalkeapaa5928 4 หลายเดือนก่อน

    Kiitos paljon, näistä lohduttavista ja voimaa antavista tosi elämäntarinoista.❤❤🙏🏼

  • @marjattaperttula9084
    @marjattaperttula9084 4 หลายเดือนก่อน

    Kiitos tästä mielenkiintoisesta viestistä. Se on evankeliumia parhaimmillaan konkreettisen esimerkin kautta rohkaisten kuulijaa. Ole siunattu.🙏

  • @marjajarva8216
    @marjajarva8216 4 หลายเดือนก่อน

    Kiitos Jumalalle sinusta Juha! Huikee ja valtavan rohkaseva todistus. Taisin tarvita just tätä tänä iltana 🙏

  • @hilkkakorhonen3868
    @hilkkakorhonen3868 4 หลายเดือนก่อน

    Mahtavaa....kiitos Jumalalle ja teille Harri ja Mia ohjelmasta "Vain yksi tie".

  • @aarnenyman113
    @aarnenyman113 4 หลายเดือนก่อน

    Meidän jumala ei koskaan myöhästy.

  • @TimoTeus-er9qs
    @TimoTeus-er9qs 5 หลายเดือนก่อน

    Ylistetty olkoon ylösnoussut ja elävä Kristus Jeesus🙏

  • @MrStockholm1
    @MrStockholm1 5 หลายเดือนก่อน

    Aamen totisesti🙏

  • @helianton8428
    @helianton8428 5 หลายเดือนก่อน

    Aivan valtavia todistuksia, ylistys ja kiitos Herrallemme. Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta. 🙏👑🙌

  • @rafusemnen
    @rafusemnen 5 หลายเดือนก่อน

    Kiitos videosta. Mistähän saisi tota kirjaa , Tämä on tie ? Kiitos ❤

    • @vainyksitie3070
      @vainyksitie3070 5 หลายเดือนก่อน

      Tarkoitat varmaan Motoristiraamattua 'Tässä on tie'. En tiedä onko painos loppu, mutta voit ottaa yhteyttä Gospel Riderseihin ja kysyä heiltä. -Harri

    • @rafusemnen
      @rafusemnen 5 หลายเดือนก่อน

      @@vainyksitie3070 kiitos vastauksesta 🥰 kysyn

  • @lumiamakiranta2504
    @lumiamakiranta2504 5 หลายเดือนก่อน

    Olen vuosia miettinyt, missä Tasasen perhe on. Nyt se selvisi. Ei ole tullut kysytyksi vastapäätä asuvalta Raijan sukulaiselta, mutta nyt tiedän. Terveisesi teille Tasasen perhe, ja nyt selvisi se, mitä autolle tapahtui. Mutta, tosiaankin, olisipa aina kaikki näin hyvin! Kiitos Jumalalle hyvyydestään !

  • @raijalaine8910
    @raijalaine8910 5 หลายเดือนก่อน

    Kiitos Jeesus🙏

  • @jimisoundi208
    @jimisoundi208 5 หลายเดือนก่อน

    Kiitos tästä, oli ihana kuunnella ❤ Siunausta

  • @en1080
    @en1080 5 หลายเดือนก่อน

    Kiitos hyvistä uskoontulotodistuksista! 🙏🏽😊